Haiphong, Vietnam – Sateen pitimiksi

Tervehdys. Kuten edellisen kirjoituksen lopuksi totesimme, olimme tulleet Haiphongiin odottelemaan myrskyn laantumista päästäksemme merille. Heti alkuun haluamme todeta, välttyäksemme kaikilta kepulipeli- ja harhaanjohtamissyytteiltä, että meillä on Haiphongin kaupungista kerrottavaa (kun kaikki oleellinen on tiivistetty) vain seuraavan verran: … … … 

– ja siinä suurin piirtein kaikki.

Jottei meidän laaja lukijakuntamme nyt täysin kaikkoaisi tämän kirjoituksen seurauksena, lupaamme, että seuraava blogijulkaisumme on tämän julkaisun vastakohta. Se on näyttävä ja se pursuaa toinen toistaan hienompia kuvia. Uskallamme jopa arvata, että se on parasta, mitä Vietnamilla on tarjota meille ja mitä meillä on tarjota kuvien ja kirjoitusten muodossa teille, lukijamme. Mutta siitä enemmän ensi ”jaksossa”.

Sitten ”asiaan”…

Päädyimme edellisessä kirjoituksessa siihen, että lähtisimme ex-temporena Hai phongiin, kun kahden päivän ja yhden yön matkamme oli peruttu myrskyn johdosta. Nousimme kahden tunnin bussikyydin jälkeen ulos vaatimattomalla asemalla. Normaalien lukuisten (mutta jo tavaksi tulleiden) kieltäytymisryppäiden jälkeen lähdimme kävelemään pois tuolta erittäin vaatimattoman oloiselta bussiasemalta rinkat selässä johonkin suuntaan. Kun olimme päässeet eroon paikalliista sitkeimmistäkin ”hyeenoista”, oli aika miettiä, mitä tehdä kaupungissa, jonka karttaa meillä ei ollut, eikä sen enempää myöskään tietoa mahdollisista majoitusvaihtoehdoista tai niiden sijainneista. Se meillä oli tiedossa, että Haiphongissa, niin kuin monissa muissakin Vietnamin rantaa lähellä olevissa kohteissa, ei guest house -majoituksia tahtonut pahemmin olla. Niinpä valinta pitäisi olla hotelli.

Aloitimme urakan päättelemällä, että ranta olisi jossain idän suunnassa ja niinpä kaivoimme kompassin esiin. Rannan suunnassa voisimme uskoa olevan majoituksia. Tämän jälkeen lähdimme rinkat ja reput selässä kävelemään kohti itää. Kun olimme kävelleet 1,5–2 kilometriä, olimme jo aivan hiessä. Niinpä mietimme, että nyt on (jääkiekon MM kullan kunniaksi termillä:) ”aikalisän” paikka. Päätimme etsiä jonkin kahvilan, jossa olisi WiFi-nettiyhteys ja josta saisi virvokkeita – olihan päivä taas vaihteeksi erittäin kuuma ja hommamme varsin hikistä.

Niinpä talsittuamme pari kolmesataa metriä, löysimme sopivan kahvilayksilön. Paikassa ei osattu englantia montaakaan sanaa ja menukin oli paikallista murretta mutta saimme kuin saimmekin aikaiseksi tilattua oluen ja jonkun mangolitkun. Tämän jälkeen alkoi homma luistamaan: Tutkiskelimme netistä travellerifoorumeilta kirjoituksia, kun suorat hostellihaut eivät tuottaneet toivottuja tuloksia (hostelworld yms. palvelut). Onneksemme huomasimme kävelleemme juuri parhaaseen suuntaan ja havaitsimme kartastosta, että muutaman sadan metrin säteellä oli paitsi paljon hotelleja niin myös se ”halpa” hotelli, jota travelfish-foorumilla suositeltiin. Tämän jälkeen lähdimme matkaan. Olimme merkanneet reittihakuun oman aloitussijaintimme kadunnumeron väärin ja jouduimme tekemään hieman ylimääräistä lenkkiä sen vuoksi. Se ei ollut kuitenkaan huono asia, koska törmäsimme sattumalta erääseen turisti-infoon kiertomatkallamme. Turisti-infon ainoa työntekijä kuunteli napit korvilla musiikkia ja paikalle saavuttuamme hän tuntui olevan varsin ihmeissään, että paikkaan eksyi joku turistikin. Hänen erittäin huonon englannin kielen taitonsa kanssa saimme kuitenkin yhteisymmärryksen siitä, että olisimme karttaa vaille. Hän antoi meille kartan, josta ensin meinasi pyytää rahaa, mutta sitten päätyi kuitenkin jostain syystä antamaan kartan ilmaiseksi. Sen avulla löysimme helposti hotelliehdokkaamme sekä myöhemmin sataman.

