Beijing, Kiina - Sumuisia muistikuvia

Hehei!

Aika kertoa tarinaa hieman Kiinasta: Kiinan matka alkoi luontevasti Beijingistä tai Pekingistä länkkärilliseen tapaan kirjoitettuna. Lentomme oli ajoitettu mukavasti siten, että se oli perillä Beijingin kansainvälisellä lentokentällä sopivasti aamu seitsemältä paikallista aikaa. Toki tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että koto-Suomessa viisarit osoittivat kello kahteen yöllä ja valitettavasti sisäiset kellomme eivät siirtyneet yhtä kätevästi aikavyöhykkeiden tahdissa, kuin nyky kännyköissä olemme tottuneet. Ei sillä, että lentokoneessakaan juurikaan unta olisimme saaneet niissä epämukavissa penkeissä kaiken sen huminan keskellä. Niinpä, kuten etukäteen olimme asiaa ajatelleetkin, ensimmäinen päivä meni pitkälti nukkuessa.

Beijingin yö hostellin näköalabaarista kuvattuna.

Beijing on varsin mielenkiintoinen paikka. Sitä ei tarvinne edes erikseen mainita, että ihmisiä täällä piisaa; tyhjiä katuja ei kannata yrittää liioin etsiskellä. Seuraavaksi mainittakoon muutamia huomioita Beijingistä backpackerien näkövinkkelistä:

1) Liikenne

Se mikä kiinnitti ensimmäisenä huomiomme oli liikenne. Aasiaa kiertäneenä olisi odottanut, että tälläisessä miljoonakaupungissa on tuttuun tapaan kaoottinen liikenne megalomaanisineen ruuhkineen. Tilanne on kuitenkin päinvastainen ja liikenne sujuu suhteellisen rauhallisesti. Toki autoja on, mutta liikennetavat ja määrät ovat jossain määrin kohtuullisia. Siitä lienee kiittäminen erittäin monipuolista ja kattavaa metroverkostoa.

Metro on selkeä kulkuväline ja lippujärjestelmä on varsin edistyksellinen. Liput saa ostettua kätevästi englantia puhuvasta automaatista ja hinta on aina (lentokenttälinjaa lukuun ottamatta) kaksi paikallista rahaa, yuania, joka meikäläisittäin ymmärrettävässä valuutassa vastaa noin 27 senttiä. Metrolinjoja on vaatimattomat 13 kappaletta ja rakennustahti on ollut viimevuosina varsin nopeaa. Asemia lienee ainakin satakunta, jonka rinnalla kalpenee yksi jos toinenkin eurooppalainen suurkaupunki.

Beijingin metrokartta. Tälläistä karttaa tuskin paikallisetkaan muistavat ulkoa.

Myös Metron käyttöaste on jotain sellaista, mistä meillä Suomessa voidaan vain haaveilla; toisin sanoen tunkua on kohtalaisen usein ja ulospääseminen oikealla pysäkillä saattaa olla kuin edesmenneestä gladiaattorit-ohjelmasta tuttu esterata. Lisäksi metroissa on löydetty vielä yksi paikka, missä voidaan esittää mainoksia, nimittäin metron ikkunan ulkopuolelle olevaan seinään heijastetaan liikkeen aikana mainoskuvaa, ettei silmät vahingossakaan pääsisi harhailemaan pois kaupallisen maailman otteesta.

Katukuvia kaupungin keskustasta

Mahtipontisen portin takaa paljastuu maailman suurimmaksi aukioksi tituleerattu Tianamen square.

Kyllä kiinalainen osaa huomioida myös länkkärin tarpeen kierrättää: samaan roskikseen kelpaa kätevästi sekä kierrätettävä, että ei kierrätettävä jäte.

2) Beijingianit eli paikalliset asukkaat

Kiinassa on varmasti paljon köyhyyttä. Toisaalta kiinassa on myös paljon entisiä työpaikkojamme ja länsimaisten firmojen palkkakulut nousevat kymmenen prosentin vuosivauhtia. Miten tämä sitten liittyy mihinkään? Ihmetykseksemme saimme huomata, että täällä ihmisillä näkyy huomattavan paljon kalliita älypuhelimia: Applen iPhoneja, tuoreimpia Samsungin Galaxy-puhelimia ja jopa vähäisissä määrin jotain Nokian Lumialuurejakin.

Ilmiö on sisänsä varsin huomattava sillä vastaan kulkee jatkuvasti zombien ominaisuudessa laahustavia paikallisia, joiden katse ja keskittyminen on täysin sidottuna kädessä olevaan pieneen ruutuun. Nuo ”zombiet” kävelevät suruitta päin ihmisiä maassa, jossa luulisi ihmisten olevan tottuneen massoihin, joita joutuu jatkuvasti väistelemään. Toinen tyypillinen skenaario on se, että metromatkan aikana katsotaan kännykästä jotain elokuvaa tai pelataan erilaisia pelejä. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä metromatkat käyvät pidemmän päälle melko puuduttaviksi lukuisine pysäkkeineen ja vaihtoineen. Älykännykät ovat varmasti pelastaneet monen arjen tylsyyden partaalta.

