Koh Tao Island - Parhaista parhain?

Koh Tao, joka suomennettuna tarkoittaa kilpparisaarta, on pienehkö saari Siaminlahdella. Saari tunnetaan erityisen hyvin sen sukeltamismahdollisuuksista ja Koh Tao:lla myönnetäänkin vuosittain uusia sukelluskortteja maailman toiseksi eniten . Ei siis liene kovin vaikeaa arvata, miksi me olemme tänne saarelle matkallamme päätyneet… Toki saarelle on paljon muitakin hyviä syitä päätyä, mutta tietysti sukellus on juuri SE juttu!

Koh Tao on perinteisesti tunnettu myös siitä, että täällä turismi-ilmiön tuomat seuraukset ovat vielä huomattavasti lievemmällä asteella, kuin esimerkiksi lähellä sijaitsevalla, lentokentällä varustetulla, suuremmalla Koh Samui:n saarella. Tämä asia on kuitenkin muuttunut viime vuosina kovasti, eikä Koh Tao:ta meinaa alkuun tunnistaa entisekseen, kun toinen matkalaisista vertaa saarta aiempaan, vuonna 2007 tehtyyn visiittiin. Tuolloin luonnon tilassa ollut päätien varsi on nyt rakennettu lähes täyteen ja uusia sivuteitäkin on tullut runsaasti. Lisäksi alueelle on noussut toinen toistaan hienompia resortteja sekä supermarketteja, ravintoloita ja kaikkea muuta mahdollista. Tästä johtuen alussa tuntuikin, että Koh Tao olisi lopullisesti menetetty ex-paratiisi, joka voitaisiin haudata hyvien muistojen syövereihin.

Hieman pidempään saarella vietetyn ajan jälkeen, aurinko alkoi jälleen paistaa paratiisin ylle. Matkalaiset huomasivat pikkuhiljaa, kuinka Koh Tao huokui edelleen sitä maagisuutta, josta se oli tullut aiemmin tutuksi. Tällä paratiisisaarella kukaan ei tyrkytä mitään, toisin kuin keskiverto-lomakohteessa on tapana. Takseja on sopivan vähän ja niiden kuljettajat korkeintaan ilmaisevat itsestään, eivätkä jankkaa asiasta. Ranta on upea turkoosin veden saattelemana ja hienontuneiden ravintoloidenkin perältä löytyy edelleen ne lattiatason pöydät, jonka äärellä voi löhöillä, chillailla ja katsella rannan huminaa - jostain syystä ne ovatkin juuri ne paikat, jotka aina täyttyvät ensimmäisinä.


Koh Tao on siis edelleen se loistokas paratiisi, josta ei halua millään poistua. Tätä blogitekstiä kirjoitetaan puolimakuuasennosta, rannan tuntumassa sijaitsevan In Touch -ravintolan terassilla, meren laineiden pyrkiessä kiipeämään taustalla rantahiekkaa pitkin. Olemme unohtuneet tänne jo reiluksi viikoksi, eikä ajankulua olisi edes huomannut, ellei sitä olisi tullut tarkistettua kalenterista blogin yksityiskohtia laatiessa - tässä hieman valopilkkuja syyssateiden ja kahdenkymmenen celsiuksen alle karkaavien lämpötilojen seuraksi...   

Pitkä matka kohti paratiisisaarta

Matka Koh Tao:lle ei ollut mikään mahdottoman haastava, mutta tie oli kyllä pitkä. Lähdimme Siem Reap:ista bussilla 29.7.2011 heti aamusta kohti Poipet:in rajanylityspaikkaa. Matka sinne sujui varsin hyvin kohtalaisen laadukkaassa bussikuljetuksessa. Meidät heitettiin ensin tuktuk:illa guesthouseltamme erään backpackerien suosiossa olleen guest housen eteen, jonne kerättiin matkalaisia ympäri kaupunkia. Lopulta reppumatkalaisia oli kasassa kahden bussin verran ja lähdimme liikkeelle. 


Matka rajalle kesi muutamia tunteja ja olimme rajanylityspaikalla puolen päivän paikkeilla. Sen jälkeen jonotettiin hoitamaan rajanylitystoimet, kävelimme Kambodzan ”no man’s land”:in läpi (jossa sijaitsee ne kaikki casinot, jotka ovat Thaimaan puolella kiellettyjä) ja saavuimme Thaimaan rajatarkistuspisteelle. Kysyimme tullivirkailijalta ystävällisesti, josko voisimme saada 21 päivän oleskeluluvan normaalin 15 päivän sijaan. Vaikka näytimme hänelle lentolippujamme (jotka lähtisivät Bangkokista), ei mies taipunut antamaan ylimääräistä oleskeluaikaa - poikkeuksiahan, kun ei voida millään tehdä. Hän sanoi, että saisimme haettua viikon pidennystä kätevästi Khao San road:ilta Bangkokista, jonne bussimme oli matkalla – hintahan tuolle viikon pidennykselle olisi ”vaivaiset” 20+ euroa. Eipä siinä auttanut edes ne kuuluista ”itkut markkinoilla” vaan tähän oli meidän tyytyminen.  Olimme jo ennakoineet tämän vaihtoehdon ja se tarkoitti sitä, että joutuisimme parin viikon sisällä pyrähtämään Malesian rajalla saadaksemme uudet 15 päivää oleskeluaikaa.

Rajan ylityksen jälkeen meidät pakattiin minibusseihin, jotka kuljettivat meidät lyhyen matkan päässä sijainneeseen ravintolaan odottelemaan. Siellä söimme lounaaksi Pad Thai:t ja odottelimme sellaisen tunnin verran, kunnes matka jatkui. Jotkut kokemattomammat matkalaiset alkoivat tuolloin jo hermoilla, kuinka heillä ei olisi koko päivää aikaa matkustaa, mutta me olimme asian suhteen varsin tyynenä – mehän tiesimme, että Aasiassa kannattaa aina varautua siihen, että liikkuminen paikasta toiseen voisi viedä sen kokonaisen päivän, eikä tärkeitä tapaamisia kannattaisi sopia samalle päivälle. Niinpä olimme jo etukäteen miettineet yöpyvämme yhden yön Bangkokin kuuluisan Khao San Roadin läheisyydessä ja jatkavamme matkaa sitten seuraavana päivänä.

