Phonsavan, Laos - Whiskey in the Plain of jar-o

Terve terve! Saavuimme Phonsavaniin pitkä(styttävä)n bussimatkan jälkeen noin kello 16.30. Olimme jälleen istua kököttäneet bussissa uskollisesti koko matkan poistumatta paikalta edes pysähdyksien aikana. Bussihan oli mallia "vip" eli suhteellisen uusi Hyundai Starex, johon oli taakse ahdettu kolme riviä penkkejä. Onneksemme kyytiin ei tullut paljoa muita matkustajia ja saimme koko takarivin (3 paikkaa) omaan käyttöömme –huisaa, eikö?

Tämänlainen "vip" ajoneuvo (Hyundai Starex) toimi reissuruunanamme matkoillamme Phonsavaniin ja sieltä pois, taittaen vuoristojen mutkikkaat tiet kyytiläisten pomppiessa takapenkeillään edestakaisin ja ylösalas.

Heti Phonsavanin "bussiasemalle" (joka tällä kertaa oli pitkälti nurmikenttä yhdellä puutönöllä varustettuna) olivat ”hyeenat” jälleen kimpussamme melkein jopa ennen ulos tuloamme. Kyydissä oli vain neljä turistia (me mukaan lukien), joka ilmeisesti oli hyvä saalis näin off-seasonin aikana. Sattumalta bongasimme erään "hyeenan" kyltistä sen guest housen nimen, jonka olimme jo etukäteen itsellemme sopivaksi tsekanneet (opaskirjastamme). Niinpä sitten lähdimme opasherran saattelemana kohti Phoukham guest housea, jossa oli tarjolla huone 40 000 kip hinnalla / yö (~ rapiat alle 4e). Paikalle saavuttuamme, ystävällinen majatalon emäntä vielä vaihtoi meille lopulta huoneen, jossa oli lämmin suihku tuohon samaiseen hintaan (normihinta tälle huoneelle oli 50 000 kip:iä ~4,5e/yö), kun majatalossamme ei ilmeisesti ollut muita asukkaita samaan aikaan. Nice!

Phonsavanilaiset ovat joutuneet tottumaan tiputettuihin pommeihin. Jotkut ovat pyrkineet kääntämään tämänkin asian hyödykseen...

Ensivaikutelma Phonsavanin kaupungista oli rauhallisen oloinen ja simppeli. Wikipedia kertoo Phonsavanin tarkoittavan "hills of paradise"a, joka on mielestämme varsin liioiteltu kuvaus. Opaskirjamme vastaavasti kuvasi paikkaa entisen Neuvostoliittolaisen pikkukaupungin vaikutteita omaavaksi paikaksi, jossa ei iltaisin ole mitään tekemistä - meidän täytyy kyllä allekirjoittaa tämä väite 100 % yksimielisyydellä. Tämä tosiasia on vahvistunut kahtena täällä vietettynä iltana, kun ainoa tekeminen tuntuu olevan ympäriinsä kävely suhteellisen tyhjillä kaduilla. Tai onhan tuolla pieni yömarketti, jossa myydään jotain rompetta ja joka kuhisee paikallista väestöä. Ainiin, ja löytyihän tuolta yksi baarin oloinenkin paikka, jossa jopa oli ihmisiä ja musiikkia sekä toinen pubi, jossa valot vilkkuvat ja musiikki huusi, mutta ketään ei ollut sisällä – eiköhän nyt tullut kaikki asiat mainittua tästä paikasta.

Huoneemme oli kuitenkin riittävän siisti ja tasollemme sopiva. Muuten täällä tuntuu kaikki asiat olevan kalliimpia kuin edellisessä sijainneissamme, Vang Viengissä tai edes Vientianessa. Liekö tämä johtunut suhteellisen haastavista logistisista olosuhteista, sillä matka tänne kesti tosiaan sen seitsemän tuntia vuoristoratatietä pitkin (jota matkatessa ei pystynyt oikein lukemaan kirjaakaan). Näkymät vuorista olivat ajoittain kyllä erittäin hienoja mutta toinen meistä alkoi jo kärsiä pientä matkapahoinvointia jatkuvasta poukkoilusta. Pyykkäys täällä maksaa kolme kertaa enemmän kun Vang Viengissä (eli 15 000 kip / kg ~ 1,40e) mutta toisaalta pestyn pyykin tuoksu on jälleen parempi.