Samaan aiheeseen liittyen olemme panneet merkille, että paikalliset eivät tunnu pelkäävän liiemmin taskuvarkaita. Tuo meikäläisittäinkin kalliiksi laskettava älykännykkä pilkottaa nimittäin erittäin usein paikallisasukkaan taskusta häiritsevän näkyvästi. Sellainen ei tulisi mieleenkään tälläisille paranoideille travellereille, jotka pyrkivät varjelemaan omaisuuttaan tarkasti. Ilmeisesti jatkuva valvonta ja kansalaisten seuranta on sitten purrut niin vahvasti, ettei varkaudet ole keskeisimmillä paikoilla niin tyypillisiä.

Kokonaisuudessaan tiivistettäköön, että Beijing on mielettömän iso kaupunki ja kaikista alueista emme tiedä sen tarkemmin mitään. Keskustan alueella liikkuvat ihmiset ovat kuitenkin varsin hyväpukeisia ja asiallisen oloisia. Kansasta näkyy selkeästi elintason tuomia ilmiöitä, kuten lihavuutta ja kovempia vaatimuksia mukavuustekijöille. Monet kiinalaiset eivät vaikuta olevan  kovinkaan kaukana eurooppalaisista vastineistaan ja se on asia, joka on poikennut täysin ennakko-odotuksistamme.

Perus puistotaidetta

3) Sää

Aina on hyvä puhua vähän säästä. Ensimmäiset kolme päivää taivas oli täysin harmaa ja ilma sumuista. Olimme jo lähes täysin vakuuttuneita, ettei taivaalla näkyisi koskaan aurinkoa saati sitten pilviä, johtuen Beijingin kuuluisaksi tulleesta saastepilvestä, jonka kaupungin vilkas liikenne ja teollisuus aiheuttavat. Ehdimme jopa alkaa pohdiskelemaan, että tietävätköhän kaikki Beijingiläiset edes, että taivaan kuuluisi olla sinertävä. Tuota harmautta ei tässä tarvitse hirveästi alkaa kuvailemaan sillä se on läsnä suurimmassa osassa ”sumuisista” kuvistamme, eikä siltä voinut välttyä.

Hyvänä puolena tässä harmaudessa oli se, ettei aurinkorasvaa tarvinnut liioin käyttää; eihän aurinkoakaan ollut nähtävillä kuin hivenen erottuen harmaasta massasta. Kosteus oli tietysti läsnä ja sitä kautta myös hikoilua tapahtui normaaliin tapaan.

Kolmantena iltana koitti sade, jonka seurauksena neljäntenä aamuna herätessä oli pakko hieman hieraista silmiä: taivashan oli sininen! Beijingläiset tiesivät sittenkin, että taivaan kuului sinertää. Tämän seurauksena tiesimme, että nyt oli aika kaivaa aurinkorasvat naftaliinistä ja päivästähän tuli kuin tulikin ihan järkyttävän kuuma. Jos olisimme lähteneet jo aiemmin pois Beijingistä, olisimme varmasti jääneet siihen luuloon, ettei harmaus koskaan poistuisi kaupungista. Hyvä siis näin.

4) Hintataso

Vaikka Beijing on kuin onkin varsin ”made in china” –kaupunki, niin sen hintataso on monissa asioissa varsin ”eurooppalainen”. Täytyy tunnustaa, että kyllä idän serkut kauppaa osaavat tehdä, eikä se ole ihme, että rahat valuvat sankoin joukoin kohti itää. Jos haluaa syödä ravintolassa kadun sijaan, on tyypillisen annoksen hinta viidestä eurosta ylöspäin. Toki riisikupin saa samaan hintaan kuin metrolipunkin (0,27e) mutta näissä ravintoloissa näkyy myös paljon paikallisväestöä syömässä varsin hyvin.

Nähtävyydet ovat hinnoiteltu seitsemästä eurosta pitkälle pariin kymmeneen euroon. Niissä huomionarvoinen seikka on se, että vaikka Beijingissä varmasti vilisee paljon länkkäreitä, on sisämaan turistien osuus tyypillisesti yli 99% vastaantulevasta väestöstä. Eikä se ole mikään ihme, sillä Kiina on valtavan iso maa myös kooltaan. Niinpä näitä ”korkeita” hintoja maksavat myös ihan tavalliset kansalaiset.   

Tutuksi tullutta "perusarkkitehtuuria"

5) Ruoka

Kiinalainen keittiö tunnetaan yleisesti maukkaista ruoistaan. Todellisuudessa Kiinasta löytyy useita eri koulukuntia, joilla on omat perinneruokansa. Beijing on kaupunki, josta saa varsin hyvin kaikkin keittiökuntiin kuuluvaa sapuskaa ja se todellakin on maukasta. Ruoan kanssa ei toistaiseksi ole sattunut mitään ”huteja” ja kaikki on ollut erittäin maukasta.

Toisinaan tarjolla on ollut ruokalista, josta löytyy myös englanninkieliset vastineet, toisinaan taas ei. Joskus ruoka pitää valita kuvien perusteella, eikä silloin ole mitenkään taattua, että kuva ja todellisuus vastaisivat toisiaan. Lonely Planetin sanoin, joskus paikalle saapuva annos saattaa olla listan kuvan annoksen hyvinkin kaukainen serkku, joka ei juurikaan omaa yhdennäköisyyttä kuvan kanssa. Pääasia on kuitenkin se, että ruoka on hyvää ja sitä pystyy syömään. Nämä seikat tekevät tosin melko hankalaksi syötyjen ruokalajien kirjanpidon, kun sitä ei aina ihan tarkkaan tiedä, mitä suuhun on tullut laitettua, kun annos on lopulta syöty. Toistettakoon: ei se tieto vaan se maku!