Olimme perillä Khao San Roadilla siinä kello seitsemän aikaan illalla. Bussit ajoivat jonkin verran Khao San road:in ohi johonkin tien mutkaan, jonne matkalaiset jätettiin. Siellä odotti tietysti taksilauma valmiina rahastamaan ja viemään matkalaisia tuonne KSR:lle. Me olimme tietysti pitäneet silmämme auki ja huomanneet ohittavamme juuri hetkeä aikaisemmin tuon, meille tutun kadunpätkän ja osasimme siten kävellä sinne ihan omin voiminkin. Emme kuitenkaan majoittuneet meluisalle KSR:lle, joka ei tunnetusti "koskaan nuku", vaan lähdimme hakemaan majapaikkaa viereiseltä Soi Ram Buttri:lta, joka on Khao San Roadin hieman rauhallisempi ”serkku” samalla alueella.

Ykkössuosikki-majoituspaikka, jonka olimme entuudestaan katsoneet, oli täynnä. Paikka paljastuikin myöhemmin olevan hieman tasoamme kalliimpi, joten oli oikeastaan onni, että jouduimme jatkamaan matkaa. Löysimme varsin läheltä erään” My New house” -nimisen majoituksen. Vaikka tämän paikan asiakaspalvelutaso ei ollut aivan huippua, oli huoneiden hinta-laatu-suhde kohdallaan.  Niinpä majoituimme sinne yhdeksi yöksi ja veimme pyykkimme pestäväksi. Sen jälkeen lähdimme etsimään ruokaa sekä kilpailuttamaan matkayhtiöitä jatkoyhteytemme lippuhinnoista. Huomasimme varsin äkkiä, että hinta oli sama kaikkialla ja matka yöbussissa ja lautalla Koh Tao:lle maksaisi 500 baht:ia (~12e) per henkilö.  Niinpä varasimme liput seuraavan illan kuljetukseen, joka lähtisi klo 19.

Yöbussissa jälleen

Bussi saapui paikalle ja matkalaisten tulva lähti ylittämään tietä tukkien kaiken muun liikenteen. Tällä kertaa lipuissamme ei ollut valmiiksi osoitettuja paikkoja, joten kiirehdimme rinkkoinemme jonon etunenään saadaksemme hyvät maakuupaikat. Sisään päästyämme, meitä odotti iloinen yllätys: hyvien paikkojen lisäksi, laatu oli tällä kertaa jopa ylellinen. Selkänoja meni mukavasti lähes makuuasentoon ja jalkojen alle nousi rahi vielä lisätueksi. Etukäteen meille oli nimittäin matkatoimistosta sanottu, että selkänojaa saa taaksepäin, mutta ei nukkuma-asentoon, joten odotimme jotain ihan muuta. Tämä oli siis varsin positiivinen yllätys. Osan matkaajista nukkuessa pimeydessä, osa katseli ruudulta näytettäviä paria elokuvaa, kunnes tuli ”hiljaisuus” puolen yön aikoihin. Nämä matkaajat yrittivät nukkua elokuvan melussa vilttiensä alla parhaansa mukaan, kun tiedossa oli, että bussi olisi perillä yöllä, joskus 3-4 aikoihin.

Heräsimme puoli neljän aikaan ”Koh Tao” -huuteluun ja se tarkoitti, että oli aika nousta rättiväsyneenä ja pyyhältää ulos rinkkojen luokse. Emme olleet saapuneet vielä satamaan, vaan johonkin ”randomille” bensa-asemalle. Meitä odotti paikalla muutama isompi sangthöö-kuljetus, joihin pakkauduttiin sentin tarkkuudella sisään (ja sitten vielä tiivistettiin, jotta kyytiin mahtuisi vielä lisää porukkaa). Taakse kasattavien rinkkojen pino sen kuin kasvoi kohti ajoneuvon korkeutta, meidän rinkkojen ollessa sopivassa rutistuksessa aivan alimmaisina.

Matka halki öisen Chumphonin kesti hieman yli puoli tuntia, jonka jälkeen saavuimme Chumponin venesatamaan. Tiedossa olisi kuljetusaluksemme odottelua noin kolmen tunnin verran, koska paatti olisi lähdössä vasta aamuseitsemältä. Sitä, miksi kuljetukset oli järjestetty tällä tavalla usean tunnin hukka-ajalla, emme tiedä. Onneksi tiesimme kuitenkin tämän asian etukäteen, jolloin olimme pystyneet henkisesti varautua aamuyön odottelutuokioon.

Odottelu sujui jossain määrin koomaisessa olotilassa. Monet muut matkalaiset kiertelivät aluetta jostain syystä levottomasti, mutta me päätimme istuskella kaikessa rauhassa pimeydessä. Paatti saapui hieman ennen seitsemää paikalle taivaan ollessa jo valoistunut. Auringon nousuhetkellä pyrimme ottamaan muutamat valokuvat Chumponin satamasta, mutta sään ollessa pilvinen, eivät valokuvat olleet aivan niin näyttäviä, mitä olimme etukäteen toivoneet. Tämä oli kuitenkin yksi niistä yhden käden sormilla laskettavissa olevista auringonnousuista, joita olemme tällä reissulla olleet hereillä todistamassa.

Auringonnousu Chumphonin satamassa sujui varsin rauhallisissa merkeissä.

Astuimme paattiin sisään ensimmäisten joukossa, jonka jälkeen istuimme paatin etuosaan koville muovipenkeille. Nopea ”observaatio” oli, ettei tässä pystyisi juurikaan nukkumaan. Matkan olisi tarkoitus kestää kaksi ja puoli tuntia. Aikaa kului sen sijaan hieman yli kolme ja loppupäässä tuntui, että kaikki nuo ylimääräiset minuutit olivat liikaa.  Vaikka alkumatka oli varsin tasaisen oloista, loppua kohden aallokko oli yltynyt kovaksi ja toinen matkaaja kärsii nykyään erittäin ikävästä matkapahoinvoinnista. Kulkumuodolla ei ole väliä - liika heiluminen on pahasta. Eikä tässä aallokossa oikeastaan kenelläkään mukavaa ollut, ellei matkalainen sattumalta ollut Linnanmäen Viikingin kestofaneja – siis puolentoista tunnin kestofaneja!

