Siem Reap, Kambodža – Raunioita raunioiden perään

Morjentens! Olemme saapuneet Siem Reapiin, erääseen pikkureissumme tukipilareista. Me olemme tulleet tänne kuluttamaan kengänpohjiamme, polviamme, silmiämme, kameraamme ja tietysti kallista aikaamme. Nyt on siis aika selvittää, miltä se (eräs maailman kahdeksasta ihmeestä) oikein todellisuudessa näyttää!

Siem Reap, joka Kambodžan kielestä englanniksi käännettynä tarkoittaa ”Siam defeated”, on Kambodžan toiseksi tunnetuin tai ehkä jopa tunnetuin kaupunki. Kaupunkia nimetessä on tulevia tapahtumia ennakoitu hieman väärin, kun otetaan huomioon, ettei tämän maan kansa koskaan voittanut Siamin kansaa. Epätarkasta nimestään huolimatta, Siem Reapia ei kannata halveksua. Täällä todellakin kannattaa pistäytyä, mikäli joskus sattuu oleilemaan näillä leveyspiireillä. Siem Reapin välittömässä läheisyydessä sijaitsee nimittäin muinaisen Angkorin valtakunnan mahtavimmat ja näyttävimmät arkeologiset rakennelmat, joista tunnetuin komeilee myös Kambodžan lipussa. Siem Reap toimii hyvänä tukikohtana noiden, uskomattoman hienojen, raunioiden tutkailemiselle. Ja onhan täällä tietysti myös paljon turismin aiheuttamia sivuvaikutuksia – paljon ruokapaikkoja, baareja, katumarketteja ja muuta kuhinaa.

Aika astua Siamin ”voittajien” kamaralle

Bussikyytimme Pursatista Siem Reap:iin oli perillä yllättäen ajallaan (noin klo 13.30) ja pääteasema osoittautui osuneen suurin piirtein sinne, jonne sen arvelimme päätyvän. Niinpä tutuksi tulleen käytännön mukaan hyppäsimme ulos bussista, otimme rinkkamme kantoon, ”ignoorasimme” kaikki tyrkyttelevät hyeenat ja suuntasimme kohti aluetta, jonne ajattelimme majoittua. Lyhyen kyselyurakan jälkeen eteemme osui Popular guesthouse -niminen majoituslaitos, josta saimme huoneen Siem Reap:in hintatasoon nähden kohtuulliseen, kuuden dollarin (~4,35e) hintaan. Huone oli kohtalaisen huonokuntoisen oloinen mutta se tarjosi ne puitteet, jota sillä hetkellä kaipasimme eli sängyn, vessan ja kylmän suihkun. Lisäksi huone sijaitsi sopivasti alakerrassa ja yläkerrassa oli ravintola, jossa olisi ilmainen langaton internet, joka ei kuitenkaan huoneeseen asti kuulunut. Vastapäätä löysimme vielä kaupungin halvimman pyykkäyspalvelun, joka veloitti pestävästä pyykistä dollarin kilolta, kun muissa paikoissa se tuntui olevan kaksi dollaria kilolta. Niinpä pääsimme suihkuun, nauttimaan lounasta ja saimme vielä pyykinkin pestäväksi ennen kuin lähtisimme tukimaan kaupungin tarjontaa. 

Teimme suhteellisen nopeasti päätöksen, ettemme jäisi Popular guest houseen yhtä yötä pidemmäksi aikaa. Niinpä illan tavoitteenamme olikin etsiä rauhassa toinen samassa hintaluokassa oleva guest house, joka olisi viihtyisämpi ja jonka huoneessa olisi (blogiteknisistä syistä johtuen) käytössä WiFi eli langaton internet. Tutkimme Wikitravel-sivuston Siem Reap -artikkelista edullisia majoituspaikkoja, joista merkkasimme ylös muutaman sopivan ehdokkaan. Tämän jälkeen kävimme etsimässä kyseiset paikat ja niistä numero kaksi eli ”Golden fish guest house” osoittautui olevan samaisen kuuden dollarin hintainen ja huomattavasti siistimmän ja viihtyisämmän huoneen omaava paikka. Lisäksi tarjolla oli tietysti langaton internet, joka kuului myös huoneisiin sekä kattoterassiravintola, josta saisi sapuskaa tarpeen yllättäessä. Niinpä sovimme paikan henkilökunnan kanssa, että tulisimme sinne seuraavana aamuna, jolloin juuri sopivasti yksi huone vapautuisi.

Seuraava päivä oli varattu myös ympäristön tutkiskeluun ja kiertelyyn, jota tykkäämme harrastaa aina uuteen kohteeseen saavuttaessamme. Kohtuullisen läheltä majapaikkaamme löytyy ”Pub street” -niminen katu, joka nimensä mukaisesti on täytetty vieri vieressä sijaitsevilla ravintoloilla, joista saa tietysti myös ruokaa. Tällä kadulla kävimmekin yleensä syömässä päivän pääaterian, jolle olimme budjetoineet hieman enemmän rahaa. Valinnanvaraa oli runsaasti ja löysimme täältä sopivaa syötävää aina jokaiseen mielitekoon. Päivän aamupalan olimme viimeaikoina vaihtaneet suoraan lounaaseen ja sitä varten löysimme lähialueelta paikallisten suosiman ravintolan, josta muun muassa beef loklak irtoaa edulliseen kahden dollarin hintaan, jonka lisäksi tölkki kolajuomaa maksaa 0,50 dollaria. Niinpä aterian kokonaishinnaksi tulee sellaiset 1,80 euroa – varsin kohtuullista.

Temple garden -puisto on viihtyisä paikka viettää aikaa.

Tämä Wat eli temppeli on poikkeuksellisen nuori näillä seuduilla tottumiimme verrattuna.

Tämä pikku gremlin vahti watin pihalla.

Katumarketin lihatiskillä riippuu"tuoretta" lihaa - ja haju on sen mukainen.

