Agra, Intia - Hot hot hot...

Hellou,

Terveiset Agrasta, Pohjois-Intiasta, jossa sijaitsee Intian matkamme pääkiinnostuksen kohde. Kyllä, se on juurikin se yksi niistä kahdesta asiasta, joita Intiasta tunnetaan kaikkialla maailmassa. Mutta siitä lisää vähän myöhemmin. First things first...

Tie Agraan

Tie Agraan ei ollut aivan niin lempeä, kuin mitä se oli Udaipuriin mennessä ollut. Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainittiinkin, tällä kertaa bussiliput olivat ”hieman” huokeamman hintaisia ja se myös näkyi lopputuloksessa. Makuupaikoissa ei tietenkään ollut ilmastointia lukuun ottamatta metrin leveydeltä aukeavia ikkunoita. Tämä ei kuitenkaan meitä haitannut yhtään. Suurempi epämieluisuus tuli siitä, että patja-aluset olivat todella likaisia ja niiden kosketuksen jälkeen olisi melkein tehnyt mieli polttaa käytetyt vaatteet. Ilmeisesti bussi oli jo muutaman vuoden ikäinen, eikä firmalla ollut koskaan käynyt mielessä pestä makuupaikkoja, joissa päivittäin nukkuin joku uusi hikoileva ihminen. Ei siis mitään herkkua tältä osin.

Tie, jota pitkin bussireitti kulki, tuntui aivan hiekkatieltä. Ajoittain kyyti oli hyvinkin kovaa, eikä mielikuvaa Linnanmäen laitteeseen jumittumisesta muutamaksi tunniksi pystynyt välttelemään. Tätä hekumaniaa lisäsi vielä se, että viereisellä paikallamme koko matkan nukkunut kaveri ilmeisesti asui jonkin tehtaan vieressä, koska kaveri pystyi nukkumaan ikkuna täysin auki, vaikka tuuli ja sen humina olivat todella voimakkaita. Tästä johtuen verhot oli pakko sitoa kaiteisiin, koska niitä ei todellakaan halunnut hakkaamaan kokomatkaa naamaa vasten – sen verran tahmaisilta nekin tuntuivat.

Kun pimeys laskeutui ja bussikyydin pomputteluun oli jo tottunut muutaman tunnin jälkeen, tuo kyyti alkoi oikeastaan tuntua varsin rentouttavalta ja hienolta kokemukselta. Miltä tuntuikaan olla makuuasennossa jossain tuntemattomassa sijainnissa Intian keskellä, valojen ohittaessa tuudittavasti hytkyvän bussin, kun samalla tuuli puhalsi ympäristön tuoksuja sieraimiin humisten taustalla, kun korvissa raikasi kovaan ääneen metallimusiikin miellyttävä sointi. Tämä se vasta oli leppoisaa elämää.

Yö sujui pieniä torkkuja ottaen ja jossain vaiheessa ulkonakin alkoi jälleen valon sarastus. Pikku hiljaa tien varressa alkoi näkyä kylttejä, joissa esiintyi Agran nimi ja tiesimme olevamme lähellä määränpäätä. Kyytimme oli selkeästi arvioimassamme aikataulussa (ilmoitettu aika + 3,5h) ja olimme saapumassa viidentoista tunnin ajelun jälkeen määränpäähämme, Agraan. Ja täytyy muuten todeta, että tuosta bussista teki siinä vaiheessa jo todella mieli päästä pois vaihtamaan puhtaita vaatteita päälle. Mutta sellaista matkalaisten elämä ajoittain on – se kuuluu asiaan, mikäli maailmaa mielii näkemään.

Agra, Agra, Agra

Agra sijaitsee Intian pohjois-osassa, suurin piirtein samalla korkeusasteella kuin pääkaupunki Delhikin, joka sijaitsee vajaan parinsadan kilotmetrin päässä Agrasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Agrassa on pirun kuuma – paljon kuumempi, mitä eteläisimmissä osissa, joissa olimme aiemmin oleskelleet. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että siinä missä Udaipurissa lämpötilat olivat varsin siedettävät, Agrassa tilanne oli hieman toinen. Täällä muutaman askeleen kävelymatkakin tuotti lopputuloksena sen, että paita oli hiestä yhtä märkä, mitä se olisi järveen upotettuna ollut – ja tämä ei todellakaan ole liioiteltua. Lämpötilaa emme mittarista päänneet todistamaan mutta internet tiesi kertoa astelukemien olleen 36 asteen ”paremmalla” puolella. Nesteiden juonti täällä on siis erityisen tärkeää, mikäli meinaa pitää itsensä toimintakykyisenä.  

Perille päästyämme meitä odotti oletustemme mukaisesti taas lauma riksakyydin tyrkyttäjiä, joiden kanssa meidän pitäisi sopia kohtuullinen hinta paikkaan, josta olimme katsoneet ennalta pari sopivaa majoituspaikkaa mutta tällä kertaa olimme päättäneet jättää huonevarauksen tekemättä. Tämä päätös jättää majoitus varaamatta on aina hyvä silloin, kun kohdepaikan hostelleista näkee, etteivät ne ole täyttymässä kokonaan ja kun lähellä on useampia kelpoja majoitusvaihtoehtoja. Tällä varaamattomuudella hyödyimme sen, että pystyimme varmemmin saamaan huoneen heti paikalle saavuttuamme – muutoinhan voisimme mennä seuraavalle tarjoalle. Lisäksi huoneen hinta on halvempi, koska varaussivuston palkkio jää pois, jolloin usein yön hinta on halvempaa paikanpäällä ottaessa. Näiden etujen lisäksi pääsemme varmistamaan huoneen ennen päätöksen tekoa, että se on riittävän hyvä.

