Luang Prabang, Laos - Kuin pala Ranskaa...

Bonjour vaan kaikille. Täällä sitä ollaan Luang Prabangissa vihdoinkin, seitsemän tunnin vuoristoradassa istumisen jälkeen. Ei siinä, etteikö Linnanmäen legendaarinen vuoristoratakin olisi kiva paikka, mutta seitsemän tuntia sellaisessa saattaisi muuttaa jo itse kunkin mieltymyksiä asian suhteen. Sitä sai taas hieman jännitellä, pysyykö ajokkimme superkiemuraisella tiellä törmäämättä kehenkään esimerkiksi kaasuttaessaan täysillä alamäkeen tai tiukassa mutkassa vastaantulijoiden kaistalla ollessaan. Lisäksi oli tekemistä vatsalaukun sisällön pitämiseen paikoillaan. Linnanmäki-synonyymin täydellisestä osumasta olisi enää puuttunut tunnelit ja tervan haju niihin mentäessä - muut seikat olivat kohdallaan... Eräs paikallinenhan tekikin tyylikkäästi keskipaikaltaan hienon eleen ja oksensi vauhdissa kaverinsa yli, ikkunasta ulos - sekin temppu lienee nähty entuudestaan Linnanmäellä. Onneksi se on nyt ohitse. Eikä nyt tarvitse päästä huvipuistoon, ainakaan vähään aikaan.

Kaupunki Luang Prabang -nimen takana

Mekong-joen kimallusta.

Luang Prabang on säilyttänyt Ranskan siirtomaavallan aikaisen ulkoasunsa ja tuntuu oikeastaan enemmänkin eurooppalaiselta pikkukaupungilta - olettaen, että unohdetaan ne kaikki temppelit, joita täällä on useampi kappale viikon jokaiselle päivälle. Joka kulmassa on pikkuisia kahviloita ja ravintoloita, joista huokuu lämmin eurooppalainen tunnelma. Länkkäriruokaa on tarjolla pilvin pimein. Musiikki ravintoloissa on vaihtunut paikallisesta länkkäreille tuttuihin ikivihreisiin tunnettuihin ja tunnelmallisiin rakkauslauluihin. Taloissa on usein ranskalaistyyliset ikkunaluukut ja tietysti ”balkkonit” eli italialais-ranskalais-tyyliset parvekkeet. Vaikka täällä ei varsinaisia nähtävyyksiä ole pilvin pimein, on kaupungissa kuitenkin kosolti tunnelmaa, joka saa matkaajan viihtymään täällä hieman pidemmänkin tovin. Ja se näkyy muun muassa pakettimatkailijoiden (turistiperheet yms.) määrässä, jota osiltaan auttaa se, että Luang Prabangissa on kansainvälinen lentokenttä, vaikkakin pieni sellainen.

Luang Prabangin kaduilta.

Ehdassa banaanipuussa banaanit kasvavat nipuissa ylöspäin.

Luang Prabangin kaupunki on perustettu niemeen, jonka kärjessä Nam Khan -joki yhtyy Mekongiin. Näin ollen kaupunkia suurelta osin ympäröivät joet. Lisäksi kaupungin keskipaikkeilla on kukkula, jonka päälle on rakennettu, mikäs muukaan, kuin temppeli (That Chom Si), josta on erittäin hienot näkymät kaupungin ylle. Kukkula-watin välittömässä läheisyydessä sekä siellä täällä kaupungilla, silmiin osuu paikallisia perus-watteja (temppeleitä) ja munkkeja oransseine kaapuineen. Tietysti kaupunki pursuaa myös tuktuk-kuskeja, jotka auttavat muistamaan, että Laosissahan sitä kuitenkin ollaan. Tämän lisäksi Luang Prabangista on vaikeaa löytää katua tai edes pikkukujaa (vaikka liikkuisi kaupungin laitamillakin), jossa ei olisi jonkinmoista guest housea, hostellia, lodgea, hotellia tai inn:iä – mistähän näihin kaikkiin voi löytyä asukkaita? Niinpä, jos täältä poistettaisiin ravintolat, majatalot, hieronta- & saunapalvelun tarjoajat, matkatoimistot, minimarketit ja temppelit, niin jäljelle jäisi hyvin autio kaupunki.

Eräs yksilö lukuisista wat:eista (temppeleistä), joihin Luang Prabangissa törmää.