Kun toinen Siem Reapissa vietetty päivä alkoi olla pulkassa, olimme jo kierrelleet lähikadut, lähellä sijainneet supermarketit ja katumarketit. Lisäksi kävimme kuvaamassa muutamat hienommat hotellirakennukset sekä erään puistokompleksin, jonka eräs hotelleista oli yrittänyt nimellisesti omia. Hotellin ja puiston välillä oli kuitenkin yleinen tie, eikä puisto mielestämme liittynyt mitenkään hotelliin. Kävelimme samalla Siem Reap river:in joen vartta takaisinpäin majoitusaluettamme kohti nauttien ympäristön maisemista. Nyt kaupungin keskusta-alue tuntui olevan jossain määrin ”hallussa” ja olimme valmiita valmistautumaan ”urakan” suorittamiseen.  

Turismi on houkutellut paikalle myös hienojen hotellien rakentajat.

Siem Reap -riverin ympäristö on kauniisti valaistu.

Angkor Whaaaat?

Angkor Wat (joka on maailman suurin uskonnollinen rakennus) ja Angkor archeological park, jossa sijaitsee lukuisia raunioita, ovat se syy, miksi Siem Reapiin majoittuu vuodessa satoja tuhansia vierailijoita ympäri maailmaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tätä 1100-luvun alussa valmistunutta temppelirakennusta tulee keskivertopäivänä katsomaan parisen tuhatta vierailijaa.

Angkor Wat kuvattuna auringonlaskun aikaan on ollut kohtauksena monissa hollywood-elokuvissa. Eikä sitäkään kaiketi saa vähätellä, että eräitä Angkor parkin alueella olevia raunioita kuvattiin kovasti ensimmäisessä Tomb Raider -elokuvassa – eihän? Nyt meilläkin olisi mahdollisuus todistaa näitä ihmeitä omien silmiemme ja kameramme kautta – huippuhienoa, eikö vain?

Angkor archeological park:iin myydään yhden, kolmen ja seitsemän päivän lippuja. Lippujen hinnat maksavat ulkomaalaisille 20 dollaria / 40 dollaria / 60 dollaria. Paikalliset saavat tietysti liikkua kansakuntansa ylpeydenaiheiden parissa ilmaiseksi. Liput ovat niin virallisia, että niitä varten otetaan oikein valokuvat, jotka liitetään lippuun sen tekovaiheessa. Lippu on siis henkilökohtainen ja sitä kysellään tasaisin väliajoin eri nähtävyyspaikoissa. Angkor archeological park on todella iso alue ja raunioita on jopa useamman kymmenen kilometrin säteellä. Pääalue on kuitenkin noin kuuden kilometrin päässä Siem Reapista ja kattaa ehkä noin viiden kilometrin säteisen alueen.

Vaikka monilla menee näitä raunioita tutkiessa päiväkaupalla aikaa, me päätimme hoitaa homman korkeintaan kahdessa päivässä. Niinpä järkevin vaihtoehto oli ottaa ensin yhden päivän lippu, joka maksoi sen 20 dollaria (~14,50e) per henkilö ja sitten seuraavana päivänä toinen samanlainen, mikäli tarvetta ja halua toiselle kiertelypäivälle vielä olisi.

Lopulta asiaa aikamme tarkkaavaisesti pureskeltuamme, tulimme siihen lopputulokseen, että homma hoidetaan päivässä – olisihan kyseessä eräs reissumme suurimmista säästämismahdollisuuksista, jos tämä saataisiin puristettua yhteen päivään kahden sijaan.  Tätä varten päätimme aloittaa kierrospäivän aikaisin, kuten monilla muillakin on tapana. Monet haluavat mennä Angkor Wat:ille heti aamu viideksi, jotta he todistaisivat samaisen kuuluisan auringonnousu-näkymän, joka elokuvistakin on tuttu. Näin myös me päätimme tehdä. Tämä tarkoitti tietysti sitä, että herätyskello soisi seuraavana aamuna klo 4.30 ja olisimme kärppänä valmiina lähtöön hieman ennen viittä kevyen kenttäaamiaisen nauttimisen jälkeen. Vaihtoehto olisi tietysti ollut todistaa samainen näkymä auringonlaskun aikoihin mutta kierroksen kannalta se ei meille sopinut.

Toinen ratkaisemisen arvoinen asia oli liikkuminen Angkor archeological parkin alueella. Mietimme ensin sitä vaihtoehtoa, että vuokraisimme polkupyörät, joilla sotkisimme paikalle ja ympäriinsä. Aikainen aloitusajankohta kuitenkin hieman häiritsi tätä mahdollisuutta. Sitten mietimme, että ottaisimme pyörät ja tuktuk-kuljetuksen Angkor Wat:ille, josta voisimme liikkua alueella polkupyörien voimalla. Juteltuamme majatalomme isännän kanssa, sai hän meidät vakuutettua siitä, että liikuntaa olisi luvassa muutoinkin niin paljon, ettei pyöräily välttämättä olisi tarpeellista, vaikka urheilun voimaan kovasti uskommekin. Lisäksi pyöräillen meillä menisi enemmän aikaa siirtymiseen, emmekä välttämättä löytäisi kaikkea sitä nähtävää, jonka kokenut kuljettaja meille pystyisi tarjoamaan. Siinä olikin sen verran monta hyvää pointtia (olisivathan kaikki Siem Reap:in tuktuk-kuljettajat erittäin kokeneita Angkor-park-kierroksen suhteen), että päätimme tarttua siihen vaihtoehtoon, että meitä odottaisi aamu viideltä kuljettaja, joka veisi meidät ympäri ”small tour” -nimisen kierroksen.

Painotimme kuljettajalle kovasti sitä, että tulisimme viettämään Angkor parkin alueella koko paikan aukioloajan eli aamu viidestä ilta puoli kuuteen (siis auringon noususta sen laskuun). Tämän jälkeen meille jäi vain sovittavaksi hinta. Pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen 12 dollarin (~8,70e) hinnasta – pienellä neuvottelulla tietysti.  Nyt meillä oli siis varsin kattava paketti valmiina ja enää tarvitsisi päästä hyvissä voimin ylös klo 4.30 aamuyöllä.

Aamu sarastaa

Kännykän kello kolahtaa ajasta 4.29 aikaan 4.30 ja ohjelmoitu herätyskello alkaa piristää herättäen kevyessä unessa olevat matkalaiset mukavasta unestaan. Viimeisimmät juhlijat etsivät kaduilla vielä iltanaposteltavaa kun nämä matkalaiset heräävät pirteinä kuin peipposet valmiina piiitkäään päivään ja sen koettelemuksiin. Nyt on aika ryhtyä töihin – ollaanhan sitä jo pari päivää laiskoteltukin täällä, Siem Reapissa.