Neuvottelut riksakuskien kanssa sujuivat taas vaihteeksi siten, että meidän piti lähteä kompassisuunnan perusteella kävelemään muutamat metrit ennen kuin kuljettajat ymmärsivät suostua reiluksi katsomaamme kyytihintaan, joka tällä kertaa oli alle kymmenelle kilometrille 100 rupiaa (~1,33e) – olihan nyt sentään offseason eli ostajan markkinat. Kummasti se tosin taas motivoi, kun otti muutamat reippaat kävelyaskeleet. Toinen tyypillinen skenaario on, kun yksi kuski sanoo ensin hinnastamme, ettei kukaan vie meitä sillä hinnalla ja muutaman kymmenen metrin päästä seuraava kertoo heti vievänsä meidät sillä hinnalla. Joka tapauksessa pääsimme sopuhinnalla ennalta katsomiemme majoituspaikkojen luokse, jonka kävijäarvostelijat olivat arvioineet keskimäärin suhteellisen positiiviseen sävyyn. Lisäksi nuo majoitukset sijaitsivat alle kilometrin päässä Taj Mahalin itäportista, joka teki sijainnista lähes täydellisen.

Majoituksista ensimmäinen kelpasi meille heti ja huoneen hinnaksi tuli 450 rupiaa (~6e) yöltä. Toki lämmin vesi eikä ilmastointi kuuluneet tähän diiliin mutta ne ovat asioita, jonka kanssa Intiassa kannattaa oppia elämään. Huone oli riittävän siisti, siinä oli länsimaalainen vessa ja langaton internetyhteyskin toimi siellä – mitä muuta voisi huoneelta toivoakaan? Aikomuksenamme oli pysyä täällä vain yksi yö, joten huoneen vaatimukset olivat sitäkin kautta vielä entistäkin pienemmät – ts. huoneen ei tarvinnut olla erityisen viihtyisä, kunhan vain oven lukko toimi ja sijainti oli passeli.

Taj Mahal

Kaikki lienevät kuulleen Taj Mahalista. Agrassa sen kuulemiselta ei voi välttyä. Suurelta osin tämä kaupunki elää Taj Mahalin varjossa. Tuo yksi maailman ihmeisiin luokitelluista hautakammioista dominoi Agran toimintaa. Kun jokin aika sitten Taj Mahal jouduttiin puhdistamaan, kun sen väri oli kärsinyt ilman saasteiden seurauksena, kaupunki teki kohtuullisesti muutoksia, jottei kyseinen ilmiö enää toistuisi. Viidensadan metrin päässä rakennuksesta on poliisin vartiopisteet ja alueen sisälle saa ajaa vain saastuttamattomalla (sähkö)-ajoneuvolla. Lisäksi koko Agrassa ei saa olla ensimmäistäkään tehdasta ja siksi kaupungista on tehty erityislainsäädännöllä verovapaa alue, jotta siellä riittäisi liiketaloudellisia mahdollisuuksia.

Taj Mahalin porteilla olevat turvatarkastukset ja –vaatimukset ovat vähintäänkin kovatasoisia. Satuimme ennakkoon katsomaan netistä ns. ”do’s & don’ts” –listaa ja ymmärimme jättää repuistamme pois kaikki tyypillisesti mukana olevat ylimääräiset elektroniikkalaitteet kuten musiikkisoittimet, kameran vara-akut, kirjat, vesipullot, teräasetta etäisestikään muistuttavat esineet sun muut hyttysmyrkyt.

Lipunmyyntikoju sijaitsi noin kilometrin päässä varsinaisesta portista. Lipun hinta on 750 rupiaa (~10e) henkilöltä ja siihen sisältyy yksi sinetillä varustettu vesipullo ja kenkien päälle tulevat, synnytyssairaaloista tutut, muovipussit, joilla estetään pyhätön marmoripinnoitteen likaantuminen ja turha kuluminen. Lipunmyynnissä oli erikseen luukut naisille ja miehille samoin kuin myös porttien turvatarkistuksissa oli. Turvatarkistusten osalta tämä on ihan ymmärrettävää mutta lippujen myynnin osalta emme ymmärtäneet sukupuolella olevaa merkitystä. Asian voinee joku joskus meille valaista.