Ja sitten murkinaa etsimään...

Eksyimme ensimmäisenä iltana erääseen kiinalaiseen ravintolaan, jonka menusta tosin emme löytäneet mitään sopivaa perusruokaa, eivätkä hinnatkaan meitä silloin miellyttäneet. Siispä päätimme jatkaa matkaa, mieleemme istutettuna kuitenkin hyvän kiinalaisen ruoan maku ja halu päästä nauttimaan sellaista ruokaa. Tämä johti siihen, että päädyimme tässä pikkukaupungissa (joka pitkälti koostuu yhdestä päätiestä ja parista poikkitiestä, jossa ei ole juurikaan mitään ihmeempää) paikkaan, jossa luki "china food". Kyse oli majatalosta, jonka aula oli suhteellisen tyhjä, lukuun ottamatta muutamia kiinalaisia polttamassa tupakkaa kahdessa neljästä siellä olleesta pöydästä. 

Kysyimme rohkeasti menua ja saimme kiinaksi kirjoitetun läpyskän. Siinä vaiheessa jo erittäin kovasta nälästä kärsivinä kysyimme sitten, että ”löytyisikö teiltä kanaa, vihanneksia ja riisiä?” (varma valinta siis). Tämän jälkeen eräs emännistä esitteli yhtä raakaa kanankoipea ja tuntui ymmärtävän myös sanan "vegetables". Riisin uskoimme olevan automaattinen lisuke kun kerran olimme kiinalaisessa ravintolassa - turvallinen tilaus siis ja ilmeisesti myös onnistunut.

Tällä välin erän paikalla ollut laolainen mieshenkilö tuli juttelemaan kanssamme mukavia. Kerroimme tietysti ne perusasiat, mistä olimme, kuinka kauan olimme Laosissa olleet, kuinka tykkäsimme paikasta kovasti jne. Mies taas kertoi asuneensa viisi vuotta kiinassa ja olleen nyt opettamassa majatalon kiinalaisväestöä (ilmeisesti laonkieltä). Majatalon pitäjät eivät tosiaan olleet tehneet menuja laosiksi saati sitten englanniksi, jota suuresti ihmettelimme, kun kyseessä oli tosiaan majatalo turisteille. Saimme mieheltä tähän ihmetykseen vastaukseksi, etteivät eurooppalaiset saati sitten laosilaiset yleensä pidä kiinalaisesta ruoasta. Tässä oli taas meille hetkeksi ihmeteltävää.

Sitten ruoka saapui pöytään. Ensin lautasella tuli kanankoipi murskattuna pieniksi paloiksi kaikkine luineen ja rustoineen. Sen lisäksi siinä oli kastike ja jotain parsan näköistä kasvista – asetelman esteettinen puoli oli kyllä kunnossa. Lisäksi saimme kun saimmekin riisin hienossa hopeavadissa. Juomaksi olimme saaneet vettä. Tätä hetken "nautittuamme", ymmärsimme hyvin aiemman kertomuksen, jota silloin jäimme kummastelemaan. 

Riisissä, eikä parsassa sinänsä ollut mitään vikaa. Ei myöskään kastikkeessa. Vika syntyi siitä, ettei annoksesta saanut yhtään turvallista palaa suuhunsa, ilman että siinä olisi ollut kananluun paloja, rustoja tai muita jänteitä. Itse kanaa ei juuri annoksesta tuntunut löytyvän (paitsi luista järsittynä). Kiinassa tosiaan on tapana hyödyntää kaikki osat kanoista ja muista äyriäisistä. Siksi meitä hieman hävetti yrittää kaivella suusta vaivihkaa luunpaloja pois. Kun olimme lopulta saaneet syötyä "riittävästi" ja pyysimme laskun, saimme vielä yhden yllätyksen samalle päivälle... Olimme aiemmin ajatelleet positiivisesti, että tulipahan edes säästettyä, vaikka makukokemus nyt ei ollutkaan aivan kohdallaan... mutta ei – tämä lysti maksoi 60 000 kip:iä (~5,50e), joka on kalleimmasta päästä kaikkia aterioita, mitä olemme tähän mennessä nauttineet. Esimerkiksi Vang Viengissä nautimme naudan ulkofileepihvit ranskalaisten perunoiden, valkosipulipatongin ja salaatin kera (kahdelle) tähän samaiseen hintaan. Pöyristyttävää! Nämä reissaajayksilöt olivat kun nuijalla lyötyjä, kun he poistuivat tästä paikasta. Yksi asia oli kuitenkin nyt tullut selväksi: kiinalaiset ruoat saisivat jäädä tuonne elo-syyskuulle ja Suomen mantereelle, ellei jotain poikkeuksellista tapahtuisi. Tässä olivat suurin piirtein ensimmäisen päivän tapahtumat.