Käväisemme pikaisesti minimartissa hakemassa juotavan jugurtin, pari kroissanttia ja kaksi 1,5 litran vesipulloa. Palaamme majoituspaikan edustalle syömään kenttäaamupalan ja odottelemaan kuljettajamme saapumista. Kuljettajaamme ei näy missään mutta edessämme pörrää välittömästi jo muita innokkaita kuljetuksen tarjoavia tuktuk-kuljettajia – eivät nuo tunnu koskaan nukkuvan.

Ensimmäinen kuljettaja pysähtyy kohdallemme odottamaan mutta hän myöntää, ettei ole odottamamme kuljettaja. Toinen kuljettaja tulee paikalle ja hän alkaa innokkaammin taivutella meitä kyytiinsä selitellen, kuinka odottamamme kuljettaja voisi olla nukkunut pommiin tai muuttanut mielensä, jos olemme luvanneet maksaa hänelle liian vähän – tämä on kuulemma hyvin yleistä täällä. Me emme tietenkään usko näitä selityksiä, koska kuljettaja on otettu guest housemme kautta, mutta meidän on pikkuhiljaa pakko alkaa olla yhtä mieltä eräästä asiasta tämän kuljettajan kanssa: Kello alkaa lähentyä varttia yli viisi ja kuljettaja huomauttaa, että missaisimme auringonnousun, mikäli vielä viivyttelisimme. Niinpä päätämme alkaa hieroa ”kauppaa” tämän kuljettajan kanssa, sillä olemme luovuttaneet ajatuksen siitä, että oma kuljettajaamme saapuisi paikalle ajoissa.

Kaupanhieronnan aluksi mies yrittää tarjota 15 dollarin hintaa samasta kierroksesta. Kiitämme välittömästi tarjouksesta ja lähdemme kävelemään ensimmäistä paikalla ollutta kuljettajaa kohti. Se auttaa kummasti asiaa ja hinta saadaan nopeasti sovittua siihen alkuperäiseen 12 dollariin, johon olimme varautuneet. Tämän jälkeen lähdemme tämän uuden kuljettajan kanssa matkaan ollen kuitenkin hieman näreissä siitä, että saattaisimme tämän asian vuoksi missata auringonnousun.

Angkor parkin lippukojulle saavuttaessamme, paikalla on jonkin verran ihmisiä, muttei kuitenkaan jonoksi asti. Saammekin liput varsin nopeasti kouraamme ja matkamme jatkuu kohti Angkor Wat:ia. Taivas alkaa jo valaistua sen merkiksi, että tuo monien palvoma mollukka aikoisi kohta tulla esiin. Mietimme jälleen, että menikö tässä nyt kaikki pieleen…

Ehdimme kuitenkin perille varsin sopivaan aikaan. Sovimme kuljettajamme kanssa, että hän jää odottelemaan parkkialueelle, josta hänet sitten löydämme, kun haluamme jatkaa matkaamme. Katsomme oikealla puolellamme aukeavaa, vaatimattoman oloista, maisemaa ja mietimme – tuoko rakennelma on nyt se kuuluisa temppeli, jonka kuvia on näkynyt niin monissa paikoissa? Sitten tajuamme, että sehän on vasta jokin esirakennelma, joka peittää taakseen jotain muuta. Käytävän, jonka molemmin puolin on vettä, läpi kävellään portille. Tuon portin takaa aukeaa puistoalue, jossa ”The temppeli” sijaitsee parin muun rakennuksen lisäksi.

Paikalla on jo lauma ihmisiä istumassa sopivassa paikassa nähdäkseen kuuluisan auringon nousun. Me tajuamme suhteellisen äkkiä vallitsevan tilanteen, jota muut eivät tunnu jostain syystä uskovan. Ilma on hyvin pilvinen ja näkyvyyskin alkaa olla jo kohtuullisen kirkas – tänään ei siis olisi tarjolla maisemaa, jossa ensimmäiset auringonsäteet kimpoisivat palatsin yli mahtipontisen näkymän saattelemana. Ehdimme sopivasti temppelille ennen suurempaa massaa – hehän edelleen odottelevat auringon säteitä, suostumatta uskomaan asioiden todellista tilaa. Niinpä pääsemme kiertämään rauhassa paikkoja kuvaten kohteita eripuolilta. Huomaamme, että temppelirakennelman sisällä olevaan sisimpään, ylempänä sijaitsevaan temppeliin pääsisi sisään vasta klo 7.40 ja kellohan on vasta jotakuinkin kuusi. No, saamme aikamme kulumaan varsin hyvin kierrellen paikkoja ympäriinsä ja kuvaten rakennelmia ulkoa ja sisältä.

Kello on puoli kuusi aamulla ja runsas väkijoukko on kerääntynyt odottamaan auringonnousua.

Taivas alkaa kirkastua, mutta aurinkoa ei näy missään.

Tämän nähdessään ja kokiessaan on helppo uskoa, että tämä pitkä temppelirakennus on todellakin maailman suurin uskonnollinen rakennus.

Temppeli koostuu kolmesta sisäkkäisestä rakennelmasta, joista tämä on vasta toinen.

Angkor Wat:in muurit ovat täynnä pieniä ja suuria, yksityiskohtaisia kivirakennelmia ja patsaita.

Sisimmässä (korkeimmassa) temppeliosassa on neljä kulmatornia ja yksi keskustorni.

Angkor Wat:in ulkopuolisella alueella on tietysti paljon kaikenlaisia tyrkyttäjiä, kuten aamupalan ja virvokkeiden tarjoajia. Hinnat ovat tietysti makuumme hieman korkeahkoja ja vältämmekin tällaiset aamupalatarjoukset suosiolla. Samalla kello tulee viimein 7.40 ja alamme suunnistamaan temppelin sisärakennusta kohden. Kuulemma taustalta, kuinka eräs paikalla ollut ruokapalveluiden tarjoaja kertoo toiselle pariskunnalle, että sisätemppeli aukeaa vasta kahdeksalta ja että kello olisi vasta jotain seitsemän, jolloin he voisivat hyvin odotellessa nauttia aamupalaa. Mehän tiedämme asian paremmin, muttemme viitsi puuttua asiaan paikallisen tehdessä bisnestä, josta hän leipänsä ansaitsee.