Watteja, watteja, watteja...

LP:ssä talojen pihoilla kukuistavat lukuisat kukat - tässä eräs kaunis kiinanruusu.

Tämäkin "örkki" tervehti meitä iloisesti.

Erilaisia riisikippoja ja kulhoja löytyy moneen lähtöön.

Historiaakin Luang Prabangilta löytyy. Kaupunki on ollut aiemmin samannimisen kuningaskunnan pääkaupunki, jonka lisäksi se on toiminut Laosin pääkaupunkina aina vuoteen 1975 asti, jolloin kommunistit ottivat vallan Laosin kuningaskunnassa ja maasta tuli sosialistinen kansantasavalta.

Mainittakoon tässä välissä, että ehkä juuri ”eurooppalaisuutensa” ansiosta kaupungista on tullut oikea kaupunkiperhelomakohde. Joka tuutista lappaa jos jonkinmoisia punahiuksisia perheitä lapsineen, rattaineen ja vetolaukkuineen, eikä oikeita backpackereita ole yhtä mittavassa määrin kuin jossain muissa kaupungeissa. Kaikesta huolimatta Luang Prabang on ansainnut tittelinsä romanttisena kaupunkina.

Kun sandaalit Luang Prabangin kamaralle koskettivat...

Saavuimme Luang Prabangin etelä-puolella olevalle bussiasemalle siinä puoli neljän paikkeilla. Asema sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä LP:n keskustasta. Siellä eräs tuktuk-kuljettaja tarjosi meille kyytiä keskustaan 15 000 kip:iin per henkilö, jonka kuittasimme sanomalla kävelevämme matkan. Sitten hän ajoi perässämme ja lupasi kyydin kymppitonnilla (0,90e) per henkilö, jolloin suostuimme tarjoukseen, olihan meillä kiire etsiä sopiva majapaikka ennen pimeää. Siitä sitten pääsimme keskuskadulle, Sisavangvong roadille. Sieltä osasimme jo hahmottaa, missä päin olisivat ne majoituspuitteet, joita olimme alustavasti ajatelleet. Ensiksi huomasimme edessämme turistitoimiston, josta kävimme ostamassa 10 000 kip:illä kaupungin kartan, jonka jälkeen tankkasimme ostovoimaa ATM:stä miljoonan verran, olihan taskumme jo varsin tyhjiä näistä ”isoista” rahoista, joita kuitenkin kuluu tasaisesti matkamme aikana.

Siitä matkamme jatkui kysellen muutamista guest houseista matkallamme kohti aiottua majataloa, joka sijaitsi ”old quarter”:issa, jossa piti olla edullisimmat majoitusvaihtoehdot. Löysimme kuitenkin matkan varrelta erään siistin Thaling guest housen, joka sijaitsi ikään kuin sisäpihalla erään toisen guest housen takana. Sieltä saimme huoneen huomattavasti edullisemmin suhteessa mitä aiemmissa kysymissämme paikoissa oli tarjottu. Huone irtosi kohtuulliseen 50 000 kip:in (~4,60e) hintaan / yö. Tässä guest housessa ei vessoja, eikä suihkuja ollut huoneissa mutta olimme paikan ainoat asukit, jolloin hiippailu käytävällä sijainneisiin vessoihin ja lämpimän veden tarjoamiin suihkutiloihin ei ollut mikään ylitsepääsemätön juttu. Langattoman verkkoyhteydenkin olisi guest housesta saanut 10 000 kip:in (~0,90e) hintaan per vuorokausi. Huone oli tunnelmallinen, perus tuulettimella varustettu. Erikoisuutena toimi se, että huoneissa oli tuplaovet (ranskalaistyyliset tietysti), jotka toivat oman vivahteensa paikkaan. Kaikin puolin paikka oli siisti ja suosittelisimme sitä mielellämme.