Ja sitten siihen ASIAAN – siis miksi tänne, keskelle ei mitään, on eksytty...

Tuo "hyeena", joka meidät ystävällisesti ohjasi guest houseemme (johon olisi ollut vaikea löytää ilman karttaa ja osoitetta), tarjosi heti paikalle saavuttuamme sitä kuuluisaa ketunhäntää. Hän oli tyyppiä "matkaopas" ja ryhtyi esittelemään meille kartasta ja brosyyreistä erilaisia nähtävyyksiä, mitä Phonsavanin ympäristöllä oli tarjota. Olimme kuitenkin jo niin täynnä temppeleitä, luolia ja "stuupia", että meitä kiinnosti vain ja ainoastaan ruukkujen tasankojen paikat 1, 2 ja 3 (Plain of Jars, sites 1-3). Näitä paikkoja, jossa noita niin ihmeellisiä ruukkuja on, löytyy alueelta ilmeisesti jopa 60 kpl (joista 16 on raivattu UXO:ista eli räjähtämättömistä pommeista). Näissä ”jar site”:issä on 1-400 ruukkua per paikka. Meitä kiinnosti erityisesti nuo eniten visiteeratut paikat, numerot 1-3.

Matkaopas tarjosi meille erilaisia paketteja kyyteineen ja ruokineen ja oppaineen ensin hintaan 600 000 kip:iä (~55e), jonka tyrmäsimme heti aivan liian kalliina. Sitten saimme tarjouksen pelkistä kyydityksistä paikoille 400 000 kip:in hintaan (~37e) ja syynä kalliille hinnalle polttoainekustannukset ja huonot tiet - olivathan nuo paikat 10 km:n, 25km:n ja 35km:n päässä kaupungin keskustasta. Päätimme tässä kohtaa ottaa aikalisän ja sovimme, että käymme ensin syömässä ja opas tulee tapaamaan meitä iltasella uudestaan.

Tuon hirvittävän ruokailun lisäksi käytimme aikamme (tapamme mukaan) hyödyksi. Kävimme ensin "bussiasemalla" varmistamassa poislähtökyydin ajankohdan ylihuomiselle, jonne menisimme seuraavana päivänä ostamaan liput valmiiksi (ja siten varmistamaan poispääsymme tästä ”tuppukylästä”). Tämän jälkeen teimme perinteisen ympäristökierroksen ja tutustuimme lähialueeseen. Löysimme erään skootterivuokraamon, jonka avulias pitäjä antoi meille kyselyjemme yhteydessä turistikartan, jonka avulla löytäisimme itsekin noille ”jar site” -paikoille. Skootteri irtosi vuokraushintaan 80 000 kip / päivä, jonka lisäksi jouduimme tankkaamaan tankin täyteen hintaan 25 000 kip:iä (yht. ~ 9,50e). 

Niinpä meillä oli illalla oppaallemme kerrottavaa, että ottaisimme ennemmin skootterin kuin erittäin suolaisen hintaisen kuljetuksen. Kerrottuamme ystävällisesti, mutta suorapuheisesti, valinnastamme, hän yritti hetken saada meitä vielä opastuskierroksensa pariin (kertomalla, että ryhmään olisi mahdollisesti liittymässä muitakin) ja tyytyi sitten tarjoamaan meille matkalippujen järjestämistä pois Phonsavanista. Tämän kuittasimme kertomalla käyneemme jo bussiasemalla. Mies tuntui hieman masentuneelta, kuitaten loppuun ystävällisen näköisenä "It was nice to meet you". Emme kuitenkaan halua jättää lukijoitamme pahalle mielelle, joten kerrottakoon nyt saman tien, että tapasimme saman matkanjärjestäjä-oppaan seuraavana päivänä parin "karitsan" kanssa jar site 3:lla - hän oli siis saanut leipää pöytäänsä kuitenkin, vaikka sitä ei tällä kertaa nyhdetty näiden reissaajien selkänahasta. Me hoidimme tuon paketin itsellemme paremmin sopivaan tyyliin - edullisesti ja omatoimisesti.