Söimme lipunmyyntipaikan ohessa olevassa ravintolassa aamiaisen/lounaan että jaksaisimme täysin ruumiin voimin nauttia tulevasta kokemuksesta. Sen jälkeen kävelimme matkalla olleen majoituspaikkamme kautta ja tyjensimme repusta vielä yhden mukana olleen vesipuollon, jotta turvatarkistus sujuisi ongelmitta. Sen jälkeen jatkoimme 700 metrin matkan kohti Taj Mahalin itäistä porttia. Elimme vahvassa uskossa siitä, että turvatarkastus sujuisi ongelmitta sillä olimmehan varautuneet tähän huolella. Läpivalaisulaitteesta läpi käveltyä ja repun kulkiessa läpivalaisuliukuhihnan läpi, halusi eräs turvatarkastaja katsoa toisen repuista sisään. Sieltä otettiin ulos UNO-pelikortit, jotka sinne olivat jääneet. Alueelle ei kuulemma saisi tuoda minkäänlaisia pelivälineitä. Siinä ei neuvottelut auttanut, eikä tarkastajat suostuneet kyseisiä kortteja huostaansa ottavan – tarkistuspistehän oli jo portin sisäpuolella.

Tarkastajat antoivat ohjeeksi viedä kortit yhteen portin ulkopuolella olevaan kojumyymälään, jossa niitä voitaisiin säilyttää. Hämmästyksemme oli suuri, kun myyjät suorastaan kilpailivat siitä, kuka kortit saisi huostaansa ottaa – takasihan tämä sentään sen, että joutuisimme käymään säilyttäjän liikkeessä kohteesta palaamisen jälkeen. Kun kortit oli jätetty säilytykseen ja turvatarkastusrumba käyty uudelleen läpi, oli tie vihdoin avoin tuonne maailman kuuluun monumenttiin.

Tässä kohtaan tuosta satumaisesta monumentistä oli paljastunut vasta pieni osa huipusta ja silmämme ei ollut vielä päässyt lepäämään itse näkymään. Sen sijaan näkyvillä oli vasta alueen sisällä oleva sisäportti, jonka takaa varsinainen näkymä tulisi paljastumaan. Se oli tullut nyt meillekin varsin selväksi, että intialaiset ovat todella tarkkoja tämän lempilapsensa kanssa. Esimerkiksi videokuvaaminen alueella oli sallittua ainoastaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalta sisäporttitasanteelta ja syynä kiellossa vedottiin johonkin keskeneräiseen arkeologiseen tutkimukseen – hämmentävää.   

Sisäportti Taj Mahalille.

Kun viimein eteemme aukesi näkymä puistoon ja sen takana tuo vangitseva näky, sitä oli aivan tajuttoman vaikeaa käsittää todeksi. Tuo valkoista hohkava rakennelma on yksi niistä kohteista, joita on nähnyt niin paljon valokuvista käsin, että sen näkeminen luonnossa tuntuu lähes epätodelliselta. Niin uskomaton se näky oli.  Kun katseen vei pois tuosta näkymästä lyhyeksi toviksi ja sitä kurkisti uudelleen, oli vaikutus edelleen yhtä uskomaton. Taj Mahalista voi todellakin sanoa, että siinä on saavutettu jotain poikkeuksellista, kun moinen mahtiteos on rakennettu.

Uskomaton Taj Mahal.

Tarina Taj Mahalin taustalla lienee useimmille kohtalaisen tuttu, mutta kerrattakoon se nyt joka tapauksessa lyhytsanaisesti tässä yhteydessä: Keisari Shah Jahan rakennutti Taj Mahalin muistomerkiksi edesmenneelle ja hyvin rakkaalle vaimolleen numero kaksi. Sen rakentaminen aloitettiin vielä samana vuonna vaimon kuoleman jälkeen eli vuonna 1631. Rakennuksessa yhdistyy italialaisten ja persialaisten rakennusmestareiden näkemykset. Tämän uskomattoman hienon monumentin rakentamiseen kului lopulta 22 vuotta. 

Pian Taj Mahalin valmistumisen jälkeen hallitsijan poika syöksi isänsä vallasta lukiten tämän Arga Fortiin. Sieltä isäpappa saattoi vain etäältä katsella aikaansaannostaan ja edesmenneen puolisonsa muistoa. Viimeinen niitti vallankaappaukselle oli ollut ilmeisesti hallitsijan aie tehdä vielä toinen samanlainen rakennelma omaksi hautapaikakseen, vaikka jo tämä ensimmäinen "projekti" oli tehnyt erittäin syvän loven valtakunnan talouteen. 

Vangitun isän kuoltua vuonna 1666, hänet haudattiin suosikkivaimonsa rinnalle Taj Mahaliin, jossa hän viimein liittyi rakkaansa seuraan ikuiseen lepoon. Huhuja tuosta mustasta marmorista tehdystä Black Taj Mahalista, jota keisari oli suunnitellut omaksi muistomerkikseen joen vastakkaiselle puolelle, ei ole koskaan pystytty todistamaan oikeiksi.

Valkoiseen pyhättöön oli lupaa mennä kävelemän vain ilman kenkiä tai kengät peitettynä jaettuihin pussukoihin.

Tyypilliseen tapaan tälläkin muistomonumentillä pitää olla kunnon puistoalue, josta komistusta voi ihailla.

Sisäportti sisältä päin katsottuna - näky ei jää häpeilemään muun tarjolla olevan arkkitehtuurin varjoon.

Road to Taj...