Temppelin sisällä on vesialtaita papiston käyttöön.

Angkor Wat:in edustalla on iso puistoalue.

Angkor Wat:in restaurointiprojektit ovat kesken mutta ne eivät pilaa silti tätä komeutta.

Angkor Wat:in edustalla on joitain pienempiä raunioita.

Tästä maisemasta ei vain tunnu saavansa tarpeeksi - sen verran maaginen se jotenkin on.

Kun saavumme takaisin temppelin sisuksiin, on väki jo vähentynyt huomattavasti. Yleensä lieneekin varsin normaalia, että ruuhkahuiput ovat heti aamusta viideltä ja sitten yhdeksän paikkeilla, kun laiskimmatkin matkailijat jaksavat raahautua paikalle. Täällä ajoitus on todella oleellista, sillä paikassa käy huomattavan paljon vierailijoita ja kuvien saaminen hienoista kohteista, ilman lukuisia ihmisiä häiritsemässä, on usein sekuntipeliä. Niinpä otamme tässä kohtaa vielä muutamat kuvat ulkotemppelikokonaisuudesta ja suuntaamme vasta sitten sisäpihalle, jossa jyrkät portaat odottavat kipuamistamme. Ne johtavat tuonne ylös, missä viisi kuuluisaa tornia sijaitsevat. Ylhäältä saa tietysti myös ympäristöstä hyviä kuvia. 

Angkor Wat:in korkein keskustorni voisi itsessään olla jo oma temppelinsä.

Ylhäältä aukeava maisema Angkor Wat:in edustalla sijainneeseen puistoon on suorastaan vangitseva.

Temppelin ulkopuolisella alueella oli puu, jossa suorastaan parveili erilaisia, toinen toistaan näyttävämpiä perhosia.

Viimein on tullut aika jättää tämä mahtava näkymä taaksemme.

Nyt on kello kahdeksan, kolme tuntia vietetty tässä alueen kuuluisimmassa rakennelmassa ja kamerankin ensimmäinen akku kertoi olevansa tyhjä.  Noin 410 kuvaa on otettu ja nyt ”jo” akku on tyhjä?  Koska päivä on vielä varsin varhaisessa vaiheessa, päätämme kytkeä pois kameran virtasyöpön GPS-toiminnon (joka mahdollistaa kuvien koordinaattien tallentamisen) ja vaihdamme kakkosakun kameraan. Nyt on Angkor Wat saanut ansaitsemansa huomion ja on aika siirtyä seuraavaan kohteeseen.

One down – a lot more to go

Kuljettajamme löytyy pienen etsimisen jälkeen Angkor Wat -kompleksin ulkopuoliselta varikkoalueelta ja pääsemme jatkamaan matkaa. Alamme pikkuhiljaa tulla paremmin kuljettajamme kanssa juttuun, kun alkuärsytys hänen tyrkyttämisestään alkaa vähentymään – mies on oikeastaan varsin mukava ja hommansa osaava. Hän varmistaa ensin, että saamme tien varrelta vielä viimeiset kuvat Angkor Wat:ista sellaisesta sijainnista, josta useat postikorttikuvatkin otetaan. Kyseisessä kohdassa näkyy nimittäin kaikki viisi tornia, koska kuvaussijainti on riittävän kaukana ja sopivassa viistokulmassa rakennukseen nähden. Edestäpäin kuvattaessa näkyisi vain kolme tornia.

Suurin piirtein tälläinen kuva komeilee useissa postikorteissa.

Ensimmäinen pysähdys The Angkor Wat:in jälkeen on Ta Prohm Kel:in kivihökkeliraunio, josta otamme vain pikaisesti parit kuvat. Tämän jälkeen matka jatkuu eteenpäin tietä seuraavalle pysähdyspaikalle, josta jatkamme jalan kohti kukkulalla sijaitsevaa Phnom Bakhengin rauniota.  Kuljettajamme jää jälleen alas tien viereen odottamaan. Kukkulan päältä löytyy hienohko raunio, jonka restaurointityöt ovat käynnissä. Päädymme ottamaan jopa odotuksiamme enemmän kuvia, koska maisemat ja valaistus (auringon sijainti) tuntuu olevan kohdallaan. Tässä kohtaa meidän pitää kuitenkin vielä säästellä kameran akkua Angkor Thomin rauniokaupunki aluetta varten. Angkor Thomin muurien sisällä sijaitsee eräs mielenkiintoisimmista ennakkosuosikeista.

Ta Prohm Kel:in kiviraunio on varsin vaatimaton näky edellisen rinnalla.

Huolimatta siitä, ettei tätä liikennemerkkiä näy kovinkaan usein Suomen katukuvissa, ymmärsimme viestin ensikatsomalla - Polku ylös Phnom Bakhengille voi siis olla hengenvaarallinen.

Olosuhteet ja maisemat Phnom Bakhengiltä suorastaan pakottaa ottamaan valokuvia.

Hikisen kipuamisen jälkeen palaamme ajokkimme luokse ja jatkamme matkaamme kohti Angkor Thomin eteläporttia. Matkalla pysähdymme vielä silmäilemään Baksei Chamkrongin raunion ja otamme siitä kymmenkunta valokuvaa. Tämän jälkeen olemme valmiita ajamaan Angkor Thomin eteläisen portin luokse.

Baksei Chamkrong.

Angkor Thomin rauniokaupunki

Kuljettajamme jättää meidät Angkor Thomin eteläportin ulkopuolelle ja kertoo odottavansa meitä sen toisella puolella. Saamme rauhassa kävellä ja kuvata näyttävän portin ympäryksen. Sillalle, joka johtaa portille, on veistetty lukuisia patsaita. Itse porttia komistaa kiviset päät.

Angkor Thomin south gatea tehdessä on kuvanveistäjillä todellakin ollut hommia (niinkuin oikeastaan kaikkialla täälläpäin).

Itse South gate antaa vasta esimakua tulevasta...

