Vientiane, Laos - Se rennompi pääkaupunki

Terveiset Vientianesta. Istumme nyt Vientianen bussiasemalla, lähdössä neljän tunnin bussimatkan päässä pohjoisessa sijaitsevaan Vang Viengiin. Odotamme bussimme lähtöä paikoillamme istuen. Tulimme jälleen paikalle hyvissä ajoin ja saimme valita istumapaikkamme vapaasti erään tuulettimen alta - kyllä, tässä bussissa on kerrankin tuulettimet katossa.

Saavuimme Vientianen eteläisellä puolella, noin kuuden kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalle bussiasemalle aamulla puoli kuuden paikkeilla. Olimme tuolloin kohtalaisen tokkuraisessa mielentilassa huonosti "nukutun" yön jäljiltä, hiestä märkinä (ja varmasti haisevinakin). Pakkohan sitä oli siitä lähteä bussista liikkeelle, vaikk väsyttikin kovasti. 

Heti ulostauduttuamme bussista, hyeenat, eli paikalliset kuljetusyrittäjät, olivat jo kimpussamme tarjoten "hyvin" hinnoiteltuja kyydityksiä kaupungin keskustaan - totesimme "ei kiitos" tässä vaiheessa, kun ajatuksemmekaan eivät vielä olleet heränneet. 

Ostimme ensiksi asemalta kurkulla ja voilla täytetyt patongit ja jugurtit, jonka jälkeen kävelimme aseman ulkopuolelle. Siellä odottelivatkin jo uudet hyeenat, jotka olivat hetkessä kimpussamme. Hetken kuunneltuamme pudistimme päätämme kaikille tarjoajille. Totesimme, ettemme kuitenkaan jaksaisi kävellä tässä "tilassa" kyseistä matkaa kaikkine tavaroinemme ja että kuljetus olisi otettava. Katsoimme opaskirjastamme sopivan keskustassa sijaitsevan aukion nimen  ja kävelimme meitä aiemmin kohtaamattomien kuljettajayrittäjien luokse sanellen heti hinnaksi 15 000 kip:iä (~1,5e) per henkilö ja paikaksi Nam Phu (suihkulähdeaukio keskustassa lähellä aiottua majapaikkaamme).

Ensimmäinen kuljetuspalveluntarjoaja meni melkein sanattomaksi ja yritti änkyttää (muidenkin aiemmin tarjoamaa hintaa) 50 000 kip:iä kahdelta, josta kauniisti kieltäydyimme kun samalla hetkellä toinen yrittäjä takaa nyökkäsi meitä suuntaansa suostuen hintaamme - kyseessä oli tuktuk-ajokki, jossa oli useita kyytiläisiä, joita kuski vielä meidänkin jälkeen kalasteli lisää kyytiin. Tämän jälkeen suuntasimme aiottuun majoituskohteeseen, Mixay guest houseen, otimme huoneen (sopivasti ainoa huone, joka sijaitsi suoraan alakerrassa respan vieressä - olimmehan kuoleman väsyneitä), kävimme suihkussa ja nukahdimme sängylle hetkeä myöhemmin - aah, että tämä lepo tuntuikin ansaitulta.

Sitten asiaa Vientianesta

Vientiane tai näin tuttavallisemmin sanottuna Vantaa, on tosiaan Laosin pääkaupunki, josta löytyvät muun muassa presidentin palatsi ja Laosin valtion tunnusmerkiksi muodostunut Pha That Luangin monumentti temppeleineen. Paikassa on vahvat ranskalaiset vaikutteet ranskalaisten  kolonisaatioajoilta (Laos vapautui Ranskan vallan alta ja sai itsenäisyytensä 1953), jonka lisäksi kaupunkiin tuntuu pesiytyneen useampikin ruotsalainen ravintola-leipomoineen. Muutenkin Vientianessa silmiin pistää useita konditorioita, kahviloita ja leipomoita jäänteinä periytyneestä ranskalaiskulttuurista.