Saavuttuamme hotelliehdokkaallemme, kysyimme paikasta huoneen hintaa. Paikkaa oli kehuttu kovasti hyvän palvelun paikaksi ja että huone olisi siinä $ 8 (USD) luokkaa per yö. Joku oli tosin maininnut jossain välissä, että paikka olisi suljettu remontoinnin vuoksi. Nyt hotelli oli kuitenkin jälleen avoinna. Huoneen hinta olisi ollut $ 35 (USD) per yö, jonka päätimme suosiolla jättää väliin. Bongasimme poistuessamme silmillämme vastapäätä hieman sisäpihalle avautuvan ”röttelön”, jossa luki teksti ”mini hotel”. Niinpä päädyimme seuraavaksi sinne kysymään huoneen hintaa ja sieltähän me sen sitten otimmekin. Huoneen hinta oli 250 000 Vietnamin dongia / yö (~9e), joka oli tietysti kallis hintaluokassamme mutta toisaalta halpa tässä kaupungissa. Huoneessa oli kolme sänkyä, vessa/suihku lämpimän veden kera sekä ilmastointikone – kuulostaa aika hyvältä (paperilla), eikö?

Tänne hotelliin meidän piti mennä...

...ja tänne vastapäätä me sitten päädyttiin.

Jostain syystä päädyimme kuitenkin antamaan paikalle nimityksen ”läävä”. Huoneen ikkunoita peitti kalterit ja ikkunaluukut, jolloin sisälle ei päässyt luonnon valoa. Huoneen valaistus jätti huoneen hieman hämäräksi, joka tietysti oli vain tunnelmallista. Yleiskunto oli erittäin epäsiisti, eikä paikassa ollut edes vessapaperia. Täällä opimme sen, että hotellin ja guest housen määritelmän ero taitaa olla se, että hotellissa on tarjolla kertakäyttöhammasharjat (muuta eroa emme keksineet, miksi tämä paikka sai kutsua itseään hotelliksi). Suihkun veden paine oli olematon ja lämminkin vesi oli hieman satunnainen. Ilmastointikone oli isoisän aikainen ja sen melu ja teho olivat sen mukaisia. Pyyhkeitä ei tietenkään ollut tarjolla ja henkilökunta ei puhunut SANAAKAAN englantia. Onneksi joku viisas mies on keksinyt laskukoneen, jolla monet kommunikoinnit on tällä mantereella käyty ennenkin – se toimii aina.  Mutta olihan meillä kuitenkin nyt katto pään päällä ”sateen pitimiksi”. Ja se, mikä täällä oli hyvä puoli, oli erittäin lähellä oleva ”supermarket”, joka oli ensimmäinen ruokakauppa, johon olimme Vietnamissa törmänneet. Ruokakaupat ovat erittäin sivistäviä paikkoja vierailla siksi, että siellä näkee, mitä asioiden pitäisi todellisuudessa maksaa ja paljonko niistä maksettaisiin ylimääräistä katukojuissa. Ja saihan niistä kaiken lisäksi vielä ruokaa ja muita tarvikkeita. Tähän paikkaan pääsi ”hotellimme” ovelta lähes kastumatta.

Sade alkoi ensimmäisen päivän iltana erittäin kovan ukkostuksen saattelemana. Sitä ennen ehdimme kuitenkin mennä etsimään itsellemme ruokapaikkaa, josta saisimme purtavaa. Huomasimme, että Haiphongissa ihmiset todella tykkäävät juoda. Emme tarkoita tässä nyt mitään suomalaistyyppistä yltiöpäistä ”dokaamista” vaan sen sijaan ihan juomista. Kahviloita nimittäin oli vieri viereen ja joka kulmalla. Mutta kun niistä yritti kysyä syötävää, niin eihän niissä sellaista ollut. Menut yleensä koostuivat varsin suppeista valikoimista juomia ja siinä kaikki. Todella outoa, sanovat backbackerit.

