Champasak, Laos - Buddhan jalanjäljillä...

Aika seuraavan iltasadun on jälleen käsillä. Päiväämme tämän kirjoituksen julkaisun kirjoitushetken mukaan, vaikka todellisuudessa pääsemme internetiin yleensä käsiksi viiveellä (kuten varmasti tulee tapahtumaan usein myös jatkossa, olemmehan täällä, missä sähkötkään eivät ole kaikille itsestäänselvyys).

Tällä kertaa raportoimme lokoilutuolista, puolimakuisesta asennosta, yösijan seuraavaksi yöksi tarjoavan Vong Phaseud guest housen terassilta, jossa silmiemme edessä aukeaa sanoinkuvailemattoman kaunis (ja rauhallinen) näkymä suurelle Mekong-joelle noin kymmenen metrin korkeudesta ja viiden metrin etäisyydeltä itse jokeen. Näköpiirissä kaukana vastarannalla on vain autio vaaleahiekkainen rantaviiva, sumuharson peittämiä vuoria ja Mekongia pitkin hiljalleen lipuvat muutamat kalastajat longtail-paatteineen. Vieressämme on kylmät kolajuomat ja kohta on aika maistaa tämän päivän eksoottista hedelmää, joka ulkoisesti muistuttaa raa'alta näyttävää mandariinia... Makua voisi kuvailla kypsäksi mandariiniksi, jossa on poikkeuksellisen isot siemenet. Kyseessä lienee siis jokin monista mandariinilajikkeista, jotka eivät siemenkokonsa vuoksi ole pohjolan kauppojen hyllyille valikoituneet. Tämän päivän hedelmäksi ei valikoitunut eksoottisimpia yksilöitä vastapainona edellisen päivän karva- tai piikkipallolta näyttäneelle hedelmälle - Tästä lisää myöhemmin...

Mekong.

Edellinen blogikirjoituksemme päättyi Pakseen, josta olemme nyt päässeet jatkamaan matkaamme kohti etelän saaria. Päätimme tehdä yhden yön pysähdyksen Champasakin pikkukylään (tai kaupunkiin), onhan täällä sentään tarjolla yksi Laosin merkittävimmistä arkeologisista kaivannoista, jossa vierailimme tänään aiemmin päivällä. Palataanpa kuitenkin vielä vähäksi aikaa Paksen tapahtumiin (eli siihen, mihin jäimme edellisessä kirjoituksessa).

Pakse sardiinirasiassa

Se Don (Mekong-joen sivuhaara).

Seuraavaksi käsitellään hieman, mitä Paksella on tarjota reissaajalle: Paksen erääksi nähtävyydeksi luetaan hämäävästi nimetty Champasak Palace Hotel, joka todella (kerrankin) ansaitsee nimessään maininnan "palace" ja yleensäkään hotellina tulla mainituksi tässä blogissa. Tämä hotelli, joka oli alunalkaen rakennettu prinssi Boun Oum:in asumukseksi, ei kuitenkaan aivan mahtunut meidän hintaluokkaamme. Yö tämän puljun halvemmasta päästä olevassa Palace Standard double bed -huoneessa maksaa 34 USA:n dollaria ja siitä huomattavasti hulppeammassa King Royal Suitessa maksaa vaivaiset 160 USD:tä. Sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö kyseessä olisi rahalle vastinetta sekä erittäin hieno ja kuvauksellinen rakennus.

Champasak Palace hotel.

Muina Paksen nähtävyytenä mainittakoon jälleen parit Wat:it, eli temppelit: Wat Luang ja Wat Tham Fai (kuten lähes kaikki muukin oleellinen) olivat lyhyen kävelymatkan päässä majapaikastamme. Päädyimme käväisemään myös paikallisella hedelmätorilla hakemassa päivän eksoottista hedelmää. Mukaan tarttui keltainen mango ja toistaiseksi tuntemattomaksi jäävä karvapallo, jonka sisällys muistutti maultaan lähinnä läpinäkyvää nallekarkkia. Tarkasti makua on vaikea kuvailla, koska vastaavaan hedelmään emme ole ennestään törmänneet.  Tämän mystisen hedelmän nimi paljastui matkailijoille myöhemmässä vaiheessa... Kyse oli Rambutan -nimisestä ilmestyksestä.