Saavuimme Vientianeen neljä yötä sitten perjantaina ja vaikka ensimmäinen päivä sujuikin odotetusti nukkuessa, oleillessa ja syödessä, ehdimme hyvin ja rauhassa tutustua kaupungin antimiin. Ensimmäisen toiminnallisen päivämme kaupungissa käytimme jo totutun kaavan mukaisesti ottamalla kaupungin haltuumme kävelemällä ympäriinsä kaikki lähiseudulla olevat nähtävyydet. Lisäksi kerrytimme täällä rahdattavaa tavaramääräämme uusilla housuilla ja pesetimme jälleen pyykkimme, jotka palautuivat meille erittäin hyvän tuoksuisina, toisin kuin kävi Don Detin pesulassa, jonka "konepesu" lienee käyttänyt pesuun Mekongin vettä. Mainittakoon vielä, että tällä kertaa majoituimme hintahaarukkamme yläpäässä olevaan guest houseen, jossa yö kustansi 100 000 kip:iä eli noin yhdeksän euroa sisältäen aamupalan ja hitaan langattoman internetyhteyden.

Viantiane on vielä lapsen kengissä kehittyessään maan pääkaupungiksi. Kaupungista löytyi tällä hetkellä vain yksi ostoskeskus, mutta viereen oli jo rakenteilla toinen, suurempi lasipalatsiostari. Muutenkin tässä lämminhenkisessä kaupungissa hehkui kova kehittymisen tunnelma, joka näkyy muun muassa jatkuvassa kilpavarustelussa hotellien ja guest housejen tasossa. Täällä ei asumustamme halvempia guest houseja juuri tuntunut olevankaan mutta toisaalta asumuksessamme oli ensimmäistä kertaa matkamme aikana tarjolla lämmin vesi - ihanan mukavaa vaihtelua joka-aamuisille ja iltaisille kylmille suihkuille. Emmekä olleet aiemmin saaneet aamupalaakaan majoituksen hintaan sisällytettynä. Lisäksi vuodepatja oli ensimmäistä kertaa epäkova eli mukavan pehmeä. Huone oli tietysti erittäin siisti, jonka lisäksi palvelushenkilökuntaa oli aina tarjolla respassa. Nämä luettelemamme asiat, joihin ehkä olette perinteisesti tottuneet, eivät todellakaan ole täällä päin mitään itsestäänselvyyksiä (ainakaan käyttämässämme hintaluokassa). Niinpä tämä muutaman päivän "luksus" oli kohdallamme noussut suureen arvoon - nyt on kuitenkin aika palata tottumallemme tasolle, kylmien suihkujen pariin, olemmehan reppureissareita matkalla vaatimattomaan...

Vientianen nähtävyydet "tarkassa" analyysissä...

Aloitimme kierroksemme kevyesti vilkuillen ja kulkien ohi parit Wat:it ja tietysti Mekongin rannan, jonka toisella puolella Thaimaan ranta häämötti. Tämän jälkeen vilkaisimme paikallisen presidentin asumuksen (vain ulkoa päin, emmehän olleet saaneet kutsua sisään) ja suuntasimme kaupungin ainoalle wat:ille (Wat Si Saket, rakennettu 1818), joka on oletetusti vanhin Wat:ti, joka on säilynyt (ainakin osittain) Vientianen kärsiessä erilaisista miehityksistä, sodista ja ryöstöretkistää pitkin historiaansa. Tämä Wat oli parhaillaan entisöinnin kohteena joiltain osin. Opaskirjamme, tuon korvaamattoman apulaisen, mukaan tämä "watti" oli pakko nähdä, vaikka kärsisi jo lievästä watti-yliähky-tilasta, jonka oireita mekin olimme alkaneet jo saada. Satuimme tälle nähtävyydelle ensimmäisellä kerralla juuri ruoka-ajan alettua (klo 12), jolloin Watti sulkeutui tunnin ajaksi - jouduimme siis palaamaan tänne myöhemmin.