Päätimme kuitenkin käydä katsastamassa aiemmin aikomamme alueen tarjontaa vielä samana iltana heti sen jälkeen, kun olimme täyttäneet tyhjiä vatsojamme Noodels with prawns and squids ja chicken with bellpepper -herkkuannoksilla eräässä joenvarsiravintolassa. Joenvarsiravintolat ovat yleisesti hieman halvempia kuin pääkadun länkkäriravintolat, jotka ovat täynnä länsimaalaiseen makuun sopivia ruokalajeja. Saimme eräästä perhevetoisesta ja kodikkaasta Phongboun (Song’s place) guest housesta kuulla, että paikasta saisi samaiseen 50 000 kip:in hintaan huoneen, jossa olisi vessa + lämminvesisuihku sekä parveke, jonka lisäksi paikassa olisi käytettävissä ilmainen wlan sekä aamukahvikin. Päätimme tarttua tähän tarjoukseen heti yhden nukutun yön jälkeen sillä saihan täällä samalla rahalla vielä hieman enemmän. Niinpä nukuimme seuraavat kolme yötä tässä viihtyisässä guest housessa.   

"Songs place" -guest house.

Patonkien luvattu kaupunki

Olimme LP:hen tullessamme luvanneet itsellemme, ettemme tekisi mitään erityistä vaan sen sijaan nauttisimme vain paikan antimista ja tunnelmasta. Niinpä kieltäydyimme järjestäen, kun paikalliset ”hyeenat” tyrkyttivät milloin tunnin jokiajelua ja milloin vierailua parin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle vesiputoukselle (erityisesti vesiputouksista mittamme oli tullut täyteen edellisen, Phonsavanin yksilön jälkeen). Niinpä ensimmäinen ilta meni kierrellessä vähän paikkoja ja tutkien lähiympäristöä, jonka seurauksena päädyimme erääseen joen varrella olleeseen viihtyisään ravintolaan nauttimaan iltavirvokkeita (taisivat olla jokin herkullinen jäätelöannos sekä banana spit, jotka nautimme tuolloin) ennen nukkumaan menoa.

Tälläisiä jälkkäriannoksia (chocolate sundae) ostettiin viihtyisästä Antique restaurantista.

Banana spit ei esittelyjä kaipaa.

Toisena aamuna, heti guest housen vaihto-operaation jälkeen, menimme joenrantaravintolaan syömään hieman aamupalaa, baguetteleipää ja hedelmäshaket – pitäähän jaksamisesta ja vitamiinitasapainosta pitää hyvää huolta näin matkallakin. Aamupalarituaaliksi asti muodostunut täytetty patongin puolikas kaikkine herkkuineen on nykyään muodostunut jo jokaisen aamun kohokohdaksi, tietysti nautittuna tuoreista hedelmistä tehdyn shaken kera. Henkilökohtaisia suosikkejamme ovat vesimeloni- tai ananasshaket, mutta toki kokeilemme myös välillä muita eksoottisista hedelmistä tehtyjä shakeja sekä hedelmäsekoituksia.Täsmennettäköön vielä (ellemme ole asiaa jo aiemmin maininneet) - shake muodostuu, kun murskattuun, hedelmistä tehtyyn mehuun liitetään jäähilettä.

Viihtyisässä joenvarsiravintolassa kelpaa nauttia aamumurkinaa (ja vaikka lounastakin).

Kun aamun energia-annos oli ladattu sisuksiin, oli aika lähteä katsomaan niemen kärkeä, jossa joet yhtyivät. Paikassa ei ollut kunnon näköalatasannetta, joten sieltä ei saanut oikein kunnollisia kuvia, eikä siinä ollut mitään sen ihmeellisempää muutenkaan. Jatkoimme matkaa toisen joen rantakatua käyden samalla eräässä kirjanvaihtopaikassa, jossa sai vaihtaa kirjan kirjasta noin tuhannen kirjan valikoimasta. Samalla tosin täytyi suorittaa 20 000 kip:in (~1,90e) maksu, joka tilitettäisiin kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen edistämään paikallisten lasten lukutaitoa – hyvään tarkoitukseen siis. 

Aikamme pyörittyämme lähiseudulla, palasimme majapaikkaamme levähtämään hetkeksi ennen ruoalle menoa. Olimme päättäneet pitää pienen paussin paikallisesta ruoasta ja kävimme syömässä pizzat (valkosipulipizza ja hawaii pizza), jotka olivat tosin varsin kalliita 40 000 kip:in (~3,70e) hintaisina. Makuelämys oli tosin tervetullut tähän väliin ja kyllä ne maistuivatkin tässä kohtaa uskomattoman hyvältä. Meillä on tapana syödä yleensä päivän pääruoka siinä viiden paikkeilla tai sitten pimeän tultua kuuden ja seitsemän välissä. Kun olimme aloittaneet tämän päivän kierroksemme hieman myöhäiseen ajankohtaan (johtuen guest housen vaihdosta ja huoneen vapautumisesta puolen päivän paikkeilla), päätimme tehdä ruoan jälkeen vielä iltakierroksen, vaikkakin tiesimme pimeän tulevan piakkoin.