Lopulta saari alkoi näkyä edessämme, paatin nokan osuessa aaltojen laskuharjanteelle. Siitä kesti enää reilu puolituntia ja selvisimme sitten satamaan turvallisesti, sisuskalut sisällä tallessa. Mae Haad:in satamassa oli vastassa ”takseja” (=pick-up-autoja, joissa lavoilla on penkit) ja yöpaikan tarjoajia. Ensimmäiset sukelluskoulujen agentit olivat tietysti olleet jo veneen kyydissä jututtamassa matkaajien sukellushaluista tarjoten samalla omia sukelluskeskuksiaan ja niihin kytkettyjä majoitusvaihtoehtoja. Paikkahan oli varsin otollinen pitkälle keskustelulle, kun potentiaaliset asiakkaat eivät pääse karkuun minnekään. Nämä esittelijät olivat tosin varsin asiallisia ja rauhallisia, eikä heidän kanssaan juttelemisessa ollut mitään ikävää.

Matkalla saaren ainoaa tietä etelä-päästä kohti Sairee Beach:ia.

Mae Haad:in satamasta lähtevä katu on täynnä ravintoloita. Täällä pitäisi olla kuulemma myös suomalainen ravintola mutta me päätimme passata moiset "hössötykset" suosiolla.

Viimein, kiinteää maata jalkojemme alla

Satamaan saapuessamme, olimme jo etukäteen päättäneet kävellä Sairee-beach:ille, jonne olimme päättäneet majoittua. Sairee on Koh Tao:n suurin ranta ja sen alueella on suurin osa palveluista. Vanhojen muistojen mukaan, matka ei ollut kohtuuttoman pitkä – oli se tosin jonkin verran tuskaisempi, mitä toinen matkalaisista oli muistellut. Matkaahan oli vain noin kaksi kilometriä, mutta tie oli jonkin verran mäkinen ja ilmasto tietysti trooppinen.

Suunnistus oli varsin helppoa, sillä saarella on vain yksi päätie, joka johtaa eteläisimmästä kärjestä saaren kaakkois-osassa sijaitsevaan resorttiin ja näköalatasanteelle. Tämä tie on betonipäällysteinen ja välillä varsin muhkurainen. Merkille tuli heti laitettua, että myös tuo ennen niin aution oloinen tienpätkä oli nyt suurelta osin täyteen rakennettu.

Matkallä ohitsemme pyyhälsi monia ”taksiajoneuvoja”, joissa laiskat matkalaiset kulkivat kohti Saireen rantaa. Ohittaneissa ajoneuvoissa sekä tienvarsilla oli paljon eri sukelluskoulujen mainoksia, joita saarella on nykyään parisen tusinaa. Kävi melkein sääliksi nähdä kaksi vaatimattoman pientä kangasmainosta puunvarsissa, joissa luki ”Koh Tao divers”, toisen näistä ollessa samalla kyltti, joka osoitti erään pikkutien suuntaan.


Koh Tao divers on saaren vanhin sukelluskoulu, joka on perustettu 80-luvulla. Mainitsemisen arvoiseksi paikan tekee se, että se on suomalaisomisteinen, jolloin opetuskieli koulussa on Suomi, sekä se, että toinen matkalaisista oli suorittanut kyseisessä paikassa aikanaan oman open water diving -sukelluskurssinsa. Tällä kertaa olimme kuitenkin päättäneet kilpailuttaa sukelluspalvelujen tarjoajat tarkassa syynissä, eikä opetuskielellä olisi meille merkitystä. Valitettavasti tämä suomalaiskoulu ei pärjännyt tuossa vertailussa, mutta lohdutuksen sanana todettakoon, että tuossa vaatimattomassa rakennuksessa näytti kuitenkin olevan kohtalaisesti asiakaskuntaa.

Koh Tao Divers pitää sitkeästi Suomen lippua "korkealla" Siiaminlahden seuduilla.

Sairee beach

Sairee beachin alueelle saapuessamme kävelimme ennakkosuunnitelman mukaisesti ensin, tietä pitkin, aivan rannan pohjoispäähän. Olimme päättäneet majoittua ensimmäiseksi yöksi varsinaisen ranta-alueen ulkopuoelle ns. takakadulle, josta matkaa rantaan olisi kuitenkin vain satakunta metriä. Aikomuksemme oli rauhassa kilpailuttaa sukelluskeskukset asumustarjouksineen ja sitten muuttaa sen mukaan uuteen majoitukseen. Tämä alue oli toiselle matkalaisista jo entuudestaan tuttu ja tiesimme sieltä löytyvät edukkaita guesthousemaisia majoituksia – rannallahan oli vain bungaloweja ja resortteja. 


Teimme nopean kyselykierroksen ja majoituimme erääseen kohtalaisen siistiin, hotellimaiseen Kanokwan guest houseen, jossa huone maksoi 400 baht:ia (~9,60e) yöltä. Halvin löytämämme majoitus olisi ollut 300 bahtia (~7,20e) mutta sen laatu ei vastannut odotuksiamme. Valitsemassamme majoituksessa oli wc/kylmä suihku, jääkaappi, turha parveke ja televisiokin, jonka toimivuutta emme tosin testanneet. Jäähdytyksestä vastasi tietysti seinään kiinnitetty tuuletin ja guest housessa oli hintaan sisältyvä wifi, jota ei bungalow-majoituksissa luonnollisestikaan ollut.

Suihkujen ja virkistävien päiväunien jälkeen, oli aika lähteä imemään itseemme rantakadun tunnelmaa. Alue oli tietysti kokenut huomattavaa kehitystä ja kadun alkutaipaleet olivat täynnä hienohkoja ravintoloita, sukelluskouluja, viihtyisän näköisiä resortteja ja eurooppalaistyylisiä kahviloita. Onneksi tuota noin kilometrin pituista katua etelään päin kävellessä, alkoi ravintolahinnat hieman laskea, tunnelma kevetä ja näkymät muutenkin muistuttaa vanhaa tuttua Koh Tao:ta. 

Rantakadulta löytyy kaikki tarpeellinen mitä reissaaja voi tarvita.

Katu ei ole aivan rannalla mutta silti sopivassa läheisyydessä - hienoa aluesuunnittelua!

Kuvassa AC-resortin sisäänkäynti - Tämä on sitä uutta loistokkuutta, joka Koh Tao:lle on ilmestynyt viimevuosien aikana.

In touch -resortin ravintolassa nautimme
 usein päivästä kirjan parissa - myös maukas & edullinen ruoka teki kauppansa.

Tuo ennen niin vilkas, Flintstones-henkisesti sisustettu, Cavebar oli nykyään aivan autioitunut, eikä sisällä näkynyt kertaakaan ketään.