Wat Luangin koristuksia.

Wat Tham Fai.

Wat Tham Fai -sivurakennus.

Paikallisen hedelmätorin tarjontaa.

Rambutan-hedelmä ilmielävänä.

Paksen visiitti venyi nelipäiväiseksi, vaikkakin kaupunki on suhteellisen pieni ja ihmeellistä nähtävää ei paljon ole. Kaipasimme eloisan Bangkokin ja pitkän matkustuksen jälkeen muutaman päivän paussia tästä rankasta työstä - matkailusta, jota täällä suoritamme. Nettiähän asumuksessamme ei tällä kertaa ollut tarjolla, joten blogin (jonka laatimiseenkin tämän lokaation hitailla internetyhteyksillä menee aina jonkin verran aikaa) siirtämiseen maailman luettavaksi tarvittiin siis kahvilaa, jossa moinen mystinen yhteys kotimaahammekin yltävään verkkoon on.  Paras tapa tähän on tietysti etsiä kahvila, jossa virikkeiden lisäksi on tarjolla "free wifi". Ilmaisen "WiFi":n kera maistuikin monta hedelmäistä milkshakea, kun hitaiden yhteyksien ja joidenkin teknisten ongelmien vuoksi jouduimme yrittämään ja hoitamaan edellisen kirjoituksen julkaisua useaan otteeseen. Ja Paksesta mainittakoon vielä, että taisi kummastakin matkaajasta tulla intialaisen ruoan ystäviä - mm. tikka masalan ja naan-leivän saattelemana. Nam.

Perjantai-aamun sarastaessa nousimme ylös klo 8 paikkeilla valmiina lähtemään kohti seuraavaa taivaltamme. Ajattelimme olla ajoissa liikkeellä, jos vaikka matkustamiseen kuluisi paljon aikaa. Söimme tuttuun tapaan aamupalaksi kaupasta ostetun kylmän, lähes vedenohuen, jugurtin. Lisäksi ostimme tienvarsikojusta lämpimät patongit, joissa oli sisällään sulatejuustoa. Tämän jälkeen sovimme erään sangthöökuljettajan kanssa kuljetuksesta kahdeksan kilometrin päässä olevalle bussiasemalle, jossa kohtasimme täällä päin maailmaa varmasti varsin normaaliin ilmiöön: Seuraava kovapenkkinen sangthöö kohti Champasakia lähtisi vasta reilun kahden tunnin odottelun jälkeen - Eihän siinä muu auttanut kun hypätä sangthöön lavalle, ottaa esiin Uno-kortit ja alkaa uunottamaan. Kyllä se aika näinkin saatiin kulumaan.

săwngthăew tai tuttavallisemmin "sangthöö".

Miljoonan taalan (tai KIP:in) uunokäsi.

Champasak town

Sangthöö ajoi ensin sopivasti takaisin Paksen keskustaa, josta olimme aiemmin kyydinneet itsemme juuri pois bussiasemalle, josta sitten reilun tunnin päästä kuljettaja pysähtyi majatalon eteen. Majatalon ystävällinen isäntä tuli välittömästi tarjoamaan huonetta. 

Mietimme vielä tässä kohden mahdollisuutta jatkaa temppelin katsomisen jälkeen suoraan kohti määränpäätä, mutta aiemmin kuvailemamme hienon maiseman äärellä nuudelikeittoja syödessämme, päädyimme lopputulokseen, ettei matkan jatkamisessa samana päivänä olisi oikeastaan järkeä johtuen useasta kulkuneuvon (lautan ja sangthöön) vaihtamistarpeesta ennen päämäärän saavuttamista. Ei siis hätää - kiirettähän meillä ei ollut ja siisti huonekin irtosi hyvään 30.000 KIP:n hintaan (alle 3e). Lisäksi majatalon isännällä oli tarjota kohtuullinen 60.000 KIP:n hintainen "paketti". Tällä paketilla (joka siis sisälsi joen ylityksen lautalla, siirtymisen päätien varteen ja sieltä bussiyhteyden eteenpäin) pääsisimme kohdesatamaamme Ban Nakasang:iin, josta Don Det:in paratiisi olisi enää yhden lauttayhteyden päässä. Liikkeelle lähtö on vielä sopivasti heti aamulla klo 8 aikaan.