Sitten skootterin keula kohti ruukkuja

Seuraavana aamuna söimme siis aamupalan, varustauduimme varmuudeksi myös pitkähihaisilla vaatteilla (osin reppuun pakattuna) ja haimme mopedin allemme. Siitä sitten lähdimme bensa-asema-visiitin jälkeen köröttelemään karttamme mukaiseen suuntaan. Ensimmäinen ja tärkein "jar site" löytyi noin viiden kilometrin matkan päästä kaupungin ulkopuolelta (noin kymppikilsan päästä asumuksestamme). Tie sinne oli asfaltoitu ja hyvin opastettu - no problemos siis.

Paikalle saavuttuamme, köyhdyimme 2000 kip:iä mopoparkista ja 20 000 kip:iä kahdesta sisäänpääsylipusta (yhteensä 2e). Pienen kävelyn jälkeen eteemme avautui se näky, jonka vuoksi olimme matkanneet seitsemän tuntia yhtä kyytiä vuoristoradassa ja matkaisimme myös kahdeksan tuntia eteenpäinkin tietä, joka on suurelta osin sama tie kun Phonsavaniin tullessakin (Phonsavanhan sijaitsee sivussa varsinaiselta reitiltämme). Lisäksi olimme maksaneet noista matkoista yhteensä 40 euroa ja tulisimme maksamaan täällä olostakin 20–30 euroa... Eteemme aukesi tasanko, jossa oli runsaasti 1-1,5 metrisiä kiviruukkuja (yhteensä 250 kpl opaskirjamme mukaan). Ruukut ovat yhtenäisistä, isoista kivistä valmistettuja ja ne ovat peräisin (arviolta) rautakaudelta (500 e.a.a. – 500 j.a.a.). On epäilty, että ne olisivat kaiverrettu taltalla, mutta mitään varmoja todisteita asiasta ei ole.

Satoa ruukkujen tasankojen "jar site" 1:ltä.

Nämä ruukut olivat korkeudeltaan vajaa kaksi metriä.

Ruukkuja ruukkujen perään.

Ruukkujen luona oli pari kivikantta, joita ei kuitenkaan ole löydetty enempää. Yleensä kaikissa ruukuissa oli kuitenkin selkeä kannelle veistetty paikka (tai muoto ruukun kaulassa). Siksi eräs teoria viittaakin, että kannet olisivat olleet valmistettu materiaaleista, kuten puu, jotka eivät ole säilyneet ajan hampaan kourissa. Tämä vaikuttaa varsin ymmärrettävältä ratkaisulta ottaen huomioon, että kivikannen siirtämiseen tarvittaisiin aina useampi isokokoinen mies – ei siis mikään jokapäiväisen säilytyspaikan ratkaisu.

Poikkeuksellinen ruukku, jossa on kivikansi.

Ruukut painavat 600–1000 kiloa kappale, ja niiden mahdollisia käyttötarkoituksia on tutkittu runsaasti. Asiasta kannattaa lukea wikipedia-artikkeli "Ruukkujen tasanko" (tai laajempi englanninkielinen Plain of jars -artikkeli), joka on varsin mielenkiintoinen. Eräitä teorioita näiden ruukkujen käyttötarkoituksista ovat muun muassa riisin säilytys, laowhiskeyn säilytys sekä haudat ja sukuhaudat tuhkille, joita läheisessä luolassa on krematoroitu. Reppureissaajat arvelivat, että kyseessä saattoi olla jokin muinainen bucket-baari, joka yhtyisi osiltaan laowhiskey-teoriaan. Näissä ”bucketeissa” olisi todellakin ollut juotavaa useammallekin, kuten ”bucket-etiketti” kaiketi vaatiikin. Todellisuudessa ehkä uskottavin teoria liittyy juuri ruumiiden ja sittemmin tuhkien säilytykseen, joka selittäisi sen, miksi ruukkuja on erikokoisia ja miksi ruukuista ja niiden läheltä on löytynyt jäänteitä poltetuista ihmisistä ja vielä siten, että samassa ruukussa on saattanut olla useiden eri ihmisten jäänteitä.