Kiersimme rantakatua pitkin varmaan noin kolmen kilometrin matkan ohittaen kaikki paikalliset drinkkibaarit ja muut ravintolat. Päädyimme lopulta käymään lähes bussiasemalla asti, johon olimme LP:ssä alunperin saapuneet ja sitä kautta vierailimme paikallisten yömarketissa ostamassa ainoan eksoottisen hedelmän, joka listaltamme puuttui niistä, mitä tarjolla oli. Tämä hedelmä oli piikikäs, käpymäinen ja ne esiintyivät pienissä nipuissa. Se kantaa nimeä Salak (Snake fruit). Olisimme ostaneet myös erittäin makoisen näköisiä viinirypäleitä, mutta ne olivat mielestämme turhan kalliita (halvemmassa kojussa 30 000 kip / nippu ~2,80e), joten ne saivat jäädä tiskiin. Jätimme  Salak-hedelmien nauttimisen seuraavalle päivälle, mutta kerrottakoon jo tässä kohdassa, että hedelmän sisus maistui mielestämme ylikypsältä mansikalta (eli niiltä mansikoilta, jotka ovat erityisen tummia niiden herkullisten punaisten joukossa) – ei siis mikään ykkösvalinta seuraavalla kierroksella. Tulipahan tämäkin kuitenkin koettua, jolloin voimme vetää sen yli listaltamme.

Salak, toiselta nimeltään snake fruit, on kovakuorinen ja hieman piikikäs.

Salak ositain kuorittuna.

”Kotia” kohti kävellessämme mieleemme tuli (valitettavasti jopa) se, kuinka yhdessä Vang Viengissä käymistämme, lukuisista, ravintoloista oli ollut sinappia – ja sehän oli maistunut ruoassa niin taivaallisen hyvältä. Nyt tuo ajatus alkoi vainota mieliämme ja keksimmekin, että olisiko se nyt aivan kauhea ajatus, jos ravintoloissa aina tarpeen tullen kaivaisimme repustamme pienen sinappipullon, sujauttaen sieltä mausteet baguettejemme väliin ja mahdollisiin sopiviin ruokiin – sinappihan tosiaan säilyy lämpimässä. Niinpä tämän ajatuksen vainoamana päätimme mennä katsomaan minimarketista (joita täällä on pilvin pimein), löytyisikö sieltä, tuota niin ihanaa ja maukasta, sinappia. Tehtävä osoittautuikin ajateltua hankalammaksi, eikä missään tuntunut moista olevan. Kaikkialla oli ketsuppia ja chiliketsuppia, joissain paikoissa myös majoneesia, muttei kuitenkaan sinappia...

Pyöreitä numeroita...

Kiertelimme sinappimaniassamme ainakin tusinan verran liikkeitä saaden aina ”ei oo” -vastauksen. Uskoimme kuitenkin, että yritteliäisyys ja sinnikkyys lopulta palkittaisiin, emmekä luovuttaneet asian suhteen. Niinpä siinä sitten kävi... Menimme pieneen, lähes kiskamaiseen minimarkettiin, josta emme edes uskoneet mitään löytävämme - mutta me olimme väärässä. Siellä, pölyisellä pienellä hyllyllä, oli pieniä pölyisiä keltaisia purnukoita, joissa luki ”french mustard” – juuri se, mitä olimme jo puolisen tuntia etsineet. Selvähän se oli, että nämä purkit olivat hieman pölyttyneitä, kun sinappi ei selvästikään ole paikallisten makusuosiossa - olisihan sitä muutoin ollut joka marketissa myytävänä. Päivämäärä purkissa osoitti kuitenkin vuodelle 2012, joka passasi meille hyvin... Jatkossa tiedossa oli siis vielä entistäkin herkullisempia baguetteja höystettynä kaipaamallamme sinapin maulla. Sitä ei tosiaan kumpikaan meistä arvannut lähtiessä, että juuri sinapin makua jäisi kaipaamaan niin kovasti ollessamme jonkun aikaa poissa kotimaisten makkaroiden parista.