Edellä mainitut hinnat olivat mielestämme varsin edukkaita. Sen sijaan matka kahdeksan kilometrin päässä (huonokuntoista tietä tosin) olevaan Wat Phuhun ja takaisin kustansi meille jopa 90.000 KIP:iä. Tämä tosin sisälsi Hiace-pakettiautokyydin vain meille kahdelle sekä sen, että kuljettaja ystävällisesti odotti sen 1,5h, jonka vietimme itse kohteessa. Vaihtoehtoisesti olisimme voineet vuokrata guest housesta polkupyörät mutta Wat Phu oli menossa kiinni juuri tuon 1,5h:n jälkeen ja mukavaksemme takaisintulomatkalla olisi vielä ollut vastassamme pienoinen rankkasade - Pyydetty hinta siis sai näin jälkikäteen katsottuna jonkinlaisen oikeutuksen.

Mainittakoon tässä vielä se, että yleensä karsastamme autokuljettajien kytkynä tarjoamia majoitusvaihtoehtoja (joissa usein paikan pitäjällä ja kuljettajalla on olemassa jokin diili). Tällä kertaa kyseinen paikka oli mainittu ja kehuttu myös matkaopuksessamme, hinnat olivat edullisia, jonka lisäksi paikka vilisi hauskannäköisiä koiria.  

Wat Phu Champasak

 

Mahtavat maisemat ympärillään omaava Wat Phu Champasak rakennettiin 4500 e.a.a. Khmer-arkkitehtuurin mukaisesti alun perin Hindu-temppeliksi, joka myöhemmin on muuttunut Buddhalaisten pyhätöksi. Paikka (jonka seurauksena yleensäkään pysähdyimme tähän kaupunkiin matkalla Don Det:ille) oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Jyrkät kiviportaat kohosivat 162 m korkeuteen merenpinnasta kohti kalliojyrkännettä, trooppisen metsän uumeniin, jonka juurelle temppeli on rakennettu. Karua polkua reunustivat puut, jotka tiputtelivat polulle plumerian kukkia. 

Temppelille epäsymmetrisiä ja erikorkuisia kiviportaita kivuttuamme, hiki virtasi päällämme lähes Mekong-joen virtauksen tapaan. Portaiden yläpäähän oli sopivasti sijoitettu pieni myyntipiste, jossa myytiin kylmän oloisia kola- ja muita virvoitusjuomia. Ajattelimme heti, että kyseessä on turistihinnoittelu ja päädyimme kulauttamaan muutaman huikan taskulämpimästä vesipullostamme. Nyt olimme tulleet perille ja edessämme näkyi (hyvin) vanhanoloinen, kuitenkin vaatimaton, temppeli tai sen jäänteet. Pienen matkan päässä temppelin takana oli korkea kallio, jonka jyrkänteen alla sijaitsevan luolan suulla lenteli suuri joukko kauniita sinisen sävyisillä siivillä varustettuja perhosia. Pyörimme hieman ympyrää alueella ja tajusimme sen, jota olimme jo matkalla kovasti ounastelleet: Kaikki tämä oli todellakin kaiken sen vaivan ja rahan arvoista, paikka oli kerrassaan upea ja näkymä korkealta oli sanoinkuvaamattoman kaunis (niin kuin moni muukin näkymä matkallamme on, ja tulee olemaan). Huhuja muinaisista ihmisuhrauksista krokotiilin muotoisella patsaalla ei ole pystytty todistamaan suuntaan tai toiseen. Kalliojyrkänteen seinästä löytyi myös Buddhan jalanjälki (tai muinoisten temppeli-isäntien näkemys siitä).

Road to Wat Phu Champasak.

Wat Phu Champasak.

Krokotiilipatsas, jonka päällä uhrataan vieläkin vuosittain vesipuhveli. Samaisen paasin päällä huhujen mukaan on päättynyt myös joidenkin ihmisten elämä uhrausten merkeissä.

Huomenna aamusta jatkamme matkaamme kohti Mekongin syleilyssä lepäävää Si Phan Don:ia eli neljän tuhannen saaren ajattomuutta. Hammock polttaa jo rinkan pohjalla ja kaipaa tulla ripustetuksi köllöttelijänsä kera. Seuraavana viitenä päivänä saatamme harkita raportoivamme riippumatosta. Kuulemisiin.