Phnom Penh, Kambodza - Back to business

Morjensta pitkästä aikaa. Olemme aloittaneet Kambodzaan tutustumisen maan pääkaupungista, Phnom Penh:istä tuttavallisemmin bonbonista, pennistä tai PP:stä – miten ikinä nimi parhaiten omaan suuhun taipuukaan. Tämä ”idän villi länsi” ei ole ollenkaan niin villi, kuin mitä ennakko-odotuksemme olivat tai mitä moni suomalainen saattaisi luulla. Kaupunkiin tullessamme, tunnelma oli suorastaan mukava: liikenne oli huomattavasti Vietnamin suurkaupunkeja rauhallisempi, palveluita näkyi löytyvän runsain mitoin ja meno oli muutenkin rempseää! Toki isojen kaupunkien vitsaukset olivat läsnä, mutta kuka nyt kehtaisi vähempää odottaakaan?

Welcome to Phnom Penh!

Pääposti on hieman hinompi kuin niin kehittyneessä Suomen maassa.

Tälläiset katumarkettikompleksit ovat varsin yleinen näky myös Phnom Penhissä.

Smells like Durian! We are back in business...

Meidät jätettiin keskusta-alueen koillis-osaan erään matkatoimiston edustalle, jossa normaaliin tapaan hyeenat ottivat haltuunsa kaikki matkailijat (paitsi meidät tietty). Me lähdimme kävelemään kompassin ja kartan avulla ennalta päättämällemme alueelle. Matkaa oli noin kolmisen kilometriä ja kohdealue löytyi helposti. Phnom Penhissä kun kaikilla kaduilla on myös numero, joista parilliset ja parittomat kulkevat ristissä mutta numerojärjestyksessä – niinpä tienumeroiden kasvaessa oli suhteellisen helppoa arvioida oma sijaintinsa, jota pystyi vielä peilaamaan muutamaan isoon tiehen, joilla oli helposti muistettavat nimet.

Niin matkamme kulki tiellä nro 111 olevaan Spring guest houseen, jossa oli huoneita tarjolla alkaen 6 USD:stä. Halvimmat huoneet olivat ylimmässä, viidennessä kerroksessa ja rakennuksessa ei tietenkään ollut hissiä. Me, periaatteidemme mukaisesti otimme tietysti huoneen halvimmalla hinnalla, jättäen näin ollen taaksemme ne ajat, jolloin suihkusta tuli lämmintä vettä. Olimme siis jälleen ”back in business”. Huone oli varsin siisti ja se sisälsi wc:n kylmän suihkun kera sekä pienenpienen putkitelevision, josta olisi nähnyt laajemmankin valikoiman kaapelikanavia. ”Ilmastoinnista” vastasi tuuletin, joka kääntyili seinällä tasaiseen tahtiin. Talossa oli tarjolla ilmainen, hitaanoloinen langaton internet, mutta sen kuuluvuus ei riittänyt paksujen betoniseinien läpi huoneeseemme. Niinpä netin käyttäminen tarkoitti käytävällä tai ala-aulassa kököttämistä, emmekä jaksaneet sitä pakollista määrää enempää harjoittaa. Nyt siis majoitusasia oli hoidossa seuraaville päiville ennen siirtymistä seuraavaan kohteeseen. Nyt oli hyvä aika tottua taas normaaleihin olosuhteisiin Vietnamin jälkeen – Kylmiä suihkuja olisi jatkossa tarjolla enemmänkin, olimmehan tulleet Cambodiaan…

Spring GH on varsin loistava paikka - varsinkin yöaikaan.

Perimeter check

Saapumispäivän ilta meni jo varsin rutinoituneella otteella. Etsimme ensin majoituspaikan läheltä automaatin, josta saisimme käypää valuuttaa. Pieneksi yllätykseksemme korttimme ei käynyt joihinkin automaatteihin ja siellä mihin se kelpasi, saimme ulos USA:n dollareita. Dollarit tuntuvatkin olevan Kambodzassa jopa virallisempi valuutta, kuin maan oma Riel. Paikallinen valuutta toimii lähinnä sentteinä – dollarin arvo lasketaan olevan 4000 riel:iä, jolloin 25 senttiä on 1000 rahaa. Niinpä murto-osat saa takaisin aina paikallisena rahana ja homma toimii molempiin suuntiin – kaikkialla.

Automaatiksemme satuimme valitsemaan Canadia bank:in, joka on niitä harvoja, joissa ei ole erillistä nostopalkkiota – tietysti oma, rakas pankkimme ottaa omansa pois suoraan tililtä noston jälkeen. Olemme oppineet reissun aikana ottamaan myös tämän asian huomioon ja siten etsimään aina ne edullisimmat automaatit, koska ulkomailla nostettu raha voi olla pahimmillaan erittäin kallista.