Taj Mahalin vasemmalle puolelle on rakennettu moskeija ja sen oikealle puolelle on tasapainon vuoksi rakennettu vastaavannäköinen rakennus, jolla ei ole mitään varsinaista käyttötarkoitusta. Rakennuksen takana on likaista vettä sisältävä Yamuna-joki ja sen takana pieni peltoa muistuttava alue, jonka omistaja on keksinyt laittaa rahoiksi. Tuonne Yamuna-joen toiselle puolelle suositellaan mentävän katsomaan esimerkiksi auringonlaskua ja maanomistaja veloittaa alueelle pääsystä sata rupiaa, vaikka siellä ei ole mitään muuta kuin näkymäpaikka Taj’iin. Aika kettu.

Paikallisille tämä nähtävyys aukeaa huomattavasti turisteja halvempaan hintaan. Heitä täällä riittikin runsain mitoin, vaikka offseasonilla väkeä ei kuitenkaan ole tungokseen asti.

Päärakennelman molemmin puolin on tälläiset raennelmat, joista toinen on moskeija.

Nämäkin kivetykset olivat muuten pirun kuumaa kamaa päivän porottavan auringon jäljiltä.

Meidän visiitin päivä oli sen verran pilvinen, että kaikki hienot auringonlaskunäkymät pystyi suosiolla unohtamaan. Niinpä emme koskaan menneet tuonne joen toisen puolen aukiolle, jonne monet riksakuskit meitä yrittivät houkutella viemaan. Yksi jopa ”fiksuna” keksi ehdottaa, että kun TM:n lipun hinta oli niin korkea niin säästäisimme huomattavasti, kun menisimme vain tuonne joen toiselle puolelle sitä katsomaan. Tässähän kohtaa sitä olisikin järkevää ryhtyä säästämään tuon kymmenen euron lipun hinnassa, kun olemme tulleet katsomaan tuota monumenttia toiselta puolelta maailmaa...

  

Tätä rakennusta ei turhaan pidetä ikuisen rakkauden symbolina.

Taj Mahalin takaa paljastuu jokinäköala.

Taj Mahalin yksityiskohtia ja loistokkuutta oli iloa katsoa vaikka pidemmänkin tovin. Alueelle ei kuitenkaan voinut jäädä hengaamaan loputtomiksi ajoiksi, koska ”isäntäväki” oli keksinyt tähän sen verran ovelan rajoittimen, että vierailijoiden oli pakko lähteä suhteellisen lyhyen ajan kuluttua jatkamaan matkaansa. Nimittäin tuo 0,5 litraa vettä per henkilö annettu annos oli näin kuumalla ilmalla sen verran vähän, että jossain vaiheessa oli pakko lähteä ulos, jotta vettä saataisiin ostettua lisää. Niinpä reilun tunnin ja noin parinsadan kuvan jälkeen meilläkin tämä tosiasia oli edessä ja lähdimme jatkamaan matkaamme takaisin sinne, mistä olimme tulleetkin.

Kuvien ottamista ei vain pystynyt lopettamaan, kun tämä näky vangitsi huomion jokaisella katselukerralla aina vain uudelleen.

Kerta kiellon päälle: toivottavasti tästä ei tullut aivan totaalista Taj-ähkyä...

Portin ulkopuolelle päästyämme ostimme heti litran pullon kylmää vettä ja se kului välittömästi. Sen jälkeen menimme noutamaan matkoilla ajantappamiseksi mukana olleita UNO-pelikortteja. Korttien etsimiseen meni liikkeen myyjältä tovi, koska niitä oli ilmeisesti ihmetelty paikallisten lapsien toimesta poissaolomme aikana ja siksi ne eivät enää olleet samalla paikalla. Tästä lähdimme sitten kävelemään kortteinemme takaisin majoituspaikkaamme, josta matkamme kävisi pienin vilvoittelun jälkeen kohti päivän agendan seuraavaa kohdetta.

The Agra Fort

Vaikka mikään nähtävyys Agrassa tai oikeastaan koko Intiassa ei vedä vertoja Taj Mahalille, löytyy Agrasta kuitenkin muutakin nähtävää, mitä voi käydä katsomassa, mikäli aikaa riittää. Olimme lyhentäneet Agrassa vietettävän ajan yhteen yöhön, kun luimme ettei tuo kaupunki itsessään olisi kovin viihtyisä tai tapahtumarikas. Koska kuitenkaan emme tunteneet erityistä väsymystä edellisen yön huonoista unista riippumatta, päätimme käydä katsastamassa myös parin kilometrin päässä Taj Mahalista sijaitsevan linnoituksen, Agra Fortin.

Agra Fortin ulkomuuri

Agra Fort on alun alkaen keisari Akbarin käsialaa. Linnoitus on yksi Mughalin imperiumin hienoimpia yksilöitä. Fortia ympäröi aikoinaan krokotiileillä asutettu vallihauta. Linnoituksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1565. Akbarin pojanpoika, Taj Mahalinkin rakennuttanut heppu, teki linnoitukseen myöhemmin valkoisia marmorisia lisärakennelmia. Samalla linnoitus muutettiin sotilastarkoituksesta palatsiksi. Tuo kaveri siis todellakin tykkäsi rakennuttaa asioita.

Sisäpihatilaa Fortista löytyy runsaasti vaikka jalkapallokenttää varten.

Rakennelmat huokuvat tyylikästä intialaista rakennusarkkitehtuuria.