Tässä kohtaa valaistakoon hieman tuota yllättävää väliotsikkoa tekstissä. Tämä kyseinen päivä oli meille juhlallisen pyöreänumeroinen: olimme olleet nyt kolmekymmentä päivää eli täyden kuukauden reissussa. Päätimmekin juhlistaa tätä merkkipaalua (paitsi tietysti sinapilla) ostamalla viinipullon samaisesta hienosta liikkeestä, jonka takana oli erillinen huone, ”Wine room”. Palasimme liikkeeseen sinapin ja vesipullon oston (ja vesipullon välittömän tyhjennyksen pitkän lenkin seurauksena...) jälkeen aikeenamme hakea pullo viiniä. Huoneessa oli useita, eri maalaisia viinimerkkejä hinnoiltaan aina jopa 80 euroon asti. 

Valitsimme omaan hintaluokkaan sopivamman yksilön, vietnamilaista punaviiniä, jota sai pullon kohtuulliseen 40 000 kip:in (~3,60e) hintaan. Tämän jälkeen palasimme majapaikkaamme, jonka edustalla eräs isännistämme oli nauttimassa ruokaa ja lao-lao -viskiä kavereidensa kera. Meidät kutsuttiin mukaan nauttimaan tuota paikallista ihannelitkua, mutta päätimme kieltäytyä tarjouksesta aikomuksenamme nauttia juuri mukaan ostettu oma ”vonkale”. Huoneeseen tullessamme totesimme kuitenkin, että pullossa oli ruuvattava korkki, eikä meillä ollut korkkiruuvia – no eipä hätää... Toinen meistä palasi alas viihteellä olevan porukan luokse ja kysyi, olisiko heillä ollut korkkiruuvia. Eihän heillä sellaista ollut, mutta isäntämme otti ystävällisesti viinipullomme ja lähti kohti lähellä ollutta ravintolaa. Siinä aikamme jutusteltuamme muun porukan kanssa, isäntä palasi avatun pullon kansa – näin se käy! Ei muuta kuin kiitos ja kumarrus ja matka jatkui takaisin huoneeseen. Siellä menimme nauttimaan illasta parvekkeelle, istuen ja juoden pullon tyhjäksi vaatimattomista kertakäyttömukeista, jutellen niitä näitä. Tämä oli erittäin rentouttava ja mukava päätös tuolle "juhlapäivälle" - kolmekymmentä oli nyt takana ja noin kuuskymmentä vielä edessä.

”Työpäivä”

Kolmas päivä oli meille niin sanottu työpäivä LP:ssä. Olimme päättänyt ”valloittaa” kukkulalla olevan temppelin – sen ainoan nähtävyyden, jonka täällä aioimme katsastaa. Söimme tietysti aamupalan: baguettet sinapin kera sekä kyytipoikina hedelmäshaket. Tämän jälkeen otimme ”härkää sarvista”, ostimme litran vesipullon ja lähdimme kiipeämään portaita. Noin puolessa välissä oli lippukoju, jonka luona köyhdyimme 2 x 20 000 kip:iä (3,70e). Välitasanne lipunmyyntikojuineen oli ovelasti sijoitettu. Vasta liput ostettuamme silmämme kohdistuivat kivitauluihin, joissa luki 138 steps down – still 190 steps up. Tämä ehkä varmisti sen, että huonokuntoisempikin olisi joutunut motivoimaan itsensä pinnistämään koko matkan ylös asti maksettuaan jo lipun – meillehän tämä ei ollut ongelma, eikä mikään. 

Tämä näyttävä Wat Mai sijaitsee kukkula-watin portaiden alapäässä - helppoheikkien valinta siis.

Tämä elämän puu sijaitsee tasanteella puolessa välissä kipuamista kukkulan huipulle.

Hyvät ja huonot uutiset osataan antaa tiivistetyssä muodossa.

Päivä oli tietysti tuttuun tapaan kuumahko ja ylös päästyämme, oli vesipullomme jo suurin piirtein tyhjä. Lisäksi selkämme olivat taas märkiä kuin esteriläisessä takahuoneessa. Asian luonnetta korostaaksemme selkeällä kuvalla, täytyy meidän mainita tässä yhteydessä tositapahtuma, että toisen meidän käsivarrella olleeseen hikilammikkoon oli hukkunut eräs kärpänen, jonka havaitsimme ylös kukkulalle päästyämme – hauskaa, eikö?.