Portin toiselta puolelta löydämme kuljettajamme ja jatkamme matkaa vain hetken ajan kunnes törmäämme apinalaumaan – kyllä, aivan oikeaan apinalaumaan. No pakkohan meidän on saada ottaa taas muutamia valokuvia ja kuljettajamme ymmärtääkin yskän varsin äkkiä. Nämä apinat eivät olekaan mitään huonotapaisia varkaita, vaan varsin kesyn oloisia otuksia, jotka ottavat nätisti syöttäjien kädestä banaania ja muita herkkuja. Kun menemme erään apinan lähelle kyykkyasentoon valokuvaa varten, alkaa se yhtäkkiä murista ja näyttää hampaita. Selväksi tulee heti, kenelle kyseinen banaani ja muut herkut kuuluvat. Tällä aikaa pienten apinoiden lauma on vallannut tuktuk-kärrymme ja kuljettaja joutuu tekemään nopeita kaasutusliikkeitä, jotta apinat saadaan pois kyydistä.

Apina-invaasio!

Apinalauma päätti ensitöikseen vallata kulkupelimme.

Matka jatkuu jälleen ja saavumme yhteen alueen kohokohdista, jota ainakin me olemme innolla odottaneet. Saavumme ennakkosuosikki Bayon:in temppeliraunioille. Bayon on kuuluisa massiivisen kokonsa lisäksi siitä, että se on koristeltu joka puolelta erilaisilla kivipäillä, joita näissä raunioissa on runsain mitoin. Kokemuksena tämä nähtävyys on aivan yhtä tärkeä kuin itse Angkor Wat ja nyt olimme turvanneet myös tämän paikan ikuistamisen 175 valokuvan turvin. Kun palaamme kuljettajamme luokse, hän haluaa vielä välttämättä viedä meidät spottiin, jossa Bayonin rauniot näkyvät hienoina heijastuksina edessä olevassa vesilätäkössä – tämä se on sitä lisäarvoa, jota asiakkaalle pitääkin antaa. Ilman paikallistuntemusta olisimme varmaan missanneet parit hienot kuvat.

Täälläpäin jo varsin tutuksi tullut kärsäelikko ei herättänyt näissä matkaajissa enää sen suurempaa ihmetystä. Sen sijaan kuljettajat ovat varsin tunnelmallisesti pukeutuneita ja kokonaisuus viehättää silmiämme.

Katsokaa: Suuri ja mahtava Bayonin temppeli!

Bayonin nurkat ovat hieman päässeet rempsahtaamaan edellisen talkkarin ottaessa loparit - ööö - ehkäpä tuhatkunta vuotta sitten.

Bayon on tunnettu siitä, että se on täynnä kivinaamataidetta.

Patsaat ja naamat eivät näissä raunioissa lopu aivan heti kesken - sen voimme teille taata.

Loppusilauksena vielä (kuljettajan vinkistä) heijastuskuva koko Bayonin komeudesta.

Bayonin jälkeen on pakottava tarve tyydyttää se nälän tunne, joka on varjostanut matkaamme jo tovin. Kuljettajamme tietää tietysti ratkaisun tähän ja matkaamme Angkor Thomin sisällä olevalle alueelle, jossa on muonituskatoksia pöytineen ja tarjoilijoineen. Eräs yksityiskohta tällä alueella, joka pisti silmäämme, on se, että yksi yrittäjä ei suinkaan saa koko turistimassan tuomaa saalista itselleen. Sen sijaan suuren katoksen pöydät on jaettu riveihin, joissa jokaisessa on vain muutamat pöydät ja niistä vastaa aina yksi toimija. Näin tuo saalis on saatu hienosti jaettua useamman henkilön kesken ja alueen nähtävyyksien eduista pääsee näin hyötymään monet perheet.  Nauttimamme perus riisi- ja nuudeliruoat olivat mielestämme vaatimattomuudessaan hieman ylihinnoiteltuja neljän dollarin (~2,9e) annoshinnallaan. Normaalisti samanlaisista annoksista olemme tottuneet maksamaan kaksi tai korkeintaan kolme dollaria mutta ymmärtäähän sen, että turistirysäalueilla hinnat ovat aina jonkin verran liioiteltuja.  Sitkeä kuljettajamme nautti ruokailuna vain yhden kookoksen sisällön – onhan siinäkin toki paljon energiaa mutta päivä tulisi silti olemaan varsin pitkä hänelle. Se on varsin kunnioitettava suoritus näin pennin venyttäjien kerhossa.

Ruokailun jälkeen kuljettajamme heitti meidät lyhyen matkan päässä olevan ”polun” alkuun ja palasi tämän jälkeen takaisin ruoka-alueen parkkikselle odottelemaan. Me jatkoimme matkaamme kolmannelle suurelle rauniolle (Angkor Wat:in ja Bayonin lisäksi), joka kantaa nimeä Baphuon. Kivin katettu tie temppelille kulki kahden vesilätäkön keskeltä. Tämän nähdessämme, mietimme viimeistäänkin jo, että lieköhän missään päin Kambodžaa enää kiviä jäljellä, kun kaikki kivet tuntuvat olevan tuotu tälle alueelle, näihin temppeleihin. Temppeli oli jälleen varsin hieno ja näyttävää työtä, joskin kiinnostuksen ylläpitäminen raunioita kohtaan alkoi tuntua aina vain vaikeammalta – olimmehan olleet raunioretkellä nyt jo ainakin seitsemän tunnin verran.

Tie Baphuoniin ei jätä kylmäksi - täälläpäin ei tunnu olleen säästetty missään.

Baphuon on taas yksi "vaatimattoman" suuri kivitemppeli, joista täälläpäin ei tunnu olevan pulaa. Tänne ei jostain syystä päässyt sisälle katselemaan.

Baphuonin takaa löytyi tämä mielenkiintoinen kiviteos.

Polku Baphuon:in takaa kulki jonkin pikkuraunion läpi seuraaville, Phimeanakas-raunioille. Tässä oli jälleen yksi temppeliraunio, jonne oli mahdollisuus kiivetä ylös pällistelemään – me luonnollisestikin ryhdyimme ”tuumasta toimeen” ja kiipesimme ylös katselemaan ja ihmettelemään.

Phimeanakas on huomattavasti Baphuonia pienempi, mutta kyllä tännekin riittää kiinnostuneita kävijöitä.

Olihan se pakko kiivetä tämänkin rakennelman huipulle katsomaan, mitä sieltä löytyy.