Syömäpuikot kannattaa muuten kaivaa naftaliinista jo hyvissä ajoin ennen reissua. Täällä ei liioin haarukoita ole näkynyt. Ruoka pitää todellakin osata syödä nyt puikoilla ellei välttämättä halua ryhtyä aina viihdetaiteilijaksi paikallisten silmien alla, kun syömään aikonee. Näiltä reissareilta tuo taito tuntui löytyvän jostain samasta lokerosta, kun se polkupyöränkin ajotaito sillä harjoittelu oli ollut viimeaikoina varsin vähäistä. Silti paluu tikkujen maailmaan tuntui sujuvan hyvin ja homma luisti heti. Toki pidempi syöminen saattoi aiheuttaa ajoittaisia kramppeja käsiin ja maltti syömisessä oli jälleen valttia. 

Shrimppejä ja kanaa vihanneksien kera.

Sikaa maukkaassa soosissa - kääritään syötäviin nyytteihin ja syödään puikoilla - vaatii hieman taitoa.

Taas pääsi matkalainen itse kokkaaaan safkansa, kun eteen kannettiin perinteinen kiinalainen  hotpot. Valikoima dipattavaksi asioiksi on runsas. Tässä nautaa ja kiinankaalia kypsennetään ensin kiehuvassa vesiastiassa, jossa sisällä tuliset hiilet pitävät veden kiehuvana. Sitten kaadetaan päälle soijachilisoosia. Avot!

Paikallista alkuperää oleva Yanjing beer sammuttaa koetellun matkailijan janon kiitettävästi - pullokoko muikea 600ml.

... Ja sitten ne nähtävyysrallit

Beijingin tärkeimmät nähtävyydet  lienevät kielletty kaupunki (forbidden city), kesäpalatsi (summer palace) ja sitten se pienenpieni muurin pahanen, jota ne ”The great wall”:iksi mainostavat. Näiden lisäksi löytyy sitten jos jonkinlaista hautaa ja museota, joita innokkaimmat voivat käydä koluamassa. Lisäksi kaupungista löytyy eläintarha aquariumeineen, josta löytyy jos jonkinlaista elikkoa.

Tiananmen square ja kielletty kaupunki

Me päätimme aloittaa urakan toisena päivänä hyvin levänneinä ja otimme kompassiimme suunnaksi Tiananmen squaren ("Taivaallisen rauhan aukio"), jonka perältä tuo kielletty kaupunki alkoi. Tiananmen square on muuten maailman suurin julkinen aukio ja se vilisee paitsi turvatarkistuksen läpi käyneitä kansalaisia niin myös tolppia, jotka ovat täyteen ahdettuja turvakameroista. Lisäksi huhujen mukaan joukossa olisi myös paljon siviilipukuisia vartijoita, jotka ovat aina valmiita taklaamaan henkilön, joka ottaisi esiin jonkinsorttisen ”free tibet”-paidan tai muun kielletyn rekvisiitan. Me emme päättäneet lähteä selvittelemään, pitikö tämä väite paikkansa vaan jätämme homman suosiolla ammatillisten myytinmurtajien hoidettavaksi.

Tianamen squaren sisällä sijaitsi jokin Mao:n muistopyhättö, jonne johti sanoinkuvaamattoman pitkä jono. Tajusimme onneksi sen, ettei kyseinen jono johtanut mihikään meille kiinnostavaan paikkaan ja pystyimme ohittamaan sen helpottunein mielin. Aukion perältä kulki tienalituspaikka, joka johti kielletyn kaupungin portille. Matkalla törmäsimme paikalliseen ”Mikkoon”, joka oli kuulemma opiskellut Suomessa taidehistoriaa ja halusi välttämättä näyttää meille hienoja taideteoksiaan. Seurasimme kylmän viileästi tätä ”Mikkoa” pieneen ilmastoituun taidenäyttelytilaan, katsastimme hänen hienot taideteokset, kiitimme kohteliaasti ja jatkoimme matkamme. Mikko olisi kovasti halunnut myydä taideteoksiaan kiinteään kahdenkymmenen euron hintaan mutta katsoimme niiden olevan aivan liian pienikokoisia meidän makuumme.

Maon:n memorial hall.

Tianamen squaren toinen puoli(kas), jossa kansan sankarien muistomonumentti

Great hall of the people 

Forbidden cityn lippujonolle päästyämme olimme taas kauhistuneita ihmismassan määrästä. Samalla kun paikalliset tyrkyttivät itseään meille englantia taitaviksi oppaiksi, jotkut pyrkivät myymään itse aiemmin jonottamiaan lippujaan pienellä voitolla samalla hokien, kuinka jonotus kestäisi tunnista pariin. Jälleen oli aika kiittää ja siirtyä kohti jonoa, joka lopulta kesti ehkä vartista kahteen kymmeneen minuuttiin pituudestaan huolimatta. Mielenkiintoinen bisnes tuo jonotuksen ulkoistaminen kuitenkin oli ideana – se ei vain istu meidän periaatteisiin.