Kukkulalla oleva temppeli ei nyt itsessään ollut sinänsä mitään ihmeellistä nähtävää, mutta se näkymä... näkymä, joka kukkulan laelta aukesi kaupungille, oli erittäin mukavaa katseltavaa. Eikä sekään seikka haitannut matkalaisia, että ylhäällä saattoi välillä käydä pieni "viileähkö" tuulenvire (mutta vain ajoittain). Näkymiä aikamme katseltuamme, päädyimme kulkemaan eri porrasreittiä pois kukkulalta. Matkalla alas oli muutamia hienoja buddhapatsaita ja pienehkö luola, jonne toinen meistä kieltäytyi tulemasta sisään erään oviaukolla olleen keskikokoisen hämähäkki-rumiluksen vuoksi. Luolassa nyt olikin vain pimeätä ja perus patsaita – ei mitään maata mullistavaa. Lopulta päädyimme portaiden alapäässä olevan watin pihaan, jonka totesimme olevan niille laiskiaisille, jotka eivät vaivautuisi hoitamaan rukousbinesneksiään kukkulan huipulla. Pihalla oli hienonnäköinen kuollut ja kuivunut skorpioni. Yllätykseksi wat:ilta poistuttuamme saavuimme suoraan omille kulmillemme – mikä mukava yllätys se olikaan niin hikisinä, kun olimmekin.

Näkymä Luang Prabangin keskellä olleelta kukkulalta.

Tham Phu Si -temppeli sijaitsee reippailureitin varrella kukkulan huipulla.

Portaat alaspäin olivat kiemuraiset ja näyttävät.

Nämä kaverit toivottivat meidät tervetulleiksi matkallamme alaspäin.

Buddha-herralta löytyy asento jokapäivälle - tämä maanantai-buddha kieltäytyy kaikista töistä valittaen viikonloppuväsymystä.

Tiistai-buddha on jo aivan väsähtänyt takana olevasta pitkästä työviikosta.

Tämä kaveri on kuin suoraan pannulta tulleena - rapea ja maukas?

”Työpäivän” päätteeksi maistuikin taas paikallisruoka viihtyisässä ravintolassa. Paikka oli sama Antigue restaurant, jossa ekana iltanamme otimme jäätelöannoksia ja kaupungin halvinta olutta (7500 kip / 0,68l ~0,70e). Paikassa oli niin mielenkiintoiset menut, että se oli kiinnittänyt huomiomme jo ensimmäisellä kerralla: Menuissa oli kaikenlaisia ohjeita, miten Laosissa pitäisi toimia sekä käyttäytymissääntöjä ja mainintoja, kuinka tarjoilijat eivät saisi istua asiakkaiden seuraan, juoda drinkkejä heidän kanssaan, eivätkä käydä treffeillä heidän kanssaan – näistä ”rikkeistä” oli tietysti laadittu rangaistus: potkut + viiden kuukauden palkka sakkona. Jokaisella aukeamalla oli yksi sivu näitä erilaisia ohjeita ja yksi sivu ruokia ja juomia. Työntekijät olivat pääasiassa opiskelijoita, joilla ei varmasti olisi ollut varaa mainittuihin rikkeisiin. 

Yksityiskohtana vielä mainittakoon (tieto löytyi myös ruokalistasta), että Antique restaurantissa tarjoilijoita oli opastettu olemaan jatkuvasti pöytien luona, pitämässä huolen asiakkaan tarpeista. Niinpä ollessamme ensimmäiset (ja ainoat) asiakkaat, edessämme oli tarjoilija, joka käytännössä tuijotti syömistämme ja vei molempien lautaset pois välittömästi, kun yksilö oli lopettanut ruokansa syömisen. Ruoka oli hyvää ja kohtuullisen edullista, perus lao-thai -ruokaa (otimme tietysti noita halvempia ruokia ”backpacker dishes” -osastolta, vaikka listalla taisi olla myös perus länkkäriruokia ja kalliimpia eksoottisia valintoja). Sisään tullessamme ja pois lähtiessämme koko tarjoilijakunta kumarsi meille vuorotellen kiitokseksi käynnistämme – siis hieno paikka ja elämys kokonaisuudessaan.