Kuva Vientianen erään puiston suihkulähteestä.

Kiinalainen temppeli yövalaistuksessa.

Seuraavaksi suuntasimme puolen kilometrin päässä sijaitsevaan Talat Sao aamumarkettiin ja -ostoskeskukseen ihmettelemään paikallista tarjontaa. Mukaan tarttuikin jotain pientä muistoksi Laosista - ja erityisesti jotain kotipuolen karvaisille otuksillemme, jotka huhujen mukaan (suuresta eroahdistuksestaan johtuen tietysti...) olivat kovaa vauhtia tuhoamassa heidän nykyistä pehmoleluvarastoaan (joka ennen lähtöämme oli mielestämme varsin kattava). Samalla löysimme ostarin yläkerrasta "monikusiiniravintolan" ( = ravintola, jossa on monta, erilaisia ruokia tarjoavia keittiöpistettä, joista ruokailijat voivat valita erilaisia ruokalajeja syöden kuitenkin samoissa pöydissä), josta saimmekin monena päivänä edullista ja hyvää ruokaa. Nautittuamme BBQ pork -annokset pepsin kera, suuntasimme pois ostarista ja kohti seuraavaa nähtävyyttä.

Seuraavaksi noin kilometrin taipaleen päässä oli Patuxain "riemukaari", jonne pientä korvausta vastaan pääsi myös ylös katselemaan horisonttiin aukeavan Vientianen maisemia. Kyse oli kaaren sijaan enemmänkin neljällä jalalla seisovasta tornista, jonka päältä kieltämättä oli ihan mukavat nähtävyydet. Näistä nähtävyyksistä olisi voinut nauttia enemmänkin, ellei toisen meistä mahassa olisi syntynyt jonkinlainen kapina jotain lukuisista asioista kohtaan, joita olemme nauttineet täälläoloaikanamme. Sisäinen kapina saatiin onneksi kuriin Patuxain puiston nurkasta löytyvällä "hätäasemalla", jonka seurauksena tämä kaupungin voittomonumentti sai myös tietyn voittostatuksen meidän matkalaistenkin keskuudessa. Vaikeudet oli nyt siis voitettu ja olimme valmiit jälleen uusiin koitoksiin.

Patuxain "riemukaari"

Näkymä riemukaaresta Patuxai park:iin.

Taustalle World Peace Gong, jonka toisella puolella komeilee maiden (myös Suomen) lippjen kuvia.

Kun olimme saaneet räpsittyä x-määrän kuvia Patuxain ympäristöstä, jatkoimme matkaa jälleen reilun kilometrin päässä sijaitsevalle Pha That Luangin monumentille, jota ympäröi kaksi Wat:ia, joista toinen "Wat That Luang Tai", tuo hienoin ja näyttävin watti kaikkiin aiempiin kohtaamiimme yksilöihin verrattuna, komeilee myös useissa Vientianen postikorteissa. Tänne nähtävyydelle saavuimme tuon häiritsevän tekijän (kellon, ajan) tikittäessä neljän kohdalla, joka täällä edustaa sellaista maagista hetkeä, jolloin kaikki viralliset nähtävyydet menevät kiinni - niinpä tämänkin paikan tarkastelu tällä erää jäi ulko- ja pintapuoleiseksi. Nyt näyttikin kovasti siltä, että viimeinen päivämme Vientianessa oli muodostunut varsinaiseksi "työpäiväksi" aiemmin ajatellun chillailupäivän sijaan, kun joutuisimme käymään uudelleen kahdessa nähtävyyspaikassa - onneksi tämä kiertely ja kävely on mielestämme mukavaa puuhaa jolloin kyseessä oli enemmänkin nautinto - ja olisihan matkamme varrella jälleen jo tutuksi tullut ostari, jonka yläkerrassa tykkäsimme käydä edullisella 15 000 kip:in (~1,5e) ruokailulla.