Phimeanakas-monumentin jälkeen oli taas aika kulkea yhden portin läpi. Portin toiselta puolelta löydämme elephant terrace:n, jonne arvoväki lienee jättänyt ratsunsa parkkiin paikalle saavuttuaan. Elephant terrace on pitkä tasanne, jota on koristeltu erilaisin kivimuodostelmin ja -patsain. Matkamme jatkuu Elephant terracen toiseen päähän, josta portaat vievät alas kapealle käytävälle ja siitä jälleen ylös Leper King -terracelle.  Leper King -terracen reunukset on koristeltu pikkupatsain, mutta muuten siinä ei ole juuri mitään ihmeellistä.

"Terrace of the elephants" - Tänne saat kauppanorsusi parkkiin sunnuntain messun ajaksi.

Fanttiköörilläkään ei ole odotus käynyt pitkäksi ihaillessa näitä heidän kunniakseen tehtyjä taideteoksia.

Terrace of the elephants:in reinukset ovat täynnä erilaista "tilataidetta".

Myöskään "Terrace of the leper king" -tasanteen sivut eivät kärsi kivitaiteen puutteesta.

Tämän, hieman suomalaiseen makuun poikkeavan, terassikierroksen jälkeen olemme saapuneet ruokakojualueen vastapäiselle puolelle. Ihailemme vielä hetkisen ruoka-alueen viereisellä nurmikentällä olevia Prasat Suor Prat:in kivitornirakennelmia, joita on rivissä useita.

Prasat Suor Prat:in kivirakennelmia oli useita samanlaisia hienossa rivissä.

Matkan on aika taas jatkua ja löydämmekin kuljettajamme suhteellisen helposti muiden kuljettajien massasta. Olemme nimittäin tähän mennessä oppineet hyvän tavan löytää matkavaunumme… Kuljettajamme on ”tuunannut” oman tuktuk:insa siten, että takapenkin alla on iso akku ja kaiuttimet, joihin hän saa liitettyä ulkoisen matkasoittimen tai puhelimensa. Niinpä hänellä on aina ”kemut” pystyssä, kun saavumme takaisin ajoneuvolle. Kyydissä on tietysti aina muitakin kuljettajia ”rötväämässä” penkeillä kuuntelemassa paikallista musiikkia. Hyvähän se on, että saavat päivänsä kulumaan, kun heidän työpäivänsä taitaa varsin tyypillisesti koostua pitkistä odotteluhetkistä ja lyhyistä ajopätkistä.

Seuraavaksi ajamme kohti Victory gatea ja samalla ulos Angkor Thomin ympärimuuratulta alueelta. Pysähdymme ottamaan muutamat kuvat portista. Portti ei juurikaan poikkea aiemmasta South gates:ta. Kuljettaja kertoo, että turisteilla on usein tapana kiivetä portille ylös kuvaamaan mutta me päätämme jättää asian tällä kertaa väliin.

Angkor Thom hoidettu – matka se vain jatkuu…

Se, että poistuimme Angkor Thomin alueelta, ei kuitenkaan tarkoita, että matka olisi ohi – ei suinkaan, olkaa huoleti. Seuraava pysähdyspaikka on nimeltään Thommanon sekä tien vastakkaisella puolella oleva Chau Say Tevoda. Nämä rakennelmat olisivat varmaankin yksistään olleet varsin näyttäviä mutta näiden lukuisten aiempien raunioiden jälkeen ne tuntuivat hukkuvan massaan. Meillä ei ainakaan riittänyt niille mielenkiintoa, mutta kävimme ne kuitenkin sisukkaasti katsomassa ja kuvaamassa. 

Thommanonin rauniot.

Chau Say Tevoda.

Tässä kohtaa teimme myös sellaisen havainnon, että nuo, jokaisella nähtävyyspaikalla vitsaukseksi asti olleet tyrkyttäjät olivat täällä varustaneet tuotteensa kohtuullisella hinnalla. (toisin kuin aiemmissa kohteissa). Esimerkiksi vettä olisi saanut samaan hintaan, kuin kaupungin marketeista halvimmillaan ja Angkor Wat -postikortteja olisi irronnut dollarilla jopa kymmenen kappaletta. Täällä, niin kuin muillakin nähtävyyksillä, oli myynnissä monenlaista rompetta, kuten äänirautoja, pillejä, maalauksia sekä paljon muuta. Jostain syystä suurin osa näistä myyjistä, jotka usein olivat myös lapsia, halusivat aina juuri yhtä dollaria. Kaikkea pyrittiin myymään niin monen kappaleen erässä, että hinta oli aina vain dollarin. Me emme luonnollisestikaan sortuneet ostamaan yhtään mitään tuohon ”vain yhden dollarin hintaan”.

Matkan jatkuttua, teimme pikapysähdyksen Spean Thma:n raunioille. Rakennelmasta oli lähinnä jäljellä kivikasa, joka oli jäänyt kasvaneen puun alle. Tämän nopean stopin ja muutaman valokuvan jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Ta Keo:n temppelialuetta. Kuskimme jätti meidät alueen länsipuolelle polun varteen ja kertoi odottavansa meitä sen itäpuolella.

Luonto on vallannut Spean Thma:n rauniot.

Ta Keo on jälleen yksi suuri kivimonumentti, jonne pääsi kävelemään ylös. Edessämme on siis taas useiden, pienten ja erikokoisten, portaiden ylöskipuaminen. Tullessamme alas, olimme jopa ihmeissämme siitä, miten paljon noita portaita oikein oli ollutkaan. Näkymät ylhäältä ja tämän massiivisen kiviraunion ulkopuolelta, olivat jälleen erittäin hienot. Ymmärsimme jo tässä kohdassa päivää, miksi monet huonokuntoiset matkalaiset jakaisivat näitä ihmeellisyyksiä usealle päivälle. Toisaalta sitä varmasti jaksaisi olla myös enemmän hämmästynyt ja kummastunut näistä näkymistä, mikäli tuoreessa lähimuistissa ei olisi niitä kolmea muuta suurta ja ihmeellistä ”kivilinnoitusta”, jotka nämä matkaajat olivat käyneet läpi aiemmin samaisena päivänä. Siis, jos tämä raunio olisi ollut missään muussa maassa tai kaupungissa aikaisemmin, olisi se varmasti saanut suuremman ”wau-elämyksen” aikaiseksi.

Ta Keo:n mahtava temppelirakennus - mistähän Angkorin kansalla on riittänyt aikansa rakentaa saati sitten käyttää näitä kaikkia temppeleitänsä?