Forbidden cityä voisi todellakin kuvailla kaupungiksi. Kompleksi on pari kilometriä pitkä ja sisältää taloja ja aukioita toinen toisensa perään. Nuo talot ja aukiot näyttivät kohtalaisen samoilta ja ihmekös tuo: Kielletyssä kaupungissa ovat asuneet muinaiset hallitsijat, joista kaikki ovat järjestäen halunneet rakentaa sen oman hökkelinsä ja antaa sille jonkin filosofisen nimen. Kun ottaa huomioon, että nämä asukit ovat viettäneet suurimman osan ajastaan noiden muurien sisällä niin ihmekös tuo on, että kun heidän on täytynyt miettiä, että minkäläisen talon sitä oikein rakentaisi niin ainoa mieleen tullut idea on ollut sen tyyppinen talo, joita siinä ympärillä on ollut nähtävillä pilvin pimein. Kuullostaa loogiselta.

Tämä arkkitehtuurisuuntaus on varsin vallitseva kielletyn kaupungin muurien sisällä

Tiukanoloista kommarimarssia, joka muistutti vastaavaa toimintaa Vietnamin kommunistisemman  pohjois-osan toiminnasta.

Tälläisiä aukioita ja niiden perässä taloja tuntui olevan peräkkäin loputtomiin asti

Forbidden city päättyy keisarilliseen puutarhaan, joka on tyyliltään japanilaista puutarhaa muistuttava karuineen ja pelkistettyineen puineen. Tämän nähtyämme edessämme oli parin kilometrin taival kielletyn kaupungin vallihautojen ulkoreunaa pitkin takaisin kohti asumustamme. Tässä olikin sitten riittävästi kävelyä ja nähtävää yhdelle päivälle. Ehkä lämmön uuvuttamina tai sitten vielä aikaeron säädön ollessa kesken, päädyimme tämän jälkeen ottamaan parin tunnin nokoset, joista herääminen tuntui uskomattoman vaikealta. Siitä kuitenkin lopulta selvittiin ja käväisimme hostellimme maisemabaarissa maistelemassa vähän makuoluita makuina mm. persikka. Loppuilta menikin sitten chillaillessa.

Tämä toista kymmentä metriä korkea vuori tarjoaisi hyvää vaihtelua kiipeilyn ystäville.

Kiellettyn kapungin ympärillä on tietysti myös miehekkään kokoinen vallihauta

Eläintarha ja kesäpalatsi

Beijing Zoo valioitui yhdeksi vierailukohteeksi pakottavan tarpeen seurauksena. Kuka voisi kehdata vastata ettei käynyt katsomassa alla olevassa kuvassa näkyvää ilmestystä, vaikka oli vieraillut tämän valtion rajojen sisällä? Tämä oli yksinkertaisin ja varmin tapa kuitata tämä asia hoidetuksi ja päästä katsomaan ainakin kerran Kiinan maassa vieraillessamme harvinaisia jättiläispandoja. Vekkulit otukset olivat aika laiskalla päällä vierailuhetellä, ja vetelivätkin sikeitä salamavalojen räiskeessä ihmismassan ihastellessa noita söpöjä otuksia. Aww.

Tällä juhlavieraalla on yhtäläisiä maneereita erään kotomantereen karvaisen otuksen kanssa. Loikoluasento tunneltaan kuvaavalla nimellä "tassut taivasta kohti".

Aika rankkaa näyttää olleen edellisen päivän pippaloissa, kun väestöä tuntuu olevan enemmänkin sammuneina outoihin paikkoihin.

Paljon muitakin otuksia oli tietysti nähtävillä tuon ylivoimaisen vetonaulan lisäksi. Eläintarha on aika isokokoinen, joten joka kolkkaa ei meitin tullut koluttua. Osahan näistä otuksista on nähty jo muissa eläintarhoissa ja jopa Korkeasaaressa.

Kierroksella nähtiin muitakin erityisen kiinnostavia otuksia, kuten jääkarhuja, virtahepoja ja kirahveja. Nähtävänä oli myös iso liuta hieman tutumpia elikoita. Eläntarhan yhteydessä olisi ollut vielä aquarium, mutta sen päätimme skipata suuren lisähinnan vuoksi. Pandat olivat tietenkin eläintarhan kunkkuja ne voikin selvästi lokoisasti täällä kuumuudessa; monet muut eläimet eivät niinkään... joidenkin eläinten kohdalla tuli lähinnä paha mieli. Etenkin kylmää kaipaavia jääkarhuja ja runsaita metsiä kaipaavia susia kävi sääliksi hiekkaisissa häkeissään.

Etenkin tämä jäggis-kaveri oli aika ankea näky.

Tämä veikko kölli mielellään ihmisten ihasteltavana ja pesullakin oli käyty tällä vuosikymmenellä.

Hippolaiset olivat paenneet jälkitautia pinnan alaiseen hiljaisuuteen. Pienempi hippo takana vältteli myös kirkasta auringonvaloa.

Tämä urosfantti palailee juuri kosioreissulta - tyytyväisin ilmein.

Kaikkensa antaneella kamelilla on tankit tyhjänä.

Kelju K. Kojoottikin taisi olla mukana edellisillan pirkeissä.

Monkeying around! Laumassa oli paljon pikkuruisia vikkeliä apinanpoikasia.

Lesser Panda eli pikkupanda aika reporankana - taisi olla illan viimeisimpiä hillujia.