Jostain syystä myös undulaattipapukaijat olivat ottaneet korkealla olevan partsin omaksi hengailumestakseen.

Agran fortti on hyvin samanlainen kuin mitä aiemmin Delhiin rakennettu Red Fort. Delhin linnoituksesta kuulemma kulkee maanalainen tunneli tähän kyseiseen 190 km:n päässä sijaitsevaan linnoitukseen. The Fortiin on ajanhammas päässyt puremaan, eikä Intian valtiolla ollut jossain vaiheessa suurempia intressejä pitää tästä suuresta rakennelmasta huolta. Siksi monet rakennelmat Fortin sisällä ovat rappeutuneet ja näkymät muistuttavat ajoittain Suomenlinnan vähemmän hyvässä kunnossa olevia osia. Palatsin onneksi ylläpidosta vastaa nykyään sen historiallista arvoa arvostava organisaatio, joka pitää tästä kohteesta nykyään asianmukaisesti hyvää huolta.

Agra Forttia on rakentanut useampikin hallitsija aikanaan ja siellä on havaittavissa, kuinka rakennustyyli on muuttunut paikallisesta punaisesta kivestä valkoiseen marmoriin. Joiltain paikoin Agra Fort tarjoaakin varsin näyttäviä rakennelmia, joiden katselu on ihan nautinnollista puuhaa. Lisäksi Agra Fortista on kohtalaisen hyvät näkymät lähiympäristöön, jonka vuoksi tätäkin kohdetta voi suositella, kunhan odotuksia ei laiteta liian korkealle.

Punaisesta hiekkakivestä tehtyjä linnoituksen osia. Monin paikoin on nähtävillä rapistumisen merkkejä ajalta, jolloin Fortin ylläpidosta ei vastannut mikään historiaperintöä vaaliva taho.

Yhtäkkiä palatsin rakennusaine muuttui punaisesta hiekkakivestä valkoiseksi marmoriksi... valkoisia marmorisia lisärakennuksia.

Täältä parvekkeelta aukeaa näky TM:lle (kuten tarkka katsoja voi kuvasta havaita).

Agra Fortissa olisi ollut tarjolla myös illalla järjestettävä valo- ja musiikkishow, johon alunperin ajattelimme osallistua, mutta jonka jätimme lopulta väsymykseen ja turhan pitkään patikkamatkaan vedoten väliin. Agra Fortin luona ei näet ollut kunnollisia ruokapaikkoja, joka pakotti meidät palaamaan tuon kävelemämme parin kilometrin matkan alkupäähän TM:n läheisyyteen, joka vilisi erilaisia ruokapaikkoja ja muita palveluita.

Lähtöä tekemässä

Olimme edellisenä päivänä katsoneet netistä, että Agrasta kulkisi junia 20–45 minuutin välein Delhiin. Tämän lisäksi tiedustellessamme hostellimme aulahenkilöltä lippujen hankinnan mahdollisuutta saman päivän junaan, saimme kuulla tuollaisista General ticket –lipuista, joilla voisi hypätä mihin tahansa sopivaan junaan kyytiin. Niinpä olimme näiden tietojen perusteella päättäneet aamulla mennä Agra Cantt:in juna-asemalle ja hypätä johonkin sopivaan junaan kyytiin. Matka Agrasta Delhiin kestäisi kolmisen tuntia ja sopivan junan valinnalla voisimme päästä New Delhin asemalle, jonka läheisyydestä löytyisi hyviä majoittumisvaihtoehtoja.

Aamulla sitten aamupalan syömisen ja check-outin jälkeen päätimme ryhtyä tuumasta toimeen ja lähdimme riksakyydillä kohti kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa juna-asemaa. Perille pääsy oli helppoa ja löysimmekin pian itsemme tuolta väen tungoksen seasta etsimästä lipputiskiä, josta junalippuja saisi ostaa. Suurempi perehtyminen asiaan paljasti, ettei homma tulisi olemaan ollenkaan niin helppo, kuin ajattelimme. Intian junalippujen ostorumba on hirveä byrokratiapulla, joka sisältää kaavakkeen täyttämisen, ja usealla luukulla ravaamisen. Lisäksi tätä intoa vähensi se, että kuulimme vasta ilta kuudelta lähtevän seuraavan sellaisen junan, johon voisi tehdä paikkavarauksia. Meille oli myös selvinnyt se tosiasia, että noita ”general ticket” –lippuja emme todellakaan haluaisi. Niillä istumisen saisi unohtaa kokonaan ja junaan mahtuminenkin olisi yhtä sardiinipurkkiin tunkeutumista.

Juna-asemalla oli tietysti normaaliin tapaan myös kaikenlaisia tyrkyttäjiä ja ”sopan hämmentäjiä”, joista yksi tuntui olevan erityisen sitkeä tapaus. Ensin hän yritti tarjota meille taksikyytiä Delhiin 3000 rupian hinnalla ja vasta toisen kymmenen kertaamisen jälkeen, kuinka emme missään tilanteessa ikinä tulisi ottamaan taksia Delhiin, meni asia hänelle kaaliin. Tämän jälkeen hän tarjoutui kuljettamaan meitä lähellä sijaisevalle matkatoimistolle, josta junalippujen hankinta onnistuisi ilman byrokratiaa. Asian teki lopulta houkuttelevaksi se, että samaisesta paikasta voisi tutkia myös vaihtoehtoista kyytiä bussin avustuksella. Niinpä sovimme tuon kuljettajan kanssa, että hän heittäsi meidät 50 rupian (~0,67e) hintaan tuonne matkatoimistolle, koska meistä alkoi kovasti tuntua siltä, että haluaisimme vaihtoehtoja junalippurumballe.