Krematoriona käytetty luola, jossa on ihmisen tekemä aukko katossa.

Tasangoilla liikkuessa oli tärkeää pysytellä poluilla ja merkityillä alueilla (jar site 1:ltä oli raivattu 127 räjähtämätöntä ampumatarviketta). Tämä Laosin osa kärsii nimittäin sellaisesta ilmiöstä, kun Laosin sisällissodan (tai toiselta nimeltään Secret War:in) aikoihin (joka ajoittuu samoihin aikoihin Vietnamin sodan aikaan) myös kaikkien ystävien, USA-laisten oli sotkettava kämmenensä tähän soppaan. Tuolloin amerikkalaiset sotivat kommunisteja vastaan Vietnamissa ja kylvivät silloin lentokoneista ripotellen myös Pohjois-Laosin alueita täyteen pommeja, joista osa jäi räjähtämättömiksi. 

UXO:jen (unexploded ordnances) raivaamista varten on perustettu erilaisia järjestöjä, kuten esimerkiksi Phonsavanin alueella näyttävästi toimiva MAG (Mines Advisory Group). Alueelle tiputettiin kaksi miljoonaa tonnia pommeja, joista 30 % jäi räjähtämättä. Tähän raivaustyöhön on arvioitu kuluvan yhteensä sata vuotta johtuen työn haasteellisesta luonteesta. Pommeja etsitään nimittäin metallinpaljastimilla ja jokainen löydetty metallinpala (oli se sitten metalliroska, sirpale tai oikea pommi) aiheuttaa huomattavasti töitä, kun kaivaus täytyy tehdä varoen ja mahdollinen pommi pitää yleensä räjäyttää vaarattomaksi. Ensimmäiseltä ”ruukkusiteltä" löytyi myös muutamia tiputettujen pommien synnyttämiä kraattereita.

Maininta pommin tekemästä kraatterikuopasta.

MAG:n maamerkki alueesta, joka on puhdistettu pommijäänteistä.

Lähdimme jatkamaan matkaamme, kun olimme ensiksi napanneet riittävästi valokuvia site 1:ltä ja ihmetelleet ruukkuja, niiden valmistustekniikoita (ruukuthan on tehty arviolta 500 ekr – 500 jkr välisenä aikana) sen aikaisilla välineillä (erään teorian mukaan rautataltoilla) ja sitä, onko raskaat kivet alun perin tuotu tälle tasangolle, vai onko sinne sattunut päätymään, esimerkiksi kivikauden seurauksena, paljon kiviä. Matka jatkui skootterilla takaisin päätielle ja sieltä eteenpäin. Kun olimme ajaneet noin 10–15 kilometriä ilman, että vastaan oli tullut yhtään opastetta nimellä "Plains of jar site 2 & 3", pysähdyimme katsomaan turistikarttaamme, joka ei todellakaan ollut tarkka Phonsavanin ulkopuolisen alueen osalta. Huomasimme heti ajaneemme ohi noin 10 kilometriä oikeasta liittymästä ja käännyimme takaisinpäin. Tässä arviossa käytimme tosin apuna opaskirjamme karttaa alueesta, josta selvisi myös niiden "tusinan" banin (kylän) nimet, joiden ohi olimme ajaneet. Lopulta huomasimme tien vieressä erittäin haalistuneen kyltin, josta pystyimme erottamaan kyseessä olleen oikean tien. Siinä näkyi teksti "jar site 2, 11 km".

Tuota hiekkatietä ajaessamme alkoi pikkuhiljaa syntyä konsensus aiemmin tapaamamme matkaoppaan kanssa siitä, että tiet tosiaan ovat huonossa kunnossa. Se tärinän määrä, jonka tällä tiellä koimme, oli sanoinkuvaamaton. Matkalla oli tietysti jatkuvasti jos jonkinmoista lehmää, vesipuhvelia, koiraa ja kanakukkoa, joita saimme väistellä muutenkin niin rattoisan matkan lisäksi. Kyllähän sitten aikanaan pääsimme jar site 2:lle asti, maksoimme taas 20 000 kip:iä (1,8e kahdelta) lippumaksua ja porotimme kukkulan päälle, josta oli merkitty pommeista puhtaaksi raivatut polut kahdelle kumpareelle, joissa kohtasimme lisää ruukkuja. Tällä kertaa niitä oli noin 90 kpl. Lisäksi mainittakoon, että tältä alueelta oli löytynyt 36 UXO:a. Eräänä mainostettunakin yksityiskohtana mainittakoon: täältä löytyi myös ruukku, jonka sisälle oli kasvanut iso puu, joka oli kasvaessaan hajottanut ruukun. Lisäksi korkein ruukku täällä oli noin kolme metriä. Muuta ihmeellistä tämä paikka ei tuonut edellisen, hienomman, jar site 1:n lisäksi.