Jo tässä vaiheessa päivää valmiiksi lämmitellyillä jaloilla päätettiin jatkaa matkaa yhteen Beijingin tärkeimmistä lukeutuvista nähtävyyksistä - Kesäpalatsiin. Summer Palace oli muinoin hallitsijasuvun kesänviettopaikka, jonne paettiin kielletyn kaupungin kuumuutta - tokihan lämpötila oli aivan erilainen tuolla, ehkä kymmenen kilometrin päässä kielletystä kaupungista. Tänne päätimme nyt siis mekin mennä etsimään helpotusta hiestä märille paidoille.

Kesäpalatsin alue on kooltaan noin neljä neliökilometriä, ja suurimman osan tuosta alasta vie iso järvi, jolla on kolme nimeä. Yksi järven kullekin kolkalle. Tuntuu vähän liioittelulta. Toki liioittelun piiriin ei missään muotoa kuulu se seikka, että uskottavalla kesäplantaasilla täytyy ehdottomasti olla oma järvi. 

Suurin osa nähtävistä asioista sijaitsee veden toisella laidalla, josta on sisäänpääsy alueelle. Järveltä kulkee kesäisin myös paatteja jonnekin lähemmäs keskikaupunkia. Kipeiden jalkojen ja temppeliähkyn vaaniessa nurkan takana, päätimme tyytyä kävelemään "vain" tätä kansoitetumpaa puolta alueesta, joka kattoi noin kilometrin kävelymatkan suuntaansa. 

Alueelta saa varmasti aivan ihania valokuvia silloin kun on kirkas päivä. Nyt kuitenkin oli totuttuun tapaan sumuisen harmaata, ja vastarantaa oli vaikeaa ellei jopa mahdotonta erottaa. Sumuisuus loi toisaalta kyllä oman mystisen fiiliksensä järven ylle. 

Talsimme suunnattoman ison kaarisillan ylitse pienehköön saareen, jossa pitää majaa Dragon kingin temppeli. No temppeliähkyä taitaa olla jäljellä vielä edellisestä Aasian reissusta, sillä nämä rakennukset hienoudessaan alkavat kuitenkin toistamaan itseään jo matkan alkuvaiheessa, eikä enää ole tullut kovin suuria wau-elämyksiä niiden osalta. Kaunista katsottavaa kyllä riittää pilvin pimein, enemmän kuin jaksaa pienet töppöset kuljettaa, joten on aika kävellä takaisin metroasemalle ja suunnata ruokkimaan  nälkäisten matkaajien masuparkoja.

"Kesämökin" portti on vähän jykevämpää mallia.

Horisonttiin himmeästi piirtyvä kaarisilta johtaa South Lake Islandille. Pitäähän jokaisen itseään kunnioittavan "kalifin" kesämökillä nyt vähintään yksi oma saari olla satunnaisia iltapäiväteehetkiä varten.

Huvimaja

Sillassa on vaatimattomat 17 kaarta, kun vähempi olisi tuntunut vain niin riittämättömältä.

Saaressa sijaitsevan "teemajan" näköalatasanne

Varsinainen summer palace olisi ollut tämän rakennuksen takana mutta sinne oli pääsy evätty meiltä tavallisilta kuolevaisilta.

The Great Wall

Ennakko-odotukset olivat korkealla tälle päivälle sillä edessä oli se "juttu", josta tämä hullu kansa erityisesti tunnetaan. Kun idän suuri setä keksi eräänä päivänä, että tuohon sopisi pieni puutarha-aita naapurien varalta, niin siitä tehtiin sitten kerralla kestävä sekä "riittävän" pitkä ja korkea, jotta naapurin monkooli-sedät varmasti tietävät pysyä poissa tontilta. Kyseessä on siis joissain Euroopankin kolkissa tunnettu aitaprojekti, jonka rakennus aloitettiin 221 ekr; sen kuuluisimman () osan rakentaminen kesti vaatimattomat 16 vuotta ja sen rakentamiseen osallistui satoja tuhansia riisifanaatikkoja. Maailmaa pyrittiin pelastamaan jo tuolloin kierrätyksen avulla - rakennusaineena hyödynnettiin muun muassa kuolleiden luita. Kyse ei ole tietenkään mistään tikkuhökötyksestä, vaan rakennelmaa tukemaan kerättiin myös 180 miljoonaa kuutiometriä maa-ainesta.

Nyt käsillä oli siis viimein se päivä, jota nämä reissarit olivat odottaneet, kuin sinistä taivasta konsansaan: Oli tullut aika lähteä valloittamaan kiinan muuri. Turisteille suunnatut "tourit" muurille olivat kohtalaisen hinnakkaita (~20e/hlö) ja niitä ei saanut mistään ilman lisäkierrosta hautakammioille ja shoppailemaan johonkin hämäriin jalokivikauppoihin. Jako oli ilmeisesti 75min muurilla ja koko loppupäivä muiden humpuukien parissa. Huhuja ja tarinoita turistien huijauksista kierteli ilmassa paljon. Teimme päätöksen skipata moiset turistikierrokset ja koijausyritykset väliin ja selviytyä muurille omin avuin paikallisia kulkuvälineitä käyttäen. Lonarista katsoimme nopeimman tavan löytää perille. Otimme suunnaksi metroasema Jishuitan, joka sijaitsee hieman kauempana keskustasta. Sieltä matka jatkui kävellen itään kohti "Old gate of Deshengmen" porttia, josta lähtisi muurille bussi 877. Reitti oli yllättävänkin helppo, kunhan ymmärsi vain ylittää metrolinjan viereisen valtatien ja sihtailla näyttävää vanhahtavaa rakennelmaa, jonka luolta lähti tasaisin väliajoin busseja nro 919 ja 877.

Lonely planetin tarjoamien ohjeiden mukaan muurille piti päästä bussilla nro 919. Menimme ensin kyseiseen bussiin johtavan pitkän jonon jatkoksi, jossa sattui olemaan muitakin länkkäreitä. Eräs paikallinen "vaatimattoman oloinen" herra, sanaakaan puhumatta, huitoi meitä koko ajan menemään toiseen jonoon. Ohitimme asian olan kohautuksella, koska uskottavuustekijät tuntuivat sillä hetkellä vähäisiltä. Ovensuulle päästyämme päätimme kuitenkin vielä kysäistä matkakohteen päämäärää ja meidät viitottiin tietysti eri bussille. Toisella bussilla ei ollut numeroa eikä kuljettajaa, joten kyselimme vielä pariin otteeseen oikeaa vaihtoehtoa. Lopulta löytyi bussi nro 877, joka oli selkeästi merkitty kulkemaan muurille. Matka taittui tunnissa, välillä torkahdellen, ilmastoidussa bussissa. Hintaa bussimatkalle tuli 12 rahaa per naama suuntaansa. Ei paha.

Bādálǐng:in nimellä kulkeva osuus muurista, jonne matkasimme, sijaitsee 70 km päässä Beijingin keskustasta. Kun astuimme ulos bussissta, kaikki paikallista väestöä edustavat turistit rynnistivät ohitsemme laiskan miehen kuljetusvaihtoehdon - cable car:in lipputiskille. No, me aioimme joka tapauksessa kävellä muurille levänneitä jalkojamme hyödyntäen. 

Aluksi piti taivaltaa mäkeä ylös ja kääntyä pimeähkön oloiseen kauppatunneliin, josta talsimme lukuisien kaupustelijoiden ohi pudistellen päätä kieltäytymismielessä. Tämän jälkeen saavuimme aukiolle, jossa muurin sisäänkäynti ja lipputiski sijaitsevat. Lämminhenkisen kipuamisen päätteeksi pätimme ottaa yhden kylmän limun ennen varsinaista urakkaa eli muurille kipuamista. Matkalaisten ahdinkoa osattiin toden teolla kaupallisessa mielessä hyödyntää: puolilitraisesta  limpparipullosta kynytettiin ryöstöhinta - 20 yuonijaa (~2,67e) normaalin vajaan 5 rahan (~0,67e)  sijasta, jolla limu yleensä  kaupasta irtoaa. Janoisen ei auttanut muu, kuin kuveen kaivaminen.

Lähtöpaikalta muuria olisi päässyt kulkemaan kahteen suuntaan. Päätimme lähteä kipuamaan muurin sille puolelle, joka näytti korkeammalta - luonnollisesti. Suuntasimme portilta oikealle. Kipuaminen oli alkuun ihan helppoa kiviluiskaa ja porrasta. Hieman myöhemmin reitti alkoi käydä jyrkemmäksi ja tukea sai ottaa sillöin tällöin muurin reunalle jyrkkiin kohtiin asennetuista kaiteista. Kipuamiseen tarvitsi todella hyvin pitävät kengät, sillä muurin kivet olivat paikoin liukkaita ja omienkin hyvien retkisandaaleiden pito oli välillä koetuksella. 

Ihmismassa muurilla oli valtaisa. Länkkäreitä oli jonkin verran enemmän täällä näkyvissä, kuin muissa kohteissa - se tuskin ketään hämmästyttää. Välillä olon sai tuntea leffatähdeksi, kun "pääsimme" poseeraamaan lukuisiin paikalliten matkakuviin yhdessä heidän kaverien, siskon tai äidin kanssa. Tämä tuntui osin kummalliselta, mutta se on aika yleistä Aasiassa. Vaikka meillä paljon vientiä olikin, emme olleet suinkaan ainoat länkkärit, joita kuviin haluttiin ikuistaa.

Muurin toisen reunan korkeus oli suurimmaksi osaksi alle kummankaan lantion korkuudella joten ihan siinä reunassa könyäminen teki mieli jättää vähälle. Tungos oli kova ja muurilla oli paljon lapsia ja vanhuksia, joiden liikkuminen ei ollut kovin sujuvaa. Itsekin toivoisi olevansa seitsemänkymppisenä yhtä kovassa kunnossa, kuin jotkut paikalliset vanhukset, jotka muurilla säntäilivät. Ruuhkasta huolimatta takaa rynnittiin ohi jyrkissäkin rappusissa. Pohjoisen länkkärin mielestä siinä ei ollut mitään järkeä. Todettakoon, että on ihme, jos kukaan ei ole koskaan tippunut muurin reunan yli tai loukkaanunut muurilla siinä ihmismäärässä, jossa perus käytöstavat ovat tuntuneet unohtuneen.

Pitkälle toista tuntia muuria kivuttuamme, päätimme kivuta vielä näkyvillä olevaan korkeimpaan kohtaan. Kipuaminen tuntui sujuvan ihan hyvin ja ei se kauheasti käynyt kunnonkaan päälle. Hyvät pohjetreenit tästä kyllä sai. Kohtalainen tuuli ja vuoristoilma veivät suurimmat hikipisarat mennessään ja kuumuutta ei oikeastaan kamalasti tuntenutkaan. Selkä oli tosin litimärkä repun hiostuksesta johtuen.

Sokerina pohjalla käsitellään sitten se oleellisin eli maisemat... Maisemat olivat aivan mielettömät - jopa epätodelliset, johon lienee vaikuttaneen se, että aiheesta oli aiemmin nähnyt paljon erilaisia kuvia. 

Tältä se pikku "aitaprojekti" nyt näyttää.

Muurin leveys on kuutisen metriä.

Korkeassa pudotuskohdassa muuri on katkaistu ja jatkettu alempaa.

Kuva on otettu muurille kivutulta korkeimmalta kohdalta takaisin tulosuuntaan. Väkeä piisaa!

Aurinko porotti kirkkaalla taivaalla ja muuri jatkui pitkälle silmänkantamattomiin. Hienoja maisemia olisi voinut ihailla vaikka kuinka kauan. Kuvia räpsittiin parisen sataa, mutta piti muistaa välillä vain ihailla sitä massiivista kivistä lohikäärmettä, joka kiemurtelee kukkulalta kukkulalle. Siinä tulikin usein pysähdeltyä toviksi vain tuijottamaan horisonttiin ja ympyröiviin kukkuloihin, jossa muuri kulki.

Takaisintulo alamäkeen onnistuikin nopeammin kuin huipulle kipuaminen.  Jalat kyllä huusivat tässä vaiheessa jo hoosiannaa ja jokaisella askeleella tunsi pohkeiden vapisevan ja sai vain pelätä milloin ne antavat periksi. Alas selvittin ehjin nahoin viidennesosaajassa suhteessa menosuuntaan nähden. 

Yhteensä vietimme kolme tuntia alueella, joista muurille kipuamiseen meni parisen tuntia ja paluuseen kului puoli tuntia. Selväksi tuli ainakin se, että päätös jättää 75-minuuttiset turistishoppailuajelut, oli ollut oikea ja hyvä päätös. Nyt pystyimmekin katsomaan niin monien muiden länkkärien taivalta kohti turistibussiin, josta tiesimme matkan jatkuvan läpi lukuisten matkamuistomyymälöiden kautta, jotka kaikki sisällyttivät varmasti hintoihinsa myös ne osuudet, jotka turistibussiyhtiölle tuosta asiakasvirrasta maksettaisiin.

Kiinan ehdottomasti kaikki ennakko-odotukset täyttäneen muurin jälkeen oli aika vetäytyä  majapaikkaan lepuuttamaan jalkoja, jotka varmasti jaksaisivat muistuttaa tästä reissusta vielä seuraavana päivänäkin. Kokonaisuudessaan reissu oli ollut mahtava ja se tuli kustantamaan tällä tee-se-itse-metodilla aika tarkalleen puolet siitä, mitä se olisi palveluna tullut maksaneeksi. Samalla saimme tietysti keskittyä siihen oleelliseen, jonka lisäksi pääsimme näkemään Beijingin ilmettä myös keskusta-alueen ulkopuolelta.

Temple of Heaven (Park)

Viimeisenä päivänä ennen reissun seuraavaa kohdetta ehdimme vielä pistäytyä katsomassa Temple of Heaven -puistoa ja sen tarjoamia anteja. Beijingin keskustan tuntumassa sijaitsevan 267-hehtarisen, muurein ympäröidyn puiston keskellä sijaitseva rakennelma ei nimestään huolimatta ole kuitenkaan temppeli, vaikka siellä saatettiinkin rukoilla hyvän sadon puolesta. Kiinankielinen nimi voitaisiin kääntää myös taivaan alttariksi. Tarkentaen sanottuna siis: Temple of Heaven ei ole vain yksittäinen rakennus. Se koostuu muuriksi muodostetuista ympärysrakennelmista ja niiden keskellä sijaitsevasta pyöreästä temppelimäisestä rakennuksesta sekä alttarialueesta, joka sijaitsee alueen pohjoispään läheisyydessä. 

Portteja Temple of Heaven Park:iin löytyy jokaisesta ilman suunnasta. Se helpottaa sisäänpääsyä huomattavasti sillä matka kulmasta yhdellekin portille kestää tovin jalkapatikkaa harjoittaen. Alueen sisäänpääsy (35 yuania, ~5e) kattoi pääsyn neljään alueen sisällä olevaan rakennelmaan ja niitä kierrellessä kului tovi jos toinenkin. 

"Pieni ja vaatimaton" kävelykatu Temple Of Heavenin muurien sisäpuolella. Luulisi, että Beijingin keskustan tonttihinnoilla tämäkin liioitellun suuri alue olisi kohtalaisen arvokasta rakennusmaata.

Temple of Heavenin puistoalueessa yhdistyy kiinalaiseen tapaan tyypillisesti luonto, jonka annetaan hieman rehottaa, geometrisen tarkat muodot omaavat kulkuväylät ja rakennelmat sekä kunfutselaisuuteen liittyviä esineitä ja muotoja, jotka kuvaavat ihmisen viisautta. Kokonaisuus luo harmonisen ympäristön ja rauhallisen oloisen paikan lähellä miljoonakaupungin keskustaa.

Puistoalueen muoto kuvaa neliötä, joka on yhdistetty puolipallomaiseen osaan. Kiinalaiset ajattelivat että maa on neliön muotoinen ja taivas on pyöreä. Puistoon mennään tyypillisesti sisään eteläpäästä, joka on neliön alalaita. Näin ihmiset lähestyvät "taivasta" kävellessään puistoa eteenpäin. 

Ympäröivällä puistoalueella oli useita rakennuksia ja niiden välisiä kulkuteitä ja sypressipuualueita. Temple of Heavenin puistossa oli paljon harvaan istutettuja, vanhanoloisia puita. Puiden suojassa oli paljon istuinpenkkejä, joille voi paeta hetkeksi varjoon päivän porottavaa aurinkoa. 

Puistomaista aluetta Temple of Heavenin sisällä riitti runsain mitoin. 

Suurenoloisesta kävijämäärästä huolimatta lippumaksujen tuotot eivät ilmeisesti ole riittäviä kattamaan ylläpitomaksuja, kun temppelialueelle on täytynyt ottaa järkyttävän kokoinen mainoksia pyrittävä televisioruutu tunnelmaa pilaamaan.

Temple of Heavenin keskellä on kaikkein näyttävimmän näköinen rakennelma, joka kulkee nimellä  "Hall of prayers for good harvests". 1420-luculla rakennettu rakennus on 30 metriä halkaisijaltaan ja 38 metriä korkea. Sen kattoa tukee tukipuut, joiden kiinnitykseen ei ole käytetty sementtiä tai nauloja.

Temple of Heavenin sisällä on museorakennus, johon on koottu tietoa ja esineitä aiheeseen liittyen.

Muinaiseksi tituleerattuja cypress-puita alueella kasvaa noin nelisentuhatta kappaletta -  vanhimmat niistä ovat kuulemma jopa 800-vuotiaita. Tämä "nuorukainen" nauttii vasta kuudennesta vuosisadastaan.

Kohti varsinaista alttaria...

Varsinainen alttari on rakennettu 1530-luvulla ja kunnostettu uudestaan 1740-luvulla. Alttarin keskellä on "Heavenly center stone", jonka päällä seisten kaikki paikalliset halusivat kuvauttaa itsensä. Meidän silmään tuo kivi ei näyttänyt kummoiselta.

Alttarin rakennelmat ovat täynnä uskomuksiin liittyvää symboliikkaa. Useat elementit ovat koottu yhdeksän kappaleen riveihin muodostaen kokonaisuutena aina yhdeksän kertomien mukaisia summia. Ajatus on peräisin vanhasta kiinalaisesta uskosta, että parittomilla numeroilla olisi taivaallista merkitystä ja yhdeksikkö on suurin yksittäinen pariton numero.

Round Altar, jonka lattiakivetys noudattaa yhdeksikköajattelua.

Tämä puistonähtävyys imi kokonaisuudessaan aikaa parisen tuntia, joka kului suurelta osin noiden parin kilometrin sisällä olevan, ympärysmuurein varustetun alueen läpipoikki talsimiseen. Nähtävyydet olivat varsin hienoja ja näiden missaaminen olisi tuntunut pahalta. Todella siis hintansa arvoinen kokemus! 

Muuta huomioitavaa

Pari mainittavaa asiaa vielä loppuun itse Kiinasta. Kiinassa tuntuu olevan voimassa aika vahva kansalaisvalvonta. Junalippua ei saa ostettua ilman henkkaria tai passia, jokapuolella on kameroita ja turisteiltakin kysellään majoituspaikoissa aina mistä on tulossa, mihin on menossa ja muita tyypillisiä kysymyksiä. Toisaalta tämä tuntuu takaavan jonkin verran organisointia tähän massiiviseen kansaan ja toisaalta turvallisuutta. Mikä sitten lienisi se sopiva keskitie yksityisyyden ja valvonnan välillä, on hankalaa sanoa.

Kiinan internetpolitiikka hieman risoo tälläistä vapaaseen internet-liikkuvuuteen tottunutta länkkäriskulkijaa. Kiina on estänyt valtiotasolla suurimman osan sosiaalisen median palveluista, kuten Facebookeista, twittereistä, Googlen lukuisista palveluista ja monista länsimaisista uutissivustoista, jotka puhuttelevat asioita ilmeisesti turhan "vapaamielisesti". Tätä vastaan taistelevat tahot ovat siksi luoneet Freegate-nimisen ohjelman, jolla pystytään suhteellisen helposti kierrättämään nettiliikenne ulkomaiden kautta. Lopputuloksena on hieman hitaampi ja epävarmempi netti mutta pääsy palveluihin, jotka mahdollistavat muun muassa tämänkin blogin kirjoittamisen. Luonnollisestikin Kiina on myös estänyt kaikki sivustot, jotka kyseistä ohjelmaa jakavat ja sen lataamiseen tarvitaan hieman nokkeluutta ja mahdollisesti ulkomaissa sijaitsevaa apulaista.

Tästä "Beijing-paketista" muodostui lopulta aika massiivinen eepos. Mutta mitä muuta sitä voisi odottaakaan kaupungista,  joka luetaan yhdeksi maailman väkirikkaimmista kaupungeista yli 20 miljoonalla asukkaallaan varustettuna ja joka toimii pääkaupunkina eräälle maailman vahvimmista valtioista.

Nyt on aika pakata backpack:it ja suunnata nokka kohti yöjunaa. Matka jatkuu syvälle Kiinan ytimeen, muinaiseen Kiinan pääkaupunkiin, joka tunnetaan lukuisista arkeologisista löydöksistä ja yhä jatkuvista kaivannoistaan. Seuraava blogi käsittelee siis Xi'an:ia.

- Kulemisiin