Loppuillan käytimme suunnitteluun, miten pääsisimme jatkamaan matkaamme Vietnamiin. Alkuperäinen ideamme oli mennä LP:stä bussilla Udomxai:hin (5h), josta jatkaisimme bussilla rajaa lähellä olevaan Muang Khuan pikkukaupunkiin. Muang Khuanista menisi päivän kestävä matkayhteys Vietnamissa, rajan tuntumassa olevaan Dien Bien Phuhun, josta menisi sitten erittäin huonokuntoinen tie Hanoihin. Koko reitin kulkemiseen menisi noin neljä vuorokautta viettäen välillä öitä paikoissa, joissa ei ollut mitään näkemistä/tekemistä. Lisäksi Lonely Planet -matkaopaskirjamme varoitteli, ettei tiereitti ollut välttämättä kuljettavissa sadekauden aikana. Tähän emme saaneet varmaa vastausta yleisiltä travellerfoorumeilta tai muualta internetistä penkoessamme ja meitä arveluttikin suuresti se tilanne, että olisimme rajan tuntumassa toteamassa, että joutuisimme palaamaan takaisin LP:hen...

Linnun lailla...

Niinpä sitten tarkkaan harkittuamme teimme pikaisella päätöksellä (mutta kylmällä harkinnalla) muutoksia matkasuunnitelmaamme. Varasimme lennon Luang Prabangista Hanoihin 20.6.2011 päivämäärälle (ylihuomiselle päätösajankohdasta), jolloin olemme Hanoissa jo samaisena maanantaina noin 50 minuuttia kestävän nopean ilmapyrähdyksen jälkeen. Lento tulee olemaan jonkin verran kalliimpi, kuin tuo tuskainen nelipäiväinen matkapaketti, mutta toisaalta säästäisimme huomattavasti hermojamme ja saisimme paitsi varmuuden mutta myös muutaman päivän lisää käyttääksemme Vietnamin lukuisissa mielenkiintoisissa kohteissa – ei siis aivan katastrofivalinta. 

Otimme lennot netissä ebookers:in kautta ja törmäsimme kummaan ilmiöön: Jostain syystä lennot saatiin noin 80 euroa halvemmalla ottaessamme lennot sivuston Yhdistyneiden Saariasukkien sivuston kautta, matkahinnan ollessa punnissa – no mikäs siinä sitten, jätämme mielellämme kuuluisan ”Suomi-lisän” tällä kerralla maksamatta. Näin lennot maksoivat noin 110 euroa / henkilö ja lentoyhtiönä toimii Vietnam Airlines.

Kansainvälisen lentokentän opastekyltti...

... ja itse pääterminaali (ja ne kaikki muutkin "terminaalit").

Tämä ilmojen "haukkalintu" tarjoaisi meille tasaisen kyydin.

Näkemiin Luang Prabang, Näkemiin Laos...

Niinpä yhtäkkiä edessämme olikin viimeinen päivä Laosissa – kohta joutuisimme siirtymään pois ”Lao time”:n aikavyöhykkeeltä. Nyt, kun olisimme poistumassa maasta näinkin pian, päätimme, että tuo edellinen miltsin nosto jäisi viimeiseksemme – emmehän halunneet, että taskuihimme jäisi tätä, pohjolassa varsin turhaksi osoittautuvaa, rahaa. Niinpä edessä oli tiukan säännöstelyn ja "sniiduilun" (lue säästelyn) aika. 

Söimme aamupalaksi tutut baguette-setit shakeilla (20 000 kip/hlö ~1,80e), jonka jälkeen edessä oli asioiden hoitaminen. Kävimme tulostamassa matkavarauksemme internetkahvilassa ja ohi kulkiessa sovimme samalla erään tuktuk-kuljettajan kanssa seuraavan päivän kuljetuksesta lentokentälle. Neuvottelu meni jotakuinkin näin: 

- ”How much do you charge to the airport?” 

- "Now? 50 000 kip."

- “That’s way too much. It’s only like four kilometers away… 30 000 kip!” 

- “...40 000 kip?” 

- “no, thirty!” 