Tämäkin kallistunut ruukku jar site 2:lla tuli meille tutuksi.

Tässä "kuuluisa" ruukku, jonka epäonneksi läpi on päässyt kasvamaan puu, repien ruukun kappaleiksi.

Sitten matka jatkui skootterilla täristäen, samaista hiekka- ja kuoppatäytteistä tietä, kohti kolmatta jar siteä. Sen lisäksi alueella, kilometrin poikkeaman päässä reitiltämme, oli mainittu olevan eräs "vesiputous". Päätimme poiketa katsomaan tuota ihmetystä, emmehän olleet vielä saaneet läheskään riittävää annosta kunnon vesiputouksista. Päädyimme kilometrin ajon jälkeen paikalle, jossa tien keskellä meni joen tai puron uoma, joka näytti lähinnä pikkukoskelta. Teimme nopean johtopäätöksen, että eikai kukaan kehtaisi tätä mennä kutsumaan vesiputoukseksi, vaikka kyllähän vesi siinä putosi ehkä sen 30 cm matkan. Toivoimme, paikallisten kunnian vuoksi, että kyse olisi siitä, ettei tie olisi kulkukelvollinen näin sadekaudella ja että hieno vesiputous olisi jossain joenuoman toisella puolella - mitenköhän lie asian todellinen laita? 

Matkaoppaan nähtävyysluettelosta tuli kieltämättä hieman sellainen tunne, että he kaipaisivat kovasti paikkakunnalleen jotain muitakin vetonauloja ja rahastuskohteita. Monet nähtävyyksiksi mainittavat asiat tuntuivat aivan turhilta - yksi näistä oli mm. meille erittäin tavallinen nähtävyys, eli venäläinen tankki, jota emme edes viitsineen pysähtyä katsomaan, vaikka sen kyltin ohi ajoimmekin. Lisäksi tarjolla oli ranskalaisten rakentama sairaala ja lämmintä vettä sisältäneitä puroja - kaikkea kanssa, ei kiitos.

Eräs Phonsavanin lähiseudun nähtävyyksistä: Huisa "putous", heh heh.

Kolmas jar site tarjosi sentään jotain virkistävää ja uutta kahden edellisen jälkeenkin, vaikka jo kovasti pelkäsimme turtuneemme koko lystiin. Viimeiset kaksi kilometriä paikalle piti nimittäin kävellä ja polku kulki riisipeltojen välissä välikorokkeilla, jotka erottavat riisialtaat toisistaan, jonka lisäksi matkaa taitettiin myös puhveliaitausten läpi. Itse ruukkukumpareella oli - yllättäen - lisää ruukkuja 150 kpl, ei siis mitään päätähuimaavaa enää tässä vaiheessa päivää. Siellä törmäsimme myös tuttuun ”hyeenaan” mukanaan pieni turistilauma, kun aiemmat nähtävyytemme olimme saaneet katsoa hyvin rauhassa muilta ihmisiltä. Tästä olikin sitten aika jatkaa suunnaten skootterin rengas kohti majataloamme. Ohitimme takaisintulomatkalla tuolla erittäin vaikeasti ajettavalla hiekka-kivi-muta-kuoppa-tiellä sen pakettiautokuljetuksen, jossa olisimme varmaankin istuneet, jos olisimme hyväksyneet tuon "edullisen" 400 000 kip:in "tarjouksen". Kaksipyöräisellä kun oli huomattavasti helpompi löytää tiestä välillä edes pieni tasainen ura, jossa pystyi ajamaan kohtuullisella nopeudella (20-30 km/h).

Matka jatkui kävellen kohti Jar site 3:sta tälläistä hienoa polkua pitkin.