Matkatoimistolla päädyimme lopulta varaamaan liput kuitenkin junaan, koska busseja lähti vain tuntia junakyytiä aikaisemmin ja se olisi todennäköisesti tarkoittanut paria tuntia pidempää matka-aikaa, jonka lisäksi saapuisimme tuolloin Delhiin yöllä ja vielä tuntemattomaan määränpäähän kaupungin sisällä. Nyt edessämme oli kuitenkin tuskallisen pitkä kahdeksan tunnin odotus, emmekä olleet hirveän innokkaita viettämään tuota aikaa Agran miljöössä, josta puuttuvat kaikki viihtyisät kahvilat ja muut ajanviettopaikat. Lisäksi olimme vasta edellisenä päivänä viettäneet jo yhden pitkän tovin kahviloissa istuen, eikä samanlainen tilanne aivan heti perään ollut ihan päällimmäisenä toivelistalla.

Kuljettajallamme oli (tietysti) tähän pulmaan olemassa ratkaisu ja taivuimme siihen lopulta, kun olimme kertaalleen punninneet vaihtoehtomme. Hän ehdotti kiinteähintaista matkaa tunnin päässä sijaitsevalle Fatehpur Sikrin palatsille, joka on yksi alueen muista suositummista nähtävyyksistä. Reissun hinnaksi oli kuulemma valtion taulukoiden mukaan laitettu 950 rupiaa (~12,67e), joka kuin sattuman kautta teki sopimamme 50 rupian kanssa pyöreän tuhannen rupian kokonaissumman. Niinpä saisimme nyt käyttää Agrassa vietettävän ajan edes jossain määrin ”tuottavasti”, vaikka tuo kohde ei ensisilmäyksellä oppaan kuvauksen mukaan ollutkaan synnyttänyt mitään ”must see” -tuntemuksia.

Niinpä lähdimme sitten matkaamaan läpi maaseutuisen lähialueen. Vaikka hintaan ei sisältynytkään tietulleja, eikä perillä laskutettavaa pientä parkkimaksua, oli reissun kulut vielä jossain määrin kurissa. Kuljettajammekin paljastui varsin hyväksi informaation lähteeksi ja mukavaksi juttukumppaniksi. Häneltä pystyimmekin matkan aikana kyselemään leppoisasti kaikenlaista Intiaan liittyvää tietoa ja vastauksia meille heränneisiin kysymyksiin. Vaikka hänen kielitaitonsa ei ollutkaan täydellinen, niin useimmiten yhteisymmärrys kysymystemme osalta saavutettiin.

Fatehpur Sikri

Fatehpur Sikrin alueelle saavuttuamme, auto pysäytettiin ja paikalla odotti eräs opas, joka tarjosi palveluitaan 450 rupian (~6e) hintaan. Päätimme kuitenkin kieltäytyä hänen tarjouksestaan, vaikka hän lupasikin suojella meitä samalla alueella parveilevilta kerjääjiltä ja muilta kaupustelijoilta. Tämän jälkeen kuljettaja jatkoi matkaa parkkipaikka-alueelle ja sanoi jäävänsä sinne odottamaan meitä – mielessään oli ilmeisesti päiväunet.

Kun kävelimme kohti bussikuljetusta, joka veisi meidät parin kilometrin päässä olevalle paraatipaikalle, tuli meitä vastaan taas eräs henkilö, joka tarjosi opaspalveluitaan. Tällä kertaa hinta oli 100 rupiaa (1,33e) ja päätimme tarttua tarjoukseen sillä ajattelimme sen olevan tähän kohtuuhintaan jo varsinkin toimiva vaihtoehto. Oppaamme saattoi meidät bussin pysähtymispaikalle, jonka jälkeen opas vaihtuikin yllättäen toiseen henkilöön – paikalliseen, joka asui lähikylässä. Tämä ei meitä oikeastaan haitannut, sillä kyseinenkin kaveri puhui aivan hyvää englantia ja tuntui olevan hommansa tasalla.

Kun tuota viittä rupiaa per henkilö maksavaa bussikyytiä ei heti kuulunut, ehdotimme oppaallemme, että voisimme kävellä sen parin kilometrin mittaisen matkan. Oppaalla oli kuitenkin menossa Ramadanin kuukausi ja hän sanoi siksi olevansa hieman ”hidas”. Ymmärrämme, että Ramadanin aikaan paikalliset eivät halua erityisesti sykkiä ja siksi sanoimme bussikyydin olevan siinä tapauksessa ihan ok, vaikka joutuisimmekin sitä hieman odottelemaan. Kymmenen minuutin kuluttua yksi busseista tulikin paikalle ja se täyttyi turisteista. Tämän jälkeen bussi ajoi lyhyehkön matkan ja edessämme oli kaksi erillistä kohdetta.