- “ok 30 000… when” 

Sitten kättelimme ja sovimme, että kuski tulisi seuraavana päivänä siinä puoli yhden maissa majatalomme eteen. Olimme alun perin varautuneet, että matka saattaisi maksaa 50 000 kip:iä, mutta päätimme tilaisuuden tullen neuvotella paremman diilin. Nyt asiat olivat pulkassa ja meillä olisi 50 000 iltaruokaan ja 50 000 seuraavan päivän aamupalaan sekä tietysti majatalon huonevuokra kolmelta päivältä, kyytirahat ja hieman ekstraa virvokkeita varten kentällä nautittavaksi. Yli jäävän varallisuuden voisimme aina lahjoittaa kentällä hyväntekeväisyyteen. Kone lähtisi seuraavana päivänä 14.45 ja päätimme olla ajoissa kentällä, jonka vuoksi sovimme noudon puolen päivän jälkeen, vaikka itse matkaan menisi vain noin vartin verran - eihän sitä sopinut koneesta myöhästyä.

Tämän järjestelyn ja laskelmoinnin jälkeen vetäydyimme majataloomme lukemaan kirjaa ja katsoimme erään mukaan tarttuneen elokuvan – pitihän sitä olla koko päivä tuhlailematta. Sitten menimme viiden pintaan ennalta suunnitellusti syömään food market:iin, joka oli ulkona muun katumarketin seassa oleva kadunpätkä, jossa oli ulkokeittiöissä kaikenlaisia ruokalajikkeita. Sieltä otimme kymppitonnin ”buffet”-lautaset.  Lautasiin sai lastata nuudelia, riisiä, kasviksia, ja jotain kevätkääryleitä + muita paistettuja asioita – ei kuitenkaan lihaa, joka olisi maksanut ekstraa. Päälle otimme vielä limpparit, jolloin ruokailun hinnaksi muodostui 30 000 kip:iä (~2,7e). Ruoka oli hyvää, vaikkakin sen olisi toivonut olevan lämpimämpää – ja saihan sen nauttia pöydässä paikallisväestön ympäröimässä tunnelmallisessa paikassa.

Luang Prabangin night marketista löytyy jos jonkinmoista käsintehtyä rompetta.

Ruokailun päätteeksi ostimme vielä 20 000 kip:in (~1,8e) hintaisen suklaapisara-keksipaketin, jonka muffininmakuisilla, herkullisilla kekseillä juhlistaisimme viimeistä iltaamme Laosissa. Sitten kävelimme rantaan katsomaan (ja ottamaan kuvia) upeaa auringonlaskua, vesipisaroiden sataessa Mekong-jokeen. Viimeistelimme auringonlaskun katsomisen omalta parvekkeeltamme, jonka jälkeen nautimme ostamiamme keksejä blogia kirjoitellessa ja Vietnamin kohteita suunniteltaessa.

Kohti auringonlaskua.

Punainen hetki Mekong-joella...

...ja sitä seurannut sinitaivas.

Tämä oli mielestämme varsin hieno päätös upealle Laosin valloitukselle. Täällä, missä aurinko laskee suhteellisen nopeasti ja valoisa muuttuu pimeäksi, ovat auringonlaskut aina katsomisen arvoisia. Tai kukapa nyt välittäisi katsoa jotain joki-vuori-maisemaa, kun taustalla on punertava taivas, joka heijastaa väriään joen pinnalle ja vuorten laelle muuttuen pikkuhiljaa lyhyeksi toviksi siniseksi taivaaksi ennen pimennystä? Me ainakin! Liitymme mielellämme auringonlaskun palvojien sankkoihin joukkoihin…

Nyt on aika sanoa sabaidee (näkemiin) ja todeta, että seuraavaksi raportoimme samasta aikavyöhykkeestä, mutta erikielisestä lokaatiosta, Vietnamin auringon alta, Hanoin kaupungista. Katsoimme valmiiksi (pääkaupunkihintatasoon suhteutettuna) kohtuullisen edullisen majatalon, jossa huhuttiin olevan, paitsi aamupalatarjoilu, mutta myös oluttarjoilu (free beer) joka päivä klo 5-6 välisenä aikana – huisaa! Mutta tästä ja monista muista asioista kerromme sitten lisää myöhemmin… 

Pärjäilkäähän siellä sateisessa pohjolassa. Meille luvassa on 34 C päivällä, 26 C yöllä ja ajoittaisia ukkoskuuroja (mihin ollaan täälläkin jo totuttu). Täällä sateet tulevat ja menevät, eivätkä ne vie koko viikkoa mennessään, eivät edes päivää. Tämä siis vain informaatioksi sääilmiöistä kiinnostuneille – emme me yritä kateellisia luoda… emmehän?

Tästä jatkuu tie ilmojen halki - kuulemisiin...