Tässä kohdassa voisimme vielä käsitellä erästä hauskaa seikkaa, joka aina jaksaa ihmetyttää paikallisia Tuktuk-kuljettajia, joita parveilee kokoajan teillä, nähtävyyksillä ja kaikissa muissakin mahdollisissa paikoissa. He eivät millään pysty käsittämään (missään tai koskaan), miten tälläiset vaalealla iholla väritetyt ihmiset pystyvät kävelemään paikoista toiseen, kun edes paikalliset eivät yleensä jaksa kävellä parin kilometrin matkoja - eivätpä ole tainneet raukat kohdata riittävästi näitä itsepäisiä homo sapiens finlandeseja, joille pienet jaloittelut eivät tunnu missään. Opettamista on siis täälläkin suunnalla. Välillä jopa tuntuu (oleiltuamme aikamme samassa sijainnissa), että samoilla kulmilla notkuvat tuktuk-kuljettajat alkavat naureskella tunnistaessaan meidät ja huudellessaan "tuktuk"-hokemaansa aivan kuin jo tietäen, ettemme ikinä sortuisi moiseen. Heh, oppivathan ne vanhatkin koirat vielä uusia temppuja :).

Paikalliset kuljetusyrittäjät tuntuvat myös usein olevan ihmeissään, kun tiedämme, mihin suuntaan kävellä ja sen, kun läheltä lähtee myös oikeita busseja kohteisiin, joihin paikalliset kuljetusyrittäjät yrittävät kovasti tarjota meille kalliita minibussikyytejään - aivan kuten tänäänkin Vang Viengin matkan suhteen tapahtui. Yleensä minibussikuljettajat sijoittuvat bussiasemien kulmille valmiiksi huutelemaan sopivia kohteita paikalle asteleville länkkäreille ja sen lisäksi vielä sen laiturin lähelle, josta todellinen (edullinen) kuljetus lähtisi - nämä allekirjoittaneet, apinasta kehittyneet yksilöt, eivät kuitenkaan sellaisiin koijjauksiin lankea, se asia on varma. Me suunnistamme kartalla, kompassilla ja järjellä - ja se kombinaatio on toiminut hyvin ja lompakkoystävällisesti tähänkin asti. Ilmaiset neuvot täällä harvoin ovat ilmaisia saati sitten hyviä - etenkin silloin, jos niitä tarjotaan ilman kysymistä.

Buddhapark - niille, jotka tarvitsevat sen lopullisen buddhafixinsä ennen ähkytilan saavuttamista

Toisena toiminnallisena päivänä olimme päättäneet vierailla 25 kilometrin päässä Vientianesta sijaitsevassa Xieng Khuan:issa (buddha park), jossa viimeistään paatuneinkin buddhanarkomaani saisi oman fixinsä buddhapatsaista. Matka sinne taittui noin tunnissa ottaen edullisen 10 000 kip:iä (~0,9 e) per henkilö maksaneen bussikyydin keskusbussiasemalta. Tätä ennen kuuntelimme luonnollisesti asemalla luennon eräältä "ystävälliseltä, apua tarjonneelta" tuktuk-kuljettajalta. Luennon aiheena oli, kuinka hän voisi viedä meidät vartissa buddhaparkkiin varsin kohtuulliseen 120 000 kip:in (11e) hintaan ja kuinka bussilla matka kestäisi puolitoista tuntia bussin pysähdellessä jatkuvasti - kuittasimme asian kertomalla, ettei meillä ole kiire minnekään (olihan meillä varattu tälle asialle koko päivä ja mukana tietysti hyvää lukemista). Bussikyyti oli siis kohtuuhintainen ja muutenkin nappivalinta meille.