Mainittakoon vielä, että harharetkellämme päädyimme kylään, josta olisi ollut enää kahden kilometrin matka jollekin temppelille ja "stupa"lle, jota matkaoppaammekin meille yritti tyrkyttää - nämä "nähtävyydet" eivät kuitenkaan kiinnostaneet sen vertaa, että tuota matkaa olisi kannattanut tehdä, olimmehan jo nähneet Laosin hienoimmat yksilöt tälläkin saralla, eivätkä muut paikat sen jälkeen enää paljoa puhuttelisi. Sen verran tästä reissusta oli hyötyä, että skootterivuokraajamme, joka niin kovasti innostui kun kysyimme, että "pitäisikö tankki laittaa täyteen ennen ajoon lähtöä" (ja tietysti vastasi ”kyllä” kysymykseemme), ei nyt kostunut kuivaa tankkia suuremmin palauttaessamme menopelin - olimme siis ajaneet "koko rahan edestä". Palautimme mopedin puotiin takaisin sopivasti 16.30, kun olimme puhuneet jotain klo 17 palautusajasta. Onneksemme todettakoon, ettei matkan aikana satanut muutamaa uhkaavaa sadepisaraa lukuun ottamatta. Näin olimme tehneet koko nähtävyyskierroksen suhteellisen edulliseen 167 000 kip:in (16e) hintaan, kun verrokkina käytetään oppaan tarjoamaa 37e:n "pakettia". Ajokokemus oli lisäksi ihan mukava, vaikka se välillä istumalihaksia koettelikin.

Unohtamatta paria oleellista asiaa Phonsavanista...

Bongasimme ensimmäisenä iltana kaupunkiin tutustuessamme torin, josta mukaamme lähti pari eksoottista hedelmää. Jaoimme nautinnot tietysti kahdelle päivälle jotta termi "päivän eksoottinen hedelmä" olisi vielä voimassa. Hedelmia otimme kaksi erilaista yksilöä, jotka maksoivat yhtensä 5000 kip:iä (~0,50e).

Ensimmäisen päivän eksoottinen hedelmä oli musta, passiohedelmän kokoinen, Mangosteen -niminen elämys. Tämä kovasti kehuttu hedelmälajike oli yksi aiemmin esittelemämme nettisivun yksilöistä, joka kuului myös omiin tavoitteisiimme. Mangosteen maistui jossain määrin samalle, kuin aiemmin mainitsemamme Langsat kuitenkin ilman minkäänlaisia happamia esansseja. Suosittelemme tätä hedelmää todella ja siitä tulikin yksi suosikeistamme.

Biljardipallon kokoinen ehta Mangosteen odottaa nauttimistaan.

Mangosteenin sisältö on varsin herkullinen.

Seuraavana päivänä uskaltauduimme maistamaan toista valitsemaamme hedelmää, joka oli hieman edellä mainittua epämääräisemmän näköinen. Kyseessä oli isokokoisen omenan kokoinen hedelmä, jossa oli sirpalegranaattia muistuttava kuori, jonka palaset lähtivät irti yksitellen. Kyseinen hedelmä on nimeltään sugar apple, joka nimensä mukaisesti maistui varsin sokeriselta. Makua voisi kuvailla säilykepäärynäksi, joka ei päässyt suosikkiemme joukkoon. Maku oli nimittäin erittäin sokerinen. Niinpä näistä kahdesta listaltamme yliviivatusta yksilöstä Mangosteen vei voiton ylivoimaisesti. Näin siis tällä kertaa.

Sugar applesta reinapalaset irtoavat yksitellen.

Kuorittu sugar apple maistuu suussa pirun sokeriselta.

Ja sitten he lähtevät jälleen tien päälle...

Vaikka olimme olleet Phonsavanissa vasta kaksi päivää, olimme jo yksimielisiä siitä, että nyt on erittäin hyvä aika jatkaa matkaa - eihän täällä tosiaan ollut MITÄÄN muuta tekemistä ruukkurallin lisäksi. Näin siis matkamme jatkuu kohti Luang Prabangia alkaen sopivasti aamulla klo 8.30, kestäen jälleen herkulliset 7-8 tuntia. Palailemme siis asiaan tuolta "Kaakkois-Aasian romanttisimmasta kaupungista" (definition by Lonely Planet). Näkemiin.

Jätämme teidät tällä kertaa näihin tunnelmiin...

Ps. Phonsavanin lähialueella olisi päässyt tutustumaan laowhiskeyn valmistusprosessiin viskitilalla - sopivaa kertakorvausta vastaan tietysti.