No löytyihän sitten lopulta paikka jossa olivat sanat ”cafe”, ”food” ja ”fast”, joka siinä kohdassa tuntui TOSI hyvältä ajatukselta. Hyökkäsimme paikkaan sisään ja istahdimme alas. Tarjoilija tuli paikalle ja kysyi ”food or drink?” aivan, kuin ne olisivat olleet toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Sanoimme hädissämme, että ”food, food” – nälissämme kun olimme. Saimme eteemme ruokalistan, josta uskaltauduimme viimein ottamaan ”sweet & sour” -vaihtoehdot, joihin emme olleet uskaltaneet kajota Don Det:in erittäin pahan makuisen vastaavan jälkeen. Nyt ruoka oli kuitenkin positiivinen yllätys ja se antoi toivoa myös tulevien ”sweet & sour” -vaihtoehtojen osalta. 

Tämän jälkeen tuuli ulkona oli jo yltynyt varsin uhkaavaksi. Kävelimme tukikohtaamme kohti poiketen kuitenkin viereiseen supermarkettiin. Päätimme hakea itsellemme ”hieman” evästä ”sateen pitimiksi”. Tutkimme paikan tarjontaa ja päätimme ostaa itsellemme viiniä ja herkkuja voidaksemme olla sisällä pidemmänkin tovin. Tätä varten tarvitsimme tietysti myös kunnon ”viinimukit” ja korkkiruuvin, jotta riippuvuutemme korkkien avaajatahoihin katkeaisi tästä hetkestä lähtien – niinpä meistä tuli viinipullonavausriippumattomia samana iltana. Supermarketissa oli erikoinen tapa, että reput ja kassit piti jättää lokeroihin kauppaan mentäessä ja poistuessa vartija tarkisti ostoskuitin ja ostokset, jonka jälkeen repun sai takaisin lokeronvartijalta. Eipä siinä mitään, kun asiaan tottui ekan visiitin jälkeen.

Kun ehdimme supermarketin ulkopuolelle, oli rankka sade jo alkanut. Katsoimme hetken, kun marketin katolta tuli putkia pitkin suuren vesihanan lailla suihkuten vettä eteen parkkeerattujen autojen päälle. Emme olleetkaan tietoisia, että paikka tarjoaisi painepesun autollekin kaupassa käynnin aikana =) – hyvää palvelua, eikö vain? Onneksi meillä oli vain viitisen metriä matkaa ”hotellimme” aulaan ja selvisimme suhteellisen kuivina ostoksinemme sisälle.

Juuri ennen kuvan ottoa taivaalta tuli vettä ämpärillä kaadettuna, jonka jälkeen katolta tuli poistoletkujen välityksellä vedet paineella viereen parkkeerattujen autojen päälle.

Niinpä sateen kunniaksi avasimme puollon epsanjalaista viiniä (vuosikerta 2005, hinta kohtuullinen 88 000 Vietnamin dongia, ~3,0e), kuuntelimme suomalaista musiikkia ja söimme herkkujamme. Ja katsottiinhan siinä elokuvakin illan ratoksi.

Tälle taiteelliselle kokonaisuudelle nimeltä "viininystävän sadepäivän survival pack" tuli hintaa yhteensä 202 000 dongia eli 6,83 euroa!

Tämä laajennettu kokonaisuus, joka tekee illasta jo mukavankin, kertyy hintaa jo huikeat 277 000 dongia eli 9,36 euroa.

Toinen päivä samaa rataa

Seuraavana aamuna herättyämme (”yllätys yllätys”) satoi. Meidän oli kuitenkin pakko hoitaa hieman asioita ja käydä venesatamassa tutkimassa matkustusvaihtoehtoja. Emme olleet vielä päättäneet, miten hoitaisimme tutustumisemme Halong bay:n mahtavaan nähtävyystarjontaan, joten tarvitsimme hieman tarkennusta vaihtoehdoistamme. Satamaan oli matkaa noin kilometrin verran, jonka kävelymatkan aikana ehdimme kyllä kastua ihan riittävästi. Satamassa saimme ristiriitaisia tietoja, ettei paatteja kulkisi myrskyn vuoksi ja että niitä kulkisi. Meitä kiinnosti lähinnä seuraavan päivän tarjonta. Kuulimme, että jos haluaisimme pelkän kiertoajelun, meidän pitäisi mennä ensin bussilla HalongCityyn, josta niitä lähtisi. Vaihtoehtoisesti voisimme mennä Haiphongista CatBa:n saarelle, josta löytäisimme kiertoajeluvaihtoehtoja. Matka kestäisi nopealla paatilla 45min ja hitaalla paatilla 2­–3 tuntia. Vaihtoehdot saatuamme vetäydyimme miettimään asiaa.

Haiphongissa oli suojasäätä tarjolla kokonaiseksi päiväksi.

Päätimme välissä vetäytyä syömään. Koska keli oli erittäin märkä ellei jopa rankkasateinen, ja olimme sattumalta bonganneet ravintolan lähes ”hotellimme” vastapäätä, päätimme mennä sinne syömään. Pakka oli kiinalainen ravintola. Vaikka olimme aiemmin vakuutelleet, ettemme moiseen enää päätyisi ilman että taivas repeää, kelpuutimme tämän rankkasateen sopivaksi ilmiöksi moiseen valintaan. Toinen meistä sai kiinalaisessa erittäin hyvän (pehmeän ja murean) naudanlihan jännillä (mutta maukkailla) paksuilla nuudeleilla, kun taas toinen erehtyi tilaamaan kana-annoksen ja sai jälleen pureskella luunpaloja annoksessaan – hyvä kokemus siis.

Poikkesimme takaisinmenomatkalla jälleen supermarkettiin. Olimme edellisenä iltana bonganneet siellä asian, jota melkein haamuksi luulimme. Paikan ”leipäosastolla” oli ”rye bread” -tekstillä varustettua leipää. Täytyy todeta, että Vietnam oli vihoviimeisin maa, josta olimme tällä reissulla ruisleipää uskoneet bongaavamme, joten olihan sitä pakko ostaa. Mukaan löytyi vielä sulatejuustoa, savukinkkua ja suolakurkkuja! Voitteko uskoa, että ruisleipää mutta vielä SUOLAKURKKUJAKIN? Lisäksi olihan meillä tähän kokonaisuuteen vielä tarjolla sinappia ja kyytipojaksi pullo hyvää ja varsin täyteläisen makuista, chileläistä punaviiniä (~vuosikerta 2006, 55 000 dongia / pullo ~ vajaa 2e) – Nam, nam ja vielä kerran nam! Siinä oli loisto iltapala ja vielä aamupalaksikin leipää. Toinenkin sadeilta sujui suhteellisen samoissa merkeissä ensimmäisen kera.

Tälläisiä pehmeitä ja suussa sulavia ruisleipiä meidän "läävässämme" nautittiin illalla ja aamulla. Kylläpä tämä kelpasikin kotosuomen kasvateille - maailmalla tai ei.

Näin olimme saaneet kulutettua kaksi tylsää sadepäivää Haiphongissa. Mitä tämä tarina kertoi Haiphongista? Ei mitään. Mitä Haiphongista jäi sitten kertomatta? Ei yhtään mitään. Mitä Haiphongissa voisi sitten tehdä? Lähteä!

Tajoamme kuitenkin hieman maisemakuvia Haiphongista, jos joku lukija sinne sattuisi joskus vaikka eksymään  (niin tunnistaa sitten saapuneensa oikeaan paikkaan).

Haiphongin juna-asema, josta löytyy apu, kun paikasta haluaa poistua - me tosin emme käyttäneet kyseisen "lafkan" palveluita.

Muutaman sadan metrin pitkä vesiuoma kaupungin "esplanadin" keskellä toi kyllä piristystä kaupunkinäkymään. Tämä ei tosin pelasta tätä kaupunkia.

Niinpä teimme pienen pohdiskelu & suunnittelupalaverin lomassa päätöksen lähteä seuraavana aamuna kohti Cat Ba:n saarta. Valitsimme liput edullisempaan slow boat:iin, jonka matka kestäisi sen 2–3h ja yhden lipun hinta olisi 150 000 dongia (~5,17e). Niinpä kahden ylimääräisen odottelupäivän jälkeen matkamme jatkuu kohti ex-temporena valittua kohdetta, Cat Ba:n aktiivilomasaarta, jossa huhujen mukaan erityisesti kiinalaiset turistit viihtyvät. Näin ollen olemme jäljessä alkuperäistä matkasuunnitelmaamme, mutta who cares? This is backpacking and anything can happen.

Näin siis kuulette seuraavan kerran kuulumisiamme Cat Ba:n saarelta. Lupaamme ja vannomme vielä kerran, että seuraavan blogikirjoituksen kuvat ja kertomukset jaksavat varmasti pitää yllä mielenkiintoanne ikään kuin vastapainona tälle unettavalle löpinälle. Olettehan sen jo ansainneet, mikäli olette tämän kertomuksen jaksaneet läpi ”silmäillä”. Tämä kirjoitus on tehty pitämään huolen siitä, Yin &Yang säilyvät balanssissa. NIIN hyvä seuraavasta blogispektaakkelista on tulossa…

Destination: somewhere near Cat Ba island. Tätä on luvassa enemmän "ensi jaksossa".

Kiitos ja kumarrus! Kuulemisiin…