Toinen kohteista oli islamilaisten pyhättömoskeija-kompleksi, johon oli ilmainen sisäänpääsy. Tuohon pyhättöön liittyy tarina: eräällä hallitsijalla oli kolme vaimoa, yksi kustakin suuresta uskonnosta. Hän oli toivonut lasta, mutta kukaan näistä vaimoista ei sitä hänelle ollut onnistunut antamaan. Sitten hän oli jostain kuullut tästä pyhästä paikasta, jossa pystyi toivomaan mitä tahansa, kunhan vain suoritti asiaan kuuluvat rituaalit. Tämän seurauksena hallitsija oli matkannut ohjeiden mukaisesti (jalan) tänne kyseiselle paikalle ja tehnyt toivomuksensa, joka oli sitten käynyt toteen. Iloisena jälkeläisestä, hän oli päättänyt rakentaa samaisen pyhän paikan viereen palatsin ja muuttaa siihen asumaan. Tuo hallitsija oli Akbar.  Palatsi oli toinen tarjolla olevista nähtävyyksistä ja sinne sisäänpääsy maksaa 250 rupiaa (~3,33e) henkilöltä.

Tällä alustalla oli aika pirun kuuma astella paljain jaloin ja äkkiä tahti alkoi kiihtyä ja silmät etsiä seuraavaa varjoa.

Pyhien miesten sukulaisten haudat on sijoitettuna aukion toiseen laitaan.

Tälläinen vaatimaton pikkuportti sopisi hyvin minkä tahansa omakotitalon sisänkäynnille...

Opastettu kierroksemme kattoi tuo muslimien pyhätön, jonka keskellä oli valkoinen rakennelma. Kyseisessä rakennelmassa sai kuulemma tehdä kolme toivetta, jotka toteutuisivat, kunhan niitä ei kerro kenellekkään – eli aika perus taikauskokaavaa oli tarjolla. Opas kertoi ensin paikan historiasta ja näytti muutamia kohtia rakennelmasta. Paikassa oli muun muassa tunneli, joka oli kaivettu aiemmin Intiaan kuuluneeseen Pakistaniin asti. Nyt tunneli oli tietysti suljettu tulliviranomaisten toimesta, eikä siellä saanut käydä.

Tunnelin suuaukko oli sinetöity kukkasin ja huivein.

Keskellä sijaitseva valkoinen pyhättö toteuttaa kuulemma kolme toivetta - kunhan niistä ei vain kerro etukäteen kenellekään.

Tunnelma saa lapsetkin innostumaan näistä käytävistä.

"Perus esitelmöintien" jälkeen opas istututti meidät erään henkilön eteen, jolta olisi saanut ostaa itselleen valitsemallaan summalla  rättejä tai naruja, joita kuulemma piti asetella tuohon valkoisen monumentin sisälle, jossa toiveita sai esittää. Ne olivat kuulemma osa sitä toivomusrituaalia. Käytetyt rahat kuulemma lahjoitetaan lähikylän lapsien hyvinvointia varten. Jotenkin meille tuli tästä vain sellainen epäuskovainen fiilis, että päätimme hetken odottelun jälkeen kieltäytyä kunniasta ja jätimme nämä toivomuskalut väliin kokonaan. Sen jälkeen opas jatkoi tyynen rauhallisesti meidän kuljettamista eteenpäin hoitaen hommansa kunnolla loppuun asti ilman minkänlaista merkkiä suuttumuksesta.

Kävimme valkoisessa rakennelmassa sisällä katsomassa, kuinka paikalliset levittelivät kankaitaan ja kiinnittelivät rakennelman seinämään naruja, jotka olivat osa tätä toivomusrituaalihömppää. Tässä kohdassa mainittakoon, että tänne koko kompleksiin ei saanut mennä kengät jalassa ja siitä johtuen olimme liikkeellä paljasjalkaisin. Päivän auringonpaahteessa monet laatat olivat kuumuneet siten, että kävely meinasi ajoittain muuttua sadetanssin kaltaiseksi hyppelyksi, kun polttavat kivet kuumensivat jalkopohjia ikävästi.

Täällä ne toiveet toteutuvat.

Kun kierros oli tehty melkein loppuun asti, oppaamme istutti meidät vielä sukulaistensa tekemien koriste-esineiden eteen ja antoi sukulaisensa esitellä niitä meille. Täytyy sanoa, että ne olivat sen verran vakuuttavan näköisiä ja laadukkaita kivestä veistettyjä esineitä, että halusimme viedä sellaisen mukanamme kotiin muistoksi Intiasta. Niinpä päädyimme hieromaan kauppoja heidän kanssaan. 

Kauppojen päätteksi opas oli iskenyt silmänsä toisen meistä ranteessa olleeseen oranssiin halpakelloon ja hän halusi välttämättä antaa lahjaksi yhden veistoselefantin, jos hän saisi lahjaksi kyseisen kellon. Agrasta ei kuulemma löytynyt mistään mitään vastaavaa. Niinpä hetken miettimisen jälkeen päätimme viihdyttää itseämme ajatuksella tästä kaupankäynnistä ja suostuimme vaihtokauppaan. Noita halpiskelloja saisi helposti hankittua myöhemmin uuden, joten miksipäs tätä vaihtokauppaa ei olisi voinut tehdä? Nyt kun matkammekin oli jo loppupäässä niin kellontarvekaan ei enää ollu niin akuutti. Toki aikomuksenamme oli hankkia tilalle jokin halpiskello mahdollisimman pian, jottei aikaa tarvinnut aina tarkistaa kamerasta käsin.

Kun kaupat oli hierottu, opas saattoi meidät ulos alueelta ja oli aika maksaa hänen palveluistaan ja jatkaa matkaa. Palatsirakennelmaan hän ei halunnut tulla, koska sinne oli sisäänpääsymaksu, joka ilmeisesti olisi koskenut myös opashenkilöitä. Tuolloin tuuli oli yhtynyt aika voimakkaaksi ja taivaskin alkoi uhkaavasti näyttää kohta tulevan sateen merkkejä. Siksi teimme päätöksen itsekin skipata tuon ulkoa päin vaatimattoman näköisen palatsirakennelman ja alkaa suunnistaa kohti takaisin päin. Kun bussikyytiä ei näkynyt, päätimme lähteä kävelemään kaivaen samalla heikkorakenteiset sateenvarjomme esiin. Pian vettä alkoikin tulemaan taivaan täydeltä ja kuivana pysyminen tuntui aika haastavalta. Onneksemme bussi meni juuri tuolloin ohitsemme ja se pysähtyi kohdallemme siten, että pääsimme mukaan kyytiin. Vaikka matka ei sinänsä ollutkaan mikään pitkä niin nuo sääolosuhteet veivät suurimmat halut kävelyoperaatiolta.

Takaisin parkkipaikalle päästyämme, kuljettajamme odotti meitä autossaan lepuuttaen. Siitä lähdettyämme pyysimme, että hän veisi meidät johonkin paikallista ruokaa tarjoavaan ruokapaikkaan. Kuljettaja ajoi lyhyen tovin tietä Agraa kohti ja pysäytti sitten erään tienvarrella olevan asiallisen näköisen ravintolan pihaan. Kysyimme, että liittyisikö hän kanssamme syömään mutta hän päätyi jäämään autoon. Muistimmekin sitten, että hänelläkin oli tosiaan Ramadani menossa, joka tarkoitti ettei aurinkoiseen aikaan ole syöminen.

Ravintolan lista oli asiallinen mutta hinnat olivat yllättäen samaa luokkaa, mitä ne olivat olleet Udaipurin kalliimmanpuoleisessa ravintolassa, jossa nautimme viimeisen illan syöminkejä hienon maiseman kera. Ihmettelimme hieman, miten tälläisessä ”keskellä-ei-mitään” –ravintolassa pystyi olemaan tälläiset hinnat mutta päätimme silti syödä siellä annokset Chicken Biryania eli risoton tyylistä riisiruokaa. Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme Agraan auringon porottaessa jälleen täydeltä taivaalta.

Matka jatkuu

Agrassa kuljettajamme ajoi meidät takaisin matkatoimistoon noutamaan meille varatut junaliput, jonka jälkeen kun aikaa oli vielä runsaasti jäljellä, pyysimme päästä käymään hieman tee ja rättikaupoilla ajan tappamiseksi. Sen jälkeen kuljettaja heitti meidät asemalle, josta junamme lähtisi reilun tunnin kuluttua.  Perille päästyämme maksoimme kuljettajalle ja siirryimme laiturialueelle odottelemaan junaa. Kun aika oli kohdallaan, menimme keskemmälle pitkää laituria ja huomasimme, että junamme numero olikin viereisellä puolella, infotauluissa ilmoitetun kakkoslaiturin sijaan. Pientä hämmennystä alkuun aiheutti vielä se, että kyseisessä kakkoslaiturissa seisoi myös Agraan menossa ollut juna, jonka junanumero ei tosin täsmännyt lippujamme.

Onneksemme löysimme kuitenkin oikean junan. Odotellessamme olimme katselleet asemalta lähteneitä junia pitemmänkin tovin ja toivoimme todella, ettei meidän juna näyttäisi samalta kun ne muut. Junat olivat näet kalterihäkin näköisiä ilmestyksiä ja useimmiten melkoisen täyteen pakattuja laitoksia. Tietysti meidänkin juna näytti täsmälleen samalta kun ne kaikki muut mutta ei se sisus lopulta niin pahalta näyttänytkään. Meillähän oli sentään numeroidut paikat ja kakkosluokan puitteet ovat sinänsä kohdallaan.

Nyt matka jatkuu siis kohti viimeistä määränpäätä ennen Suomeen paluuta. Kyseessä on Intian pääkaupunki ja samalla yksi maan vanhimmista kaupungeista nimeltään Delhi. Tässä kohtaan on aika jättää hyvästi Agralle ja sen uskomattomalle Taj Mahlille, joka edellisenä päivänä silmiemme edessä ”ilmielävänä” paistatteli. Jättikokoisesta Delhistä kerrottakoon lisää tämänkertaisen blogisarjan viimeisessä osassa.

Taakse jääpi Agra ja sen myötä tämä ikimuistoinen paikka..

Näkemisiin,

- Two Backpackers