Buddhaparkiin päästyämme maksoimme kohtuuhintaiset sisäänpääsyliput (5000 kip /hlö + kamera 3000 kip, yht. ~1,2e) ja pääsimme katsomaan monenlaisia ja näköisiä patsaita. Täältä löytyi myös kuuluisa, ainakin viisi metriä korkea ja viisitoista metriä pitkä, makaava buddha, jonka kuvia olemme kohdanneet entuudestaan. Lisäksi paikasta löytyi kymmeniä, ellei satoja erilaisia ja -kokoisia, mitä mielenkiintoisimpia ilmestyksiä patsaiden muodossa. Buddhaparkista löytyi myös eräs iso pallomainen ilmestys (pikkutemppeli tms.), jonka sisään pääsi kipuamaan jonkun naamakuvion suusta käsin. Pallosta löytyi sisältä lisää patsaita ja sieltä pääsi kipuamaan rakennelman päälle (noin 7-10m korkeuteen), josta sai hyvän näkymän koko puiston ylle. Kokonaisuudessaan varsin hyvä kokemus - suosittelemme tätä Vientianessa viraileville; paikka oli todellakin tunnin matkan arvoinen.

Kollaasi buddhaparkin lukuisista patsaskuvista, joita siellä joutessamme ehdimme räpsytellä
(napsauta kuvaa suurentaaksesi sitä).

Hieno isokokoinen patsas samaisesta buddhaparkista.

Kuva buddhaparkin temppelihökötyksen katolta. Kuvassa vasemmalla kuuluisa suurikokoinen chillaileva buddha.

Kolmantena päivänä he "lepäsivät"...

Kolmantena toiminnallisena päivänä hoidimme sitten rästihommia. Kävimme ensin Wat Si Sak:etissa - ja tällä kertaa hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Paikan muurien sisällä oli temppeli, josta ei valokuvia saanut sisätiloista ottaa, sekä koristebuddhia (yllättäen). Yksityiskohtana sanottakoon, että seinat olivat täynnä sisennyskoloja, joihin jokaiseen oli tehty kaksi pikkubuddhaa, tyydyttämään addiktien "pikkubuddhanälkää" yli 2000:lla figuurillaan ja kokonaisuutena tämäkin oli hienoa nähtävää. Itse temppeli oli myös sisältä erittäin kaunis kaikkine yksityiskohtineen.

Wat Si Saket sisärakennus.

Yksi Wat Si Saketin buddhapatsasseinistä.

Seuraavaksi vierailimme Wat Si Saketin vastapäätä sijaitsevassa Haw Phra Kaew:in museossa, johon oli koottu erilaisia vanhoja koriste-esineitä ja tietysti jälleen eräs "vaatimaton" viiden metrin korkuinen istuva, kultamaalattu buddhapatsas. Tämä museona toimiva temppeli on rakennettu alunperin vuonna 1565, mutta sittemmin tuhottu ja uudelleenrakennettu monet kerrat. Se rakennettiin alunperin emeraldibuddhapatsasta varten, jonka siiamilaiset (nyk. thaimaalaiset) varastivat miehittäessään Vientianea 1778. Patsas sijaitseekin nykyään saman nimisessä watissa Bangkokissa... Täällä huomiomme kiinnittyi erityisesti itse museorakennuksen koristuksellisiin ulkomuotoihin, kaiteisiin ja jopa opastekylttiin, joka ei vain voinut olla tavallinen opaste teksteineen, vaan sen sijaan koristeltu ja muotoiltu paikallisia kattoja muistuttavalla "katoksella".

Nyt oli aika kävellä tuo reilu parin kilometrin matka jälleen katsomaan kaupungin komeinta nähtävyyttä, Pha That Luangin temppeleitä ja kultaista tornimonumenttia. Matkalla ostimme hedelmäkojusta jälleen ananasta antamaan energiaa sekä päivän eksoottisen hedelmän, joka myöhemmällä tutkiskelulla paljastui santoliksi. Olemme tässä yhteydessä joutuneet tutustumaan googlella löytämäämme sivustoon, jossa on esitelty 20 eksoottista hedelmää, joista tavoitteenamme on maistaa kaikkia Kaakkois-Aasiasta löytyviä yksilöitä - olemme tässä tavoitteessa jo hyvässä vauhdissa. Santolin sanotaan olevan erityisesti lapsien suosiossa. Siinä on kaksi "osaa" - kuoren alla oleva omenamainen osa on suhteellisen kirpeää, raparperimäistä syötävää ja keskellä olevan kiven ympärillä oleva pehmeä osa on makeaa, kuin meloni tai passiohedelmä. Keskusosan pehmeä osa oli kohtalaisen tiukasti kiinni kivessä, jolloin sen nauttiminen olisi ollut mielekästä esimerkiksi imeskelemällä kiveä suussa. Tämä hedelmä ei noussut henkilökohtaiseksi suosikiksemme.