Voi sen ruukkumullan näinkin muotoilla.

Jänöpensaat koristivat kävelytien vartta.

Päätimme ensi-illan kunniaksi syödä ensiaterioiksemme länsimaalaisesti herkulliset wiener snitzel:it ja sen jälkeen siirtyä kävelemään rannalle, hiekan ja aallokon välimaastoon. Illan pimetessä istahdimme nauttimaan virvokkeita rantabaarin hiekka-alueelle, jossa oli käynnissä jokailtainen tulishow. Siinä kelpasi nauttia yksi ”iso” Chang-huurteinen puoliksi ja katsella taitavien tulisauvan ja -kettinkien käsittelijöiden ”tulenpyöritystä”. Tämän jälkeen vietimme asiaan kuuluvat hautajaiset vanhalle Koh Tao:lle ja toivotimme tervetulleeksi uuden Koh Tao:n – tässä kohtaa hyväksyimme tapahtuneet muutokset ja ymmärsimme, ettei vanha paratiisisaari ollut kadonnut mihinkään. Nyt tämäkin asia oli ”asianmukaisesti” käsitelty.

Hämäräinen rantakatu on varsin hieno sopivassa valaistuksessa.

Koh Tao on varsin turvallinen paikka liikkua myös pimeän aikaan - ihmisiäkään ei ole tungokseksi asti häiritsemässä.

Iltaisin biitsin seutu herää aivan uudella tavalla sukeltajien palatessa saarelle nautiskelemaan iltamenoista.

"Tulenpyörittäjät" heiluttivat varsin taitavasti tulikeppejä ja -kettinkejä. Maisemaa sai ihailla suoraan hiekan tasosta virvoitusjuomien kera.

Näitä temppuja tuli ihailtua useampanakin iltana.

Uusi päivä – aika kilpailuttaa ”muutamat” sukellusliikkeet

Tässä kohtaa täytyy rehellisyyden nimissä todeta eräs seikka, jonka tällä saarella vierailleet tietävät olevan varsin luonnollinen seuraus paratiisin äärellä... tapahtumien tarkkaa ajallista sijoittumista (ie. ajankohtaa) emme voi taata, sillä tällä saarella ajantaju tuntuu katoavan jonnekin, eikä ajankulua täällä tahdo oikein huomata. Varmaa on kuitenkin se, että saavuimme tänne paratiisisaarelle 31.7.2011 ja tilastotietojemme varassa uskallamme olla lähes sadan prosentin varmoja, että juuri 1.8.2011 aloimme kilpailuttamaan sukellusliikkeitä. Pääsimme asiassa vauhtiin vasta alkuillan puolella, jolloin finaalivaihtoehtoina oli enää pari kohdetta.

Tänne paratiisiin on todellakin helppo hukata ajantaju ja itsensäkin moneksi päiväksi ilman minkäänlaisia ongelmia...

Sairee beach.

Erilaisia ranta-bungaloweja on Koh Tao:lla pilvin pimein.

Rannan tuntumassa sijaitsevassa "Lotus-baarissa" tuntuu olevan joka ilta kovat bileet, kun taas päivällä se on aivan autiona.

Olimme päättäneet suorittaa täällä Advanced open water -sukelluskurssin, joka pitää sisällään viisi erikoissukellusta. Niistä kolme on vapaasti valittavissa muutamista eri vaihtoehdoista, jotka saattavat vaihdella sukellusliikkeittäin tai vaihtoehtoisesti sijainnin perusteella. 


Meidän valintakriteerit sukellusliikkeelle olivat hinta ja sen seurauksena SSI-sukellusjärjestön koulutuksen tarjoaminen. SSi:n advanced-kurssi on tunnetumman PADI:n vastaavaa halvempi. Kurssien hintaero syntyy lähinnä siitä, että PADI-koulutuksessa pakotetaan aina ostamaan oppikirja, joka maksaa 500 baht:ia. Muutoin käytännössä kurssien sisältö ja jopa sukellusopettajakin voivat olla täysin samoja. Tämä kriteeri rajasi jonkin verran sukelluskouluja pois, sillä kaikki eivät tarjoa SSI (Scuba School International) -kursseja. Valintamme osui lopulta Phoenix-divers:iin, jonka edustaja oli ollut myös venekuljetuksellamme mukana (tuo asia ei tietenkään vaikuttanut päätökseemme mitenkään).

Phoenix:issa kurssin hintaan sisältyi joko kaksi yötä resort-majoituksessa tai vastaavasti 1000 baht:ia (~24e) alennusta kurssihinnasta, mikäli yösijaa ei tarvitsisi. Matematiikka tämän osalta oli varsin helppo, sillä huoneemmehan maksoi 400 baht:ia (~9,60e) yöltä.

Iltasella paikalla sukelluskoulun tiloissa  oli vain "epävirallisesti" iltaansa viettäviä dive mastereita, joten sovimme lyhyen juttutuokion jälkeen tulevamme paikalle seuraavana aamuna keskustelemaan kurssin yksityiskohdista tarkemmin. Meillä ei ollut kurssin aloittamisen suhteen mitään kiirettä ja olimmekin päättäneet käyttää seuraavan päivän skootterilla ajeluun ympäri saarta sekä kaikenlaiseen löhöilytoimintaan. Niinpä aloittaisimme varsinaisen sukellustoiminnan vasta ylihuomenna, 3.8.

Sukellusliike-operaation jälkeen kello sattui olemaan sopivasti 18.30. Tämä tarkoitti sitä, että meidän oli välttämätöntä siirtyä rannalle ihailemaan auringonlaskua. Kuten kuvitella saattaakin, auringonlasku Siaminlahden yllä on varsin hieno ”näyttämö” ja pyrimme tietysti taltioimaan sitä useiden valokuvien verran, jotta pikkuhiljaa vanhenevat aivomme voisivat saada asiasta myöhemmin muistutuksia tarkan kuvamuiston säilyttämiseksi. Tämän jälkeen oli jälleen aika nauttia iltapala rauhalliseen tahtiin jossakin rannan lukuisista viihtyisistä ravintoloista ja aikanaan siirtyä majapaikkaamme valmistautumaan seuraavaan päivään.

Vain hetken kestävä auringonlaskutuokio oli aina katsomisen arvoinen - kuinka tähän voisi koskaan kyllästyäkään?