Ta Keo:ssa tuntuu olevan jotain Angkor Wat -maista - lievätköhän käyttäneet saman arkkitehtitoimiston palveluita?

Ja tottakai täälläkin kipusimme sinne ihan ylös asti tähystelemään maisemia.

Ta Keo näyttää jossain määrin Angkor Wat:in esikuvalta. Keskisuurten ihailujen ja 48 valokuvan ottamisen jälkeen kävelimme tietä pitkin rakennelman ympäri sinne, josta tutunoloinen musiikki kuului. Sitten jatkoimme jälleen tätä loputtoman tuntuista matkaamme. Olimme kuitenkin edelleen tyytyväisiä päätöksestämme hoitaa tämä kierros ”pois alta” yhdessä päivässä ja ymmärsimme sen, että moinen suuri rahallinen säästö ei voisi syntyä ilman ”verta, hikeä ja kyyneleitä”. 

Seuraava pysähdyspaikka: Ta Prohm. Ohjeemme oli jälleen simppelit: toiselta puolelta sisään ja toiselta puolelta ulos. Seuraavaksi oli aika suorittaa jälleen hieman jaloittelua. Ta Phrom on jälleen yksi niistä hieman suuremmista temppelirakennelmista. Nämä maisemat näyttävät jokseenkin jo tutuilta ja mieleemme tuleekin hetken päästä aavistus, että nämä rakennelmat olisivat toimineen kulisseina Tomb Raider -elokuvassa. Saimme myöhemmin asialle vielä varmistuksen internetistä, eli tottahan se oli.

Ta Prohm:in kivirauniot.

Puut ovat löytäneet varsin hyvän kasvupaikan suoraan raunioiden yläpuolelta.

Tämä maisema on tuttu Tomb Raider -elokuvasta. Täällä on Angelina Jolienkin kelvannut vetää roolia.

Ta Prohm:in rauniot ovat varsin sokkeloisia ja meinaamme eksyä raunioiden sisälle kertaalleen, kun opastetaulut olivat jossain kohti kääntyneet osoittamaan kulkureittiä meidän tulosuuntaamme. Onneksemme meillä kuitenkin on mukana luottokompassi, jolla saamme varmistuksen suunnallemme. Ilmeisesti paikassa pystyy vierailemaan kahdesta eri suunnasta kulkien ja siksi opasteet kääntyivät jossain kohti ristiriitaiseksi.

Päästyämme viimein kompleksista ulos, päädymme pienelle hiekkatien pätkälle, jossa kuljettajamme ja muutama tyrkyttäjä odottavat meitä. Kierrämme tyrkyttäjät ja jätämme heidät huomioitta myös silloin, kun he seuraavat meitä tuktuk:imme viereen tyrkyttämään tavaroitansa. Kuljettajamme ymmärtää varsin äkkiä, että on aika jatkaa matkaa. Ta Phrom:ista taskuun jäi sellaiset nelisenkymmentä valokuvaa – ei paha.

Jos vielä pysytte mukana, saavuimme nyt, lyhyen ajomatkan jälkeen, erään hiekkapolun alkupäähän ohjeenamme kulkea taas itään päin, läpi edessämme olevan puistomaisen alueen, jonka toisessa päässä kuskimme jälleen odottelisi meitä. Polkua jatkui ehkä kolmesataa metriä ja matkan varrella oli maamiinan uhreiksi jääneiden paikallisten bändi soittamassa tunnelmallista musiikkia. Polun päätteeksi vastaan tulee Banteay Kdei:n raunioalue.

Tässä kohdassa päivän rauniokiintiö hipoo jo täydellisyyttään ja yltäkylläisyyttään samalla, kun kameramme akkuvalo alkaa vilkuttaa varauksen hiipumisen merkkejä aktiivisella otteella. Päätämme, että nyt saisi alkaa rauniot jo riittämään tältä päivältä, mutta olihan meidän tietysti pakko taltioida tätäkin näyttävää kiviraunioaluetta vaatimattomalla 26 kuvan lukumäärällä, akun vielä kestäessä nämäkin ”laukaukset”. Tännekin alueelle meinaamme myös hieman eksyillä, mutta kompassi auttaa meidät läpi tämänkin sokkelon.

Bantey Kdein näyttävät rauniot osuivat kohdallemme päivän loppupuolella, jolloin energiamme ja keskittymiskykymme alkoi olla heikomman puoleinen...

... Pyrimme silti antamaan näillekin raunioille ansaitsemansa huomion.

Toisella puolella raunioita on vastassa samanlainen muutaman sadan metrin mittainen polku. Olemme ensin epävarmoja, että olisimmeko sittenkin tulleet ulos väärältä puolelta, kun maisemat näyttävät varsin samanlaisilta kuin mitä sisäänpäin kävellessä. Polun varrella kun sattuu olemaan vielä saman oloinen taustabändikin ja kaiken lisäksi samalla puolella tietä, kuin tullessakin –varsin hämmentävää! No olimmehan me tulleet aivan oikealle puolelle. Edessämme on enää siis samanmittainen hiekkatiekävely, kuin raunioille tullessakin ja sitten saa luvan riittää… Olemme nyt varmoja siitä, että toteaisimme kuljettajallemme halustamme luopua leikistä ja jättäisimme väliin viimeinen kierrokseen kuuluneen temppelin.

Päätämme kuitenkin käydä, vielä ennen menopelille palaamista, tien toisella puolella sijaitsevalla Srah Srang:in näköalatasanteella. Tasanteelta on varsin hienot näköalat edessä olevalle lammelle. Nappaamme maisemasta vielä kymmenkunta kuvaa ja saamme samalla tehtyä erään ranskalaispariskunnan kanssa diilin, että ottaisimme heistä parit yhteiskuvat ja he ottaisivat vastineeksi meistä parit yhteiskuvat. Tämä onkin varsin hyvä päätös päivälle ja kameran akkukaan ei luovuttanut hommaa kesken kaiken. Näiden kuvien jälkeen huomaamme ihmetykseksemme, että kamerassa on varsin maaginen kuvien kokonaislukumäärä -luku.

Maisemat Srah Srangin tasanteelta lammelle ovat varsin komeita ja rauhoittavia. Tällä paikalla oli ilmeisesti aiemmin ollut jokin suurempi rakennelma, joka on sittemmin osin tuhoutunut. Nyt paikalla oli vain tasainen alusta ja nämä patsaat.

Näköalan ihailun jälkeen etsimme kuljettajaamme, jota ei tunnu näkyvän missään. Tiedämme, ettei hän näin pitkän päivän päätteeksi haluaisi olla saamatta rahojaan (olimmehan tietysti sopineet maksun tapahtuvan vasta päivän päätteeksi). Hetken ympäristöä tutkittuamme, joudumme ottamaan taas korvat käyttöön. Mies on ”piiloutunut” erään ruokakojurivistön taakse pitämään taas musiikkiklubiaan. Kun kerromme hänelle, että nyt riittäisi kiertoajelu, alkaa mies tietysti vitsailla, ettei kello ole vielä kuutta (joka on varsin odotettavissa oleva kommentti). Kello on ”vasta” neljän paikkeilla mutta olemme valmiita hyväksymään tappiomme. Niinpä lähdemme matkaamaan kohti kaupunkia.

Seuraava varttitunti kuluu ajettaessa takaisin Siem Reap:iin. Matkalla saamme nauttia miehen tarjoamasta paikallisesta musiikista, jonka hän oli tarjoutunut jättämään soimaan – meille tämä oli aivan sama, joten annoimme luvan musiikin päälle jättämiselle. Perille saavuttuamme, maksamme oppaallemme palkan, jonka hän on TODELLA ansainnut.

Kuljettaja lähtee jatkamaan matkaansa ja me menemme suoraa päätä huoneeseemme ottamaan pikaiset suihkut. Tämän jälkeen, koska toinen meistä ei ilmeisesti ole saanut vielä tarpeeksi jaloiteltua, lähtee hän hakemaan hieman kylmää limpparia ja leivokset ”läheisestä”, viidensadan metrin päässä majoituksestamme sijaitsevasta supermarketista. Leivosten nauttimisen jälkeen kello on jotain puoli kuuden paikkeilla ja silmäluomemme alkavat yhtäkkiä tuntua varsin raskailta. Eikä aikaakaan, kun olemme jo unessa. Heräämme seuraavan kerran ilta kymmenen paikkeilla, jolloin on jo varsin turvallista todeta, ettemme nauttisi tänään enää illallista. Toinen meistä alkaa siinä kohdassa laatimaan rästiin jääneitä blogihommia ja toinen jatkaa tyytyväisenä nukkumista aamuun saakka. Varsin rankka päivä on viimein takanapäin.

Yhteenvetona kerrottakoon vielä muutamia ”rankan päivän” avainlukuja: Matkamme päätyttyä (kun kameran toinenkin akku vilkutti jo punaisena loppumisen merkiksi), oli kamerassamme luku ”1111”, joka tarkoitti tuhatsatayksitoista kuvaa yhdessä päivässä! Se lienee uusi kuvausennätyksemme. Lisäksi takanamme oli 19 erilaista kohdetta ja noin 13 pysähtymistä. Askelmittaria ei valitettavasti ollut mukana, mutta askelia uskomme tulleen kymmeniä tuhansia, joista kohtuullinen osuus oli portaiden ravaamista ylös- ja alaspäin. Aikaa meillä meni tähän vaatimattomat 10,5 tuntia. Ei sen enempää, ei sen vähempää mutta reissu oli varsin antoisa. Eikä tässä vielä kaikki: Olimmehan lisäksi saaneet aikaiseksi suoranaista säästöä sekä lippujen mutta myös säästettyjen illalliskustannusten muodossa. Nyt on aika vielä yllyttää teitä: Tehkääpä joskus sama perässä.

Urakka ohi!

Heräsimme seuraavana aamuna pirteänä (mutta uupuneina) noin kello yhdeksän pintaan. Olimme tietysti luulleet, että saattaisimme herätä pitkien ”päiväunien” jälkeen myös keskellä yötä, mutta niin ei päässyt käymään. Koska urakkapäivä oli ollut erittäin rankka, halusimme nyt viettää seuraavat kaksi päivää mahdollisimman rennolla otteella, ennen kuin siirtyisimme pois Kambodžan kamaralta. Nämä kaksi päivää vietimme eläen suhteellisen edullisesti kierrellen lähialueita jalkaisin ja nauttien Siem Reap:in tunnelmista. Matkamuistoksi Kambodžasta, kävimme ostamassa keittokirjan paikallisesta kirjakaupasta, jotta herkullisen Loklak-sapuskan, sekä monien muiden herkkujen nauttiminen voisi jatkua myös kotosuomeen palatessamme. Muutoin nämä päivät kuluivat lähinnä kirjaa lukiessa ja laiskotellessa – mitäs muutakaan sitä pitäisi tehdä?

Sitten oli aika jättää hyvästit Siem Reap:ille ja koko Kambodžalle – oli tullut aika jatkaa matkaa. Siem Reap:ista oli suora bussiyhteys Bangkokiin, joka olisikin meidän seuraava luonnollinen välietappimme matkalla kohti Etelä-Thaimaata. Ostimme kilpailutuskierroksen päätteeksi bussiliput suoraan guest housestamme, jossa hinta lippua kohden oli sama kahdeksan dollaria (~5,80e), kuin kaikkialla muuallakin. Linjurin reitti kulkisi Poipetin (rajakaupunki Kambodžassa) kautta raja-asemalle, josta siirtyisimme toiseen kulkuneuvoon ja jatkaisimme matkaamme kohti Bangkok:ia. Niinpä Kambodžassa oloajastamme tulee tämän reissumme lyhyin, kattaen ”vain” kuudentoista päivän oleskelun ja vierailun viidessä kaupungissa.

Kambodžassa ei ollut enempää mielekkäitä sijainteja ja pitäisihän meidän ehtiä hieman rauhoittua, rentoutua ja toipua Thaimaan mielettömillä hiekkarannoilla, ennen paluuta arkeen. Seuraava bussimatka tulisi siis sulkemaan reissumme erään ympyrän, kun palaamme samaan paikkaan, josta lähdimme kiertämään näitä hienoja maita 66 päivää aiemmin. Onneksi edessämmekin on vielä paljon mielekästä tekemistä! Niistä kuulette lisää myöhemmin…

Näkemisiin! Me hyvästelemme Kambodzan tällä pitkällä ja kattavalla raportillamme.