Santol-hedelmiä kuorineen.

Santol-hedelmä kuorittuna. Vaalea osa on pehmeää ja ulko-osuus kirpeää syötävää.

Pha That Luangin aukiolle päästyämme olimme paikalla sopivasti vähän ennen ruokatauon loppumista ja pääsimme sutjakasti kiertämään temppelit (Wat That Luang Tai ja vaatimattomampi Wat That Luang Neua) ulkopuolelta, kun näihin ei tällä hetkellä ainakaan päässyt käymään sisällä. Tämän lisäksi kävimme kultamaalatun Phat That Luangin tornimonumentin (Stupan) ulkomuurien sisäpuolella katselemassa paikat läpi. Tämä ei sinänsä tuonut mitään ihmeellisiä wau-elämyksiä, kun itse monumentti näkyi jo varsin hyvin muurien ulkopuoleltakin, mutta tulipahan käytyä ja maksettua sekin 5000 kip:in (0,50e) sisäänpääsymaksu kertaa kaksi.

Valtavan kokoinen Wat That Luang Tai -temppeli.

Pha That Luang stupa.

Sitten oli aika suunnata "kotia" kohti. Olimme päättäneet yrittää syödä edullisesti jossakin matkan varrella olevassa paikallisessa ulkoravintolassa. Taisimme käväistä istumassa ainakin kahdessa paikassa, joista toisessa kukaan ei uskaltanut tulla tarjoamaan meille mitään ja toisessa oli tarjolla vain nuudelikeittoa, jonka olimme päättäneet jättää tällä erää väliin totaalisen kyllästymisen pelossa. Sitten eksyimme erääseen siistiin paikkaan, joka paljastuikin olevan jokin hotelliravintola kalliineen hintoineen - taas oli aika (jo kolmannen kerran) nostaa kytkintä. Lopulta päädyimme jälleen kaupungin ainoalle kauppakeskukselle syömään jo tutuksi tulleessa ympäristössä crispy chicken with rice -annokset alkukeittoineen ja kevyen tulisen kastikkeen kera  (15 000 kip / annos ~1,40e)- slurpsis.

Ruokailun jälkeen tuuletimme päivää guest housemme miellyttävässä huoneessamme ja kävimme vielä iltapalalla (tuttuun tapaan) eräässä majapaikkamme lähellä olevista lukuisista ravintoloista. Iltapala sisälsi tomaatti- ja pinaattikeitot, pari palaa patonkia ja hedelmäsekoitus-"shaket" - kelpo illalliset siis. Tämän jälkeen olikin jo tullut aika valmistautua seuraavan aamun aikaiseen 6.30 herätykseen ja lepoon - halusimmehan olla valmiita heti klo 8 tarjottavan aamupalan jälkeen, jotta olisimme ajoissa bussissa, joka lähti 9.30 aikoihin (ajallaan jopa). Nyt siis matka jatkuu kohti Vang Viengiä, jossa vietämme todennäköisesti taas ainakin neljä päivää. Sieltä siis seuraavat kuulumiset.

Ps. Ilmasto täällä "pohjoisessa" on jo jossain määrin "koleaa", eikä edes aina saada aikaan kunnon selkähikivirtaa - pitäisiköhän tässä pelätä vilustuvansa?

Yleiskuva Vientianesta.

Random Watti

Jokin kohtaamamme hieno monumentti.

Presidental Palace.

Nam Phu -aukio ja suihkulähde.