Chalok Baan Kao, Shark bay, Koh Naang view point ja muut nähtävyydet

Seuraavana päivänä vuokrasimme skootterin 24 tunniksi hintaan 150 bahtia (~3,60e), jonka lisäksi kävimme aamutuimaan sopimassa tulevan päivän alkavan sukelluskurssin yksityiskohdista. Samalla tapasimme meidän kurssimme hoitavan divemasterin, ranskalaisen Xavierin. Mies paljastui olevan varsin rauhallinen, ystävällinen sekä ammattitaitoinen dive instructor, eli olisimme sukellusasian suhteen varsin hyvissä käsissä.

Nyt oli kuitenkin aika ottaa saaren muutkin kolkat ”haltuun”. Suuntasimme ensiksi saaren eteläisimpään osaan ja ostimme matkalla pullollisen polttoainetta 50 baht:in (~1,20e) hintaan. Täällä jostain syystä bensa myydään usein pulloissa, kun valtaosa ajoneuvoistakin on vähän syöviä skoottereita. Varsinaisella bensa-asemalla oli tällä hetkellä pumput tyhjinä, joten meillä ei oikeastaan ollut  asian suhteen edes valinnanvaraa.

Ajoimme ensin saaren toiseksi suurimman majoitusalueen (tuppukylän), Chalok Baan Kao:n ohi aina saaren eteläisimpään osaan, jonne ainoa päätie johti. Siellä oli eräs resortti ja portaat alas Shark bay:hin. Shark bay on eräs saaren susituista snorklauspaikoista (johtuen alueen pienistä haikaloista, joita ihmiset tykkäävät käydä katselemassa). Me tyydyimme ottamaan sieltä vain muutamat kuvat veden pinnan yläpuolelta ja kipusimme sitten portaat takaisin ylös, jonka jälkeen menimme nauttimaan aamupalan resortin terassille. Terassilta aukesivat upeat maisemat hailahdelle. 

Shark bay.

Shark bay:n kivimuodostelmat ovat hienoja ja taiteellisia.

Ruoan jälkeen bongasimme terassilta erään rauhallisen oloisen pienehkön biitsin, jonne päätimme seuraavaksi suunnata löhöilemään. Tie biitsille ei löytynyt kovinkaan helposti mutta sitkeinä yrittäjinä, löysimme lopulta sopivan tiepätkän, joka oli varsin jyrkkämäkinen ja lähes ajokelvoton. Meinasimme ensin jättää skootterimme passiin eräälle kukkulalle mutta tarkemman ajattelun jälkeen päätimme hakea sittenkin parkkeeratun ajoneuvon ja ajaa sitä "yksipäällä" perille asti. Kyseistä tietä ei tosiaan kaksivetoisella autolla olisi voinut kuvitellakaan voivansa ajaa mutta kyllä sitä tuntui alueen nelivetoiset pick-up:it sahaavan edestakaisin.

Shark Bay:n biitsialue pyhässä kaukaisuudessaan.

Itse ranta oli varsin rauhallinen. Siellä oli lähinnä muutamia auringonottajia, jotka selkeästi asuivat alueen resorteissa. Nämä ihmiset eivät todellakaan olleet mitään reppureissaajia vaan sen sijaan enemmänkin vanhempaa väkeä. Nautimme tästä rauhallisuudesta muutaman tunnin, löhöten aurinkotuoleissa , jonka jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa.

Kävimme takaisinmenomatkalla ensin Chalok Baan Kao:n rauhallisessa kyläkeskustassa ostamassa jäätelöt kuuman päivän pitimiksi ja jatkoimme sieltä matkaamme päätietä takaisin Saireelle ja siitä ohi niin pitkälle, kunnes tie päättyi. Pitkistä matkoista tällä saarella ei voida puhua, sillä koko saaren pinta-ala on vaivaiset 21 neliökilometriä. Tien päätepisteessä oli jokin resortti, jonka läpi pääsi kulkemaan ilmaiselle Cape Yaay Nee Taa Sak:in lahden näköalapaikalle, joka tunnetaan myös nimellä ”Koh Naang viewpoint”. Tuolta meren pinnan tasolla olevasta näköalapaikasta on nimittäin erittäin hyvä näköala Koh Naang Yuan:in kaksoissaarelle. Saari on siitä näyttävä, että sen kahden kukkulan väliin on muodostunut hiekkaranta, joka on erittäin suosittu päivämatkakohde täälläpäin. Saarelle astumisesta veloitetaan 100 baht:in (~2,40e) ”sisäänpääsymaksu” ja siellä oleva ravintola on myös varsin hinnakas. Me päätimme pitkän harkinnan jälkeen jättää tämän saaren rannan väliin sillä monet sukelluskohteet sijaitsivat samaisen saaren ympärillä ja saimme siten osamme saaren (ja sen vedenalaisten ympäristöjen) kauniista maisemista ja vieläpä mielenkiintoisemmalla tavalla.

Chalok Baan Kao:n tuppukylä, joka sijaitsee myös rannan tuntumassa.

Chalok Baan Kao:n ranta on varsin täynnä erilaisia resort-majoituksia.

Maisemat Koh Naang viewpoint -näköalatasanteelta olivat niin hienot, että meille heräsi ajatus jäädä paikalle katsomaan myös auringonlaskua. Tarkistimme paikan resortin ravintolan hinnaston ja totesimme sen olevan hinnaltaan kohtuullinen, suurin piirtein samaa tasoa kuin Sairee beach:in ravintolat. Tilasimme ruoka-annokset, jotka vaikuttivat olevan varsin hienoja siihen nähden, mihin olemme yleensä tottuneet. Toisen ”big noodel with beef in brown sauce” -annos paljastui olevan nuudelitaikinasta tehty rapea ”alusta”, jonka päällä muut täytteet kelluivat ruskeassa kastikkeessa – varsin mielenkiintoisen makuinen annos. 
Annokset olivat tässä ravintolassa niin suuria, ettei isokaan mies jaksanut syödä omaansa kokonaan ja olimme tähän asiaan varsin tyytyväisiä. Myös auringonlasku tuli sopivasti ruokailuhetken päätteeksi ja saimme jälleen upeita ja näyttäviä kuvia auringosta, joka asettui toisen saaren huipun taakse. Auringonlaskut täällä kestävät yleensä noin viitisentoista minuuttia, jonka jälkeen pimeä tulee varsin äkkiä. Mitään hämäräaikoja täällä ei tunneta.

Cape Yaay Nee Taa Sak:in näköalatasanne on hieno paikka ihastella maisemia.

Koh Naang Yuan:in kaksoissaarella on mielenkiintoinen hiekkaranta osien välissä.

Täälläkin päin saarta rantakalliot ovat varsin kauniita.

Näköalatasangolla olleella rantakivetyksellä oli paljon rapuja.

... paaaljon rapuja!

Auringonlaskun hetket ovat täällä aina parhautta, eikö vain?

Ja ei aikaakaan, kun aurinko on jo hävinnyt horisontin taakse.

Auringonlaskun jälkeen lähdimme kipuamaan resortin sisällä olevia polkuja kohti mopoparkkia. Pimeällä polulla näimme ensimmäistä kertaa mustan, kyymäisen käärmeen, joka tosiaan oli ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa käärmehavaintomme luonnossa koko matkamme aikana. Onneksi selvisimme tästä kohtauksesta ilman ylimääräisiä hampaanjälkiä. 


Skootterin luokse kipuamisen jälkeen köröttelimme rauhallisesti majapaikkaamme, jätimme skootterin parkkiin guest housen edustalle ja siirryimme iltatoimien pariin. Skootteri piti palauttaa vasta seuraavana päivänä puolen päivän paikkeilla ja vuokrauspaikka sattui olemaan sopivasti Phoenix-divers:in lähettyvillä, jolloin voisimme hoitaa palautuksen samalla kun menisimme sukelluskurssille puolen päivän paikkeilla. 


Olimme kuvanneet tarkkaan skootterin kaikki naarmut ja käyneet ne lävitse vuokraajan kanssa ennen ajoneuvon käyttöön ottoa. Olemme nimittäin lukeneet useista eri lähteistä varoituksia, joiden mukaan näin kannattaisi toimia, ellei halua joutua maksamaan mopoa palautettaessa mahdollisista entuudestaan olleista vioista. Onneksemme, meidän vuokrauspaikkamme oli varsin rehti, eikä minkäänlaisia ongelmia syntynyt skootterin palautuksen yhteydessä .

Phoenix Divers -sukelluskoulu.

SSI Open Water Advanced Adventurer – enemmän, syvemmälle ja taitavammin  

Ottamamme Advanced-sukelluskurssi on luonnollinen jatke ensimmäiselle open water -kurssille. Se on seuraava tie kohti dive master -tasoa sekä hyvä perehdytys kohti syvempää ymmärrystä vedenalaisesta maailmasta. Open Water Advanced -sukelluskurssi koostuu viidestä erikoissukelluksesta, joista kaksi on entuudestaan määrättyjä. Ne ovat navigointisukellus sekä syväsukellus aina kolmeenkymmeneen metriin asti. Aiempi sukelluskorttimmehan mahdollisti sukeltamisen ”vain” 18 metriin asti mutta tämän turvin voisimme osallistua myös niille sukelluksille, jotka menevät aina kolmeenkymmeneen metriin asti. Monet hylyt, kalaparvet ja muut hienot nähtävyydet ovatkin usein yli 18 metrin syvyydessä, joten jatkossa emme jäisi enää paitsi sellaisistakaan.

Kolme erityissukellusta oli vapaasti valittavissa. Olimme etukäteen päättäneet valita ”perfect buoyancy” (täydellinen noste) -vaihtoehdon, jossa pyritään määrittämään sopiva punnusmäärä painovyöhön, jotta keuhkot täynnä sukeltaessa veden noste olisi täsmälleen sama kuin sukeltajasta syntyvä painovoima – eli, että sukeltaja pysyisi tällöin täysin paikoillaan. Tähän valintaan kuului muutamia veden alla suoritettavia temppuja sen jälkeen, kun sopiva painovyö oli saatu kasattua. Yllätyimme siitä, että meille riittikin huomattavasti vähemmän painoa, kuin mitä olimme ennestään luulleet ja käyttäneet.

Toiseksi erikoissukellukseksi olimme päättäneet valita yösukelluksen, joka tapahtuisi hämärän aikaan tehokkaita valolamppuja käyttäen. Yöaikaan olisi nähtävillä monia kaloja, jotka ovat päiväsaikaan unessa ja muutenkin tunnelma olisi erilainen. Kolmanneksi vaihtoehdoksi valitsimme sukellusohjaajamme ehdotuksesta sukellustietokoneen opettelun, jolloin saimme jokaiselle sukellukselle mukaan kompassin lisäksi sukellustietokoneen (= ranteeseen kiinnitettävä kellomainen laite, joka ilmoittaa mm. syvyyden ja vahtii sukeltajan syvyyden muutosta ajan suhteen yms.). Käytännössähän navigointia ja sukellustietokoneen käyttöä harjoittelimme kaikilla sukelluksilla, eikä nämä olleet rajoittuneet vain yhteen sukellukseen. Lisäksi edessämme oli tietysti paljon kalojen bongailua ja maisemien ihailua.

Teimme Koh Tao:lla Advanced -kurssin lisäksi neljä hupisukellusta kahtena muuna päivänä, jolloin kokonaissaldomme täältä oli yhteensä yhdeksän sukellusta – viisi sukellusta tätä hienoutta ei vain tuntunut riittävän, joten päätimme hyödyntää jäljellä olevan ajan tehokkaasti nauttien näistä mahdollisuuksista, joita kotosuomella ei olisi meille tarjota. 


Yksityiskohtina mainittakoon, että eräillä sukelluksillamme oli mukana kaksi muuta suomalaista Advanced-oppilasta (toisessa ryhmässä tosin) ja heidän sukellusohjaajanaan suomalainen divemaster Päivi Espoosta. Niinpä vaihdoimme ohimennen kuulumisia näiden suomalaisten kanssa. Lisäksi Päivi liittyi mukaan meidän ottamille jälkimmäisille hupisukelluksille. Tuolloin saimme Päiviltä vinkin valita aikainen aamusukellus, jolloin kahdella jälkimmäisellä hupisukelluksella veneessä olimme vain me, sukellusohjaajamme ja toisena dive masterina päivi. Lisäksi mukana oli yksi divemaster ja hänen opetuksessaan oleva, tuleva divemaster, jotka seurailivat ryhmäämme. Olimme siis todella hyvissä käsissä ja harvinaisen vähäisellä porukalla - paatti oli siis lähes yksin meidän käytössämme! Yleensähän Koh Tao:a usein kritisoidaan siitä, että sukellusryhmät ja laivat ovat täynnä ihmisiä, mutta meillä kävi tämän asian suhteen kohtuullisen hyvä tuuri, eikä ihmisiä ollut koskaan liikaa häiritsemässä menoamme.

Phoenix-Diversin pienempi sukelluspaatti, jonka tunnistaa pinkistä väristä.

Sukelluspulloille on rakennettu kätevät telineet, joista niitä on helppo käsitellä ja napata selkään.

Pari hupisukellusta pääsimme suorittamaan Phoenix-diversin vastikään käyttöön otetulla uudella, isolla paatilla. Tämän kyydistä hyppy veteen todellakin tuntui erilaiselta pudotuksen ollessa parin metrin luokkaa.

Paatin kyydistä saimme kuvattua myös Koh Tao:n saaren luonnonkauniita kallioita.

Seuraavissa kappaleissa esittelemme teille veden alla nähtyjä asioita, keskittyen tällä kertaa erityisesti mereneläviin eli kaloihin. Sukellusajat vaihtelevat jonkin verran sillä syvyys, jossa ilmaa selkätankista hengitetään, kuluu sitä nopeammin, mitä syvemmällä ollaan.  Tämä ilmiö johtuu tietysti kovemmasta paineesta, joka syvemmällä vallitsee. Veden lämpötila sukelluksilla oli erittäin sopiva, noin 29–30 astetta eli kylmyydestä emme joutuneet kärsimään.

Huom! Olemme pyrkineet tunnistamaan osan kuvissa esiintyvistä kaloista, mutta mahdollisista virheistä saa tietysti osaavammat mainita. Lisäksi ne kalat, joita ei ole nimetty, on teidän vapaasti nimettävissä, mikäli vain kaloja satutte tunnistamaan (kommenttikenttä on sitä varten).

Kuvat on jaoteltu sukelluksittain ja erotettu toisistaan väliotsikoilla. Huolimatta kuvien suuresta määrästä, vakuutamme tarjoavamme teille ainoastaan jäävuoren huippua siitä kuvakokoelmasta, joka meillä on, mutta tietysti olemme pyrkineet valitsemaan tähän ne parhaimmat otokset. Ottakaa siis hyvä asento tuolissanne (tai löhöilysohvassanne) ja astukaa merenalaiseen maailmaan nauttimaan esityksestä:

Advanced-sukellus nro 1 (3.8.2011 klo 13.26)
Sukelluskohde: Japanese garden, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 48 minuuttia
Maksimisyvyys: 16 metriä
Näkyvyysarvio: noin 10 metriä

Aloitetaan matka vedenalaiseen maailmaan kevyesti kalaparven turvin.

Kauniit Bannerfish-kalat olivat yleisiä näkyjä pinnan alla.

Kaunis simpukka köllötteli merenpohjassa.

Pehmeää korallia oli nähtävillä taas runsain mitoin.

Koviakin koralleja oli jälleen tarjolla runsasti. Tämän yksilön olivat vallanneet meren matoset.

Näissä koralleissa eleli pieniä "joulukuusimatoja", jotka vetäytyvät nopeasti piiloon vaaran lähestyessä.

Red breasted wrasse (=huulikala) oli varsin yleinen tuttavuus.

Tämä komistus on Hongkong butterflyfish.

Slingjaw wrasse näyttää ihan klovnilta.

Advanced-sukellus nro 2 (3.8.2011 klo 15.11)
Sukelluskohde: White Rock, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 40 minuuttia
Maksimisyvyys: 15 metriä
Näkyvyysarvio: noin 10 metriä

Kuvan värikkäät töyhdöt ovat Christmas tree worms -nimisiä eliöitä.  Niitä lähestyttäessä ne imaisevat itsensä korallin suojiin piiloon.

Meren matosia oli pohjassa runsain mitoin ja yösukelluksella parit niistä olivatkin tarttunet toisen sukellusmatkalaisen märkäpukuun.

Spot-fin porcupinefish (=Isosiilikala) on iso ja ruma möhkäle.

Blue ring angelfish - nämä "enkelikalat" ovat yleensä kohtalaisen isokokoisia tuttavuuksia.

Barhead rabbitfish. (= kaniinikala)

Sienikorallia oli pohjassa vaikka muille jakaa.

Advanced-sukellus nro 3 (4.8.2011 klo 8.05)
Sukelluskohde: Chumphon Pinnacle, Koh Tao:n läheisyydessä
Sukelluksen kesto: 34 minuuttia
Maksimisyvyys: 30 metriä
Näkyvyysarvio: noin 15 metriä

Syvyys kuvan ottohetkellä 28 meriä pinnan alla!

Bannerfish uiskentelee "huudeillaan".

Sea urchins eli merisiilit pitävät taas viisaiden kokoustaan pohjassa.

Parvi Yelloltail barracudia.

Advanced-sukellus nro 4 (4.8.2011 klo 9.48)
Sukelluskohde: Red Rock, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 42 minuuttia
Maksimisyvyys: 15 metriä
Näkyvyysarvio: noin 10 metriä

Hongkong butterflyfish eli "Honkkarin perhoskala".

Runsaslukuiset pikkukalat olivat mahtava näky riuttojen ympärillä.

Advanced-sukellus nro 5, pimeäsukellus (4.8.2011 klo 18.59)
Sukelluskohde: Green Rock, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 46 minuuttia
Maksimisyvyys: 16 metriä
Näkyvyysarvio: noin 10–15 metriä (valolla)

Ilman fikkaria pinnan alla ei nähnyt yhtään mitään.

Bluespotted ribbontail ray -rausku yritti piileskellä valojamme.

Hupisukellus nro 1 (7.8.2011 klo 13.48)
Sukelluskohde: Shark Island, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 41 minuuttia
Maksimisyvyys: 22 metriä
Näkyvyysarvio: noin 15 metriä

Shark Island muistuttaa ulkoisesti hain evää - siitä nimi saarelle.

Saaren nimi johtuu sen haimaisesta ulkomuodosta, ei asukeista. Tällä sukelluksella saaren ympärillä oli vahva virtaus, joka kuljetti sukeltajia kevyesti eteenpäin, ilman, että ”evääkään” olisi tarvinnut liikuttaa. Kääntöpuolena vastakkaiseen suuntaan oli tiedossa vastavirtaan sukeltamista, jota ei yleensä suositella. Tästä johtuen toisella matkaajista oli jäljellä hyvin vähän ilmaa tankissa, kun pääsimme pinnalle asti. Yleensähän pinnalle noustaan siinä vaiheessa, kun tankissa on jäljellä 50-80 bar:ia alkuperäisestä noin 200 bar:in paineesta.

Hieman harvinaisempi merisiili.

Enkelikala.

Tuntematon ruma otus.

Vanha tuttavuus, uusi sijainti - mahtava "sinitäplä-naruhäntä-rausku" (Bluespotted ribbontail ray).

Kalakokous - keskimmäisenä hurjamainenen Titan triggerfish, joka saattaa hyökätä myös ihmisen kimppuun.

Hupisukellus nro 2 (7.8.2011 klo 13.48)
Sukelluskohde: Wreck 742, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 32 minuuttia
Maksimisyvyys: 28 metriä
Näkyvyysarvio: noin 3–4 metriä (huono)

Tämä sukelluskohde oli metallinen laivahylky, joka oli tarkoituksella upotettu KohTao:n edustalle sukeltajia varten juuri edellisenä päivänä. Paatin sisällä oli vielä ilmakuplia ja näkyvyys lienee ollut huono juuri siksi, että paatti oli vastikään upotettu. Sisällä paatissa emme käyneet, mutta kiertelimme sitä ympäriinsä. Sukellus ei ollut paras mahdollinen, johtuen huonosta näkyvyydestä.

Tämä hylky oli upotettu tahallaan, jotta sukeltajilla olisi tekemistä.

Laivan kannella oli tykki, jonka ympärillä parveili hyvin pieniä kaloja..

Hylky on upotettu niin vastikään, että hytin katossa näkyy vielä ilmakuplia.

Hupisukellus nro 3 (8.8.2011 klo 7.54)
Sukelluskohde: Green Rock, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 49 minuuttia
Maksimisyvyys: 21 metriä
Näkyvyysarvio: noin 10–15 metriä

Rabbitfish eli "pupukala" omaa jäniksen naaman.

Green rockilla oli paljon vedenalaisia pikku luolia, joiden kautta kävimme sukeltamassa läpi yksi kerrallaan. Tilaa ei ollut liikkua kuin eteenpäin.

Kaksi Bannerfishiä.

Täällä meritähdet ovat hieman erinäköisia kuin Nha Trang:issa kohtaamamme yksilöt.

Täm polttava jellyfish (meduusa) onneksi ui hyvin kaukana meistä.

Keltapyrstö-barracudaparvi

Hupisukellus nro 4 (8.8.2011 klo 9.48)
Sukelluskohde: Twin Peaks, Koh Tao
Sukelluksen kesto: 49 minuuttia
Maksimisyvyys: 16 metriä
Näkyvyysarvio: noin 10–15 metriä

Hongkong butterflyfish.

Tällä paivaljakolla on selvä sopimus. Toinen putsaa asunnon käytävää saksillansa kuin puskutraktori ja palkinnoksi kala suojelee rapua saalistajilta.

Erikoinen pyrämidisimpukka keräsi huomiomme.

Sukellukset sukellettu – aika katsella kohti tulevaisuutta

Nyt kun kaikki yhdeksän sukellusta on täynnä ja aikataulumme ei enää salli meidän jäävän tänne paratiisisaarelle pidemmäksi aikaa, on tullut aika jättää hyvästit Koh Tao:lle. Ennakoimme tätä jo sukellusten välissä etsimällä uuden asuinpaikan lähempää Mae Haad:in satama-aluetta, Sairee beach:in pohjois-puolelta. Löysimme sieltä (hieman syrjästä) rauhallisen Tommys resort:in, jolla oli edullisia 300 baht:in (~7,20e) hintaisia huoneita hieman ränsistyneessä talossa. Huoneessa ei ollut mitään vikaa ja se oli jopa halvempi kuin aiempi majoituksemme. Kävimme ennen tätä "löytöä" katsomassa erästä erittäin hienolla merinäköalalla varustettua resorttibungalow:ia, mutta kun kuulimme sen hinnan olevan 500 baht:ia (~12e), jätimme sen väliin. 


Valitsemassamme majoituksessa oli wifi ja lämmin suihku. Vaikka jouduimmekin jättämään hyvästit kätevälle jääkaapille, oli tämä majoitus oikeastaan jopa lähempänä tuon 1,7 km pituisen Sairee beach:in sitä edullisempaa eteläistä päätä, jossa yleensä kävimme syömässä ja oleilemassa. 

Tommys resortin rakennus näyttää siltä, kuin se olisi nähnyt jo parhaat päivänsä.

Tommys resort oli myös lähempänä Phoenix-divers:iä! Näin säästimme pari satasta kahden yön majoituksessa ja saimme täältä ostettua myös matkaliput kaikkein halvimmalla – olimme näet käyneet kilpailuttamassa näitä lippuja kaikkialla, myös suoraan Mae Haad:in satamassa. Nyt olemme siis ostaneet liput illalla klo 21 Surat thaniin lähtevään yölauttaan, josta jatkamme aamulla bussilla kohti Hat Yai:n kaupunkia. Yhdistelmälippu maksoi halvimmillaan 800 baht:ia (~19,20e) per henkilö, josta on huomattavissa, että Koh Tao:lta pois pääseminen on hinnoiteltu huomattavasti kalliimmaksi kuin itse saarelle pääseminen – ovelaa.

Tarkoituksemme on viipyä Hat Yai:ssa niin lyhyt aika kuin suinkin mahdollista. Hat Yai sijaitsee kahden tunnin matkan päässä Malesian rajalta, jossa käymme leimauttamassa passeihimme 15 päivää lisää oleskeluaikaa. Sen jälkeen suuntaamme kohti lounais-Thaimaassa sijaitsevaa Krabia, josta otamme lautan Koh Phi Phi:n saarelle. Se onkin sitten jo toinen tarina, josta kuulette lisää myöhemmin. Nyt toivotamme teille näkemiin, keskitymme viettämään viimeiset tuntimme Koh Tao:lla lukien kirjaa rantaterassilla kylmien juomien kera. Kuulemisiin!     

Sairee beach:in "ikoni": Vaakatasossa kasvava palmu.

Koh Tao kuittaa ja kiittää!

Ps. Nauttikaahan huolella tästä runsaansa kuvasadosta (jota on kerrytetty täällä kymmenen päivän oleskeluaikana), sillä nämä huisat (uudet) kuvat alkavat olla katoava luonnonvara matkamme lähestyessä kovaa vauhtia loppuaan.