Totuimme varsin äkkiä käyttämään dollareita, ovathan ne euromaalaisille vielä varsin edullisia nyt kun USA:n valuutan arvo ei voi erityisen hyvin.  Kun olimme tehneet automaattinoston automaatilla, hakeuduimme syömään – viimeinkin. Päädyimme sattumalta Mama-nimiseen ravintolaan, joka paljastui sittemmin olleen myös opaskirjassamme maininnalla ”kaupungin halvin länkkäriruoan tarjoaja” – Vainumme ei siis pettänyt tälläkään kertaa. Toki sieltä sai myös Khmeriläistä (kambodšalaista) ruokaa. Ruokailun jälkeen käväisimme vielä vilkaisemassa lähisupermarketin tarjonnan ennen kuin palasimme guesthouseemme levolle.

Kaupunki haltuun

Ensimmäisen toiminnallisen päivän aloitimme hoitaen rauhallisesti aamutoimet pitämättä minkäänlaista kiirettä. Tähtäsimme tietyille nähtävyyksille vasta klo 14.30 aikaan, joka oli päiväsiestan päättymishetki. Olimme suunnitelleet tarkan reitin, jonka kiertäisimme kävellen käyden läpi ne muutamat nähtävyydet, joita Phnom Penh tarjosi. Suunnistimme ensin kaupungin keskusmarketille hieman imemään itseemme torien tunnelmaa ja täyttämään hieman matkavaatevarastoamme, jonne lisäsimme mm. Kambodzassa paljon käytössä olevat suuret huivit. Huivit ovat kevyitä ja toimivat aurinkosuojina, peittoina ja paljon muunakin.

Myös Central Market on varsin komea rakennus.

Torin vieressä oli myös kauppakeskus, jossa kävimme etsimässä lisää tallennustilaa lukuisten valokuvien varmuuskopioimista varten – haluammehan varmistaa, että muistomme säilyvät tallessa myös silloin, jos kannettavamme varastettaisiin. Olemme olleet tämän asian suhteen hyvin järjestelmällisiä sen jälkeen kun alkuperäinen suunnitelma, lähettää kuvia nettiin, kariutui. Paikalliset internetyhteydet eivät yleensä ole riittävän nopeita kyseisen operaation toimimiseksi.

Lyhyen ”shoppaustuokion” jälkeen kävelimme lähelle paikkaa, jonne meidät alun perin oli jätetty kaupunkiin saapuessamme. Siellä oli ympyrän muotoisella alueella kukkulalla Wat Phnom -temppeli, joka oli kiinnittänyt huomiomme paikkaan saapuessamme. Tämä temppeli on rakennettu 1373-vuonna Phnom-nimisen leskinaisen kunniaksi. 

 Kun olimme lähellä ensimmäistä määränpäätä, taivas ”repesi” - alkoi sataa ja rankasti. Tämän seurauksena kaivoimme halvat, pieneen kokoon menevät sateenvarjomme ja siirryimme erään puun alle odottelemaan sateen laantumista. Vettä tuli oikein huolella. Siksi siirryimme erään katoksen alle, jossa oli myös paljon paikallisia odottelemassa. Kun sade laantui kymmenen minuutin odottelun jälkeen, kipusimme temppelille, jonne ei ollut odottelupaikasta kuin viidenkymmenen metrin matka. Onneksemme kaikki muut turistit olivat poissa ja saimme ihailla paikkoja aivan rauhassa – varsin osuva ajankohta siis.

Kärmespatsas on kambodzalaisten suosikkeja.

Tässä puistossa odottelimme sateen laantumista...

... Ajan kulu oli ainakin kokoajan tiedossa.

Wat Phnom:in stupa-rakennelma.

Kukkulatemppelin jälkeen kävelimme takaisinpäin katsellen matkalla Wat Ounalom -temppeliä sekä National Museum:ia ulkoapäin. Molemmat rakennukset ovat varsin näyttäviä. 

National Museum. Itse rakennus jatkuu myös pitkälle kuvan sivujen ohi.

Rantapyhätön luona parveili runsaasti lintuja...

... siis TODELLA runsaasti.

Tämän jälkeen saavuimme sopivasti noin tuntia ennen sulkemisaikaa kompleksiin, joka sisälsi Royal Palacen sekä Silver Pagoda -temppelin monien muiden pyhättörakennusten kera aidattuna. Royal Palace on niin hieno, että se veti lähes vertoja Laosin kuuluisalle Wat Luang -temppelille.

Portti Royal Palacen alueelle.

Itse Royal Palace kaikessa komeudessaan.

Eräs Royal Palacen "vaatimattomista" sivurakennuksista.

Silver Pagoda on saanut nimensä 5000 hopeatiilestä, joilla pagoda aikanaan koristeltiin Tiilet eivät tosin ole enää yleisön nähtävissä lukuun ottamatta pietä osaa niistä.

Näiden nähtävyyksien jälkeen edessä olikin enää kulkeminen erään puiston ja sen päässä sijaitsevan  itsenäisyysmonumentin kautta, jonka jälkeen olisi aika siirtyä ruokailun pariin. Ruokapaikaksi olimme valinneet ennakkoon paikallisravintolan nimeltä Frizz, jossa piti olla kaupungin paras Amok-kookoskala. Ruoka oli hyvää, mutta kaupungin parhaasta emme tiedä. Ruokailun päätteeksi palasimme majapaikkaamme, jossa valmistauduimme seuraavan päivän ohjelmaa varten: aikeenamme oli ottaa rennosti ja käydä muutamissa kohteissa.

Cambodian lipussa komeilee Angorin temppeli.

Independence-monumentti oli varsin tyypillinen rakennelma. Siihen on selvästi otettu mallia Angor Wat:ista.

Aika ottaa rennosti ja tutustua kaupungin huminaan

Seuraavan päivän aloitimme nukkumalla pitkään ja hoitaen aamutoimet hitaan rauhallisesti. Ensimmäinen suunnistuskohteemme oli kauppakeskus, jota ei ollut merkitty opaskirjamme karttaan. Tiesimme City Mall:in, Phnom Penhin suurimmaksi kauppakeskukseksi tituleeratun kompleksin, olevan urheilustadionin lähellä. Paikka löytyi varsin helposti parin kilometrin kävelyn päätteeksi suurin piirtein sieltä, missä sen oletimmekin olevan. Emme menneet sinne ostotarkoituksessa vaan enemmänkin mielenkiinnosta. Meillä on yleensä tapana aina pyrkiä kartoittamaan ensin ruokakaupoista ns. oikea hintataso ja sitten kauppakeskuksesta, mitä kaikkea ihmeellistä siellä on tarjolla. Samalla kävimme syömässä kauppakeskuksen yläkerrassa paikallista nuudeliruokaa varsin edulliseen hintaan. Ruoka-alueella oli jälleen mahdollisuus valita ruokaa useista eri kojuista ja sitten syödä samassa pöydässä. Kupongit ruokaa ja juomaa varten olisi pitänyt ostaa etukäteen mutta meille suotiin mahdollisuus syödä ensin ja maksaa sitten. Syödessä mietimme, että tuo tuntui varsin oudolta asialta.

Tuktuk:in kyydistä lonkalta lennossa otettu urheilustadion-kuva onnistui yllättävän hyvin.

Ruokailun jälkeen oli aika kävellä hieman lisää. Seuraava kohde oli katettu torialue – market, joka oli jostain syystä saanut sodan aikana nimen ”Russian market”. Siellä piti olla myynnissä edulliseen hintaan esimerkiksi jotain merkkifarkkuja, joissa olisi pieni ommelvirhe, jonka takia ne eivät kelpaisi länsimaihin vietäviksi. Tunnelma oli ahdas, kun katetussa tilassa meni pitkiä mutta kapeita, ihmistäytteisiä väyliä sikin sokin. Ja siellä oli muuten kuuma! No, päädyimme ostamaan sieltä lähinnä hienot puu-luu-yhdistelmällä varustetut syömäpuikot, jotta tuo täällä hankittu käden taito ei häviäisi kotiin palattaessa. Saa nähdä, pystymmekö pitämään kiinni sovitusta asiasta jatkaa silloin tällöin ruokien syömistä aasialaisilla syömäpuikoilla.

Kun torialueen kojut oli käyty riittävän kattavasti läpi, kävelimme takaisin majapaikkaamme. Matkaa taisi olla reilu pari kilometriä, mutta jostain syystä kaikki muut valkealla iholla varustetut mannerkumppanimme käyttivät tuon matkan kulkemiseen noita maksullisia moottoriajoneuvokuljetuksia – pois semmoinen meistä! Loppupäivän käytimme muun muassa kirjojen parissa. Sen lisäksi kävimme vielä iltasella syömässä läheisessä korealaisessa ravintolassa keitettyjä dumplingseja ja rapeaa porsasta, kohtuuhintaan tietysti.

Kambodzan luurangot kaapissa – Killing Fields (ei herkkähermoisille)

Kolmantena päivänä olimme jo aamusta varautuneet henkisesti rankkoihin koitoksiin. Meillä oli edessä aika tutustua Kambodzan pimeään lähihistoriaan, jonka perusteella termi ”idän villi länsi” on syntynyt. Moni varmasti tietääkin, mitä häpeällistä ja järkyttävää tämä maa on kokenut 1970-luvulla, jolloin Khmer rouge eli ”Punakhmerit” olivat vallassa. Tuo kommunistinen liike, hullun Pol Pot -johtajansa johdolla, pyrki tekemään Kambodzasta omanlaisensa ”utopian”. Idea oli simppeli: laitetaan kaikki asumaan maaseudulle vaatimattomiin oloihin ja poistetaan kaikki älyllä ja sivistyksellä varustettu kansanryhmä pois häiritsemästä tai kyseenalaistamasta kommunistista johtajistoa. Punakhmerit tyhjensivät vuonna 1975 Phnom Penh:in asukkaista, jonka jälkeen kaupungissa oleili lähinnä Punakhmerien sotilaita. 

Kaikki oppineet, viisaat tai edes silmälaseilla varustetut (”lukutoukat”) pyrittiin vangitsemaan yksitellen. Tuolloin eräs koulurakennus muutettii Kuulusteluvankila S-21 -kidutuskeskukseksi, jossa näitä vankeja kidutettiin ja heiltä otettiin väkisin tunnustus. Arvioiden mukaan tämän vankilan kautta "käsiteltiin" kaikkiaan noin 19 000 vankia. Sen jälkeen heidät lähetettiin ”killing fields”:iksi nimettyihin leireihin, jossa itse telotus suoritettiin. Ja tätä tapahtui joka puolella Kambodzaa. Uusia joukkohautoja löytyy edelleen. Eri lähteiden arvioiden mukaan noina neljänä vuotena ihmisiä tapettiin 1–3 miljoonaa. Kiinnostuneiden kannattaa todella lukea asiasta kirjoitettu wikipedia-kirjoitus ”The Killing Fields”.

Nyt meillä oli siis edessä näiden tosiasioiden konkreettinen kohtaaminen. Jouduimme taipumaan ottamaan tuktuk-kyydin 20 kilometrin päässä Phnom Penhin keskustasta sijaitsevalle Choeung Ek:in killing fieldille. Kävimme heti aamupalan jälkeen tiukan neuvottelun erään ehdolle asettuneen kuljetuspalveluntarjoajan kanssa. Yhteisymmärrys edestakaisesta kuljetuksesta ja odotusajasta sisältävästä palvelusta oli 12 USD:n hinta (~8,70e). 

Tuktuk mallia Kambodza on moottoripyörään kiinnitetty kelkka, toisin kuin esimerkiksi Thaimaan tuktuk-mallissa, jossa koko kori on yhtenäinen.

Matka kesti noin puolisen tuntia, jonka jälkeen saavuimme aukiolle, jossa oli lipunmyyntipiste. Liput alueelle maksoivat 2 USD:tä (~1,45e) kappale. Kun lähestyimme paikalle pystytettyä, ehkä noin 20 metriä korkeaa muistomerkkiä, alkoi tunnelma tarttua meihinkin. 

Tästä alkaa Choeung Ek:in killing field. Seuraavat kuvat ja tekstit voivat järkyttää herkkähermoisia!

Muistomerkki Khmer Rougen aikakauden vainajien muistoksi.

Choeung Ek:in alueella ei ollut ensimmäistäkään hymyilevää henkilöä. Kun lähestyimme vainajien muistorakennelmaa ja sen ikkunasta alkoi näkyä sisällä olevat asiat, alkoi meilläkin olla lievästi paha olo. Päätimme kuitenkin ”katsoa homman läpi” ja menimme sisälle. Sisällä oli kasattu eräänlaiseen vitriinihyllyyn pääkalloja jaotellen niitä naisiin ja lapsiin, vanhoihin ja nuoriin ja niin edespäin. Useimmissa pääkalloissa oli päällä murtuma, joka oli syntynyt telotustavasta. Punakhmerien teloitustavat eivät olleet niin ”sivistyneitä” ja ”tehokkaita” kuin saksalaisilla. Sen sijaan keinot olivat halpoja. Ammuksia ei tuhlattu vaan sen sijaan ihmiset vietiin yksitellen kuopan reunalle, jossa heidät istutettiin polvilleen. Tämän jälkeen päähän lyötiin kirveellä, veitsellä, suokuokalla tai bambukepillä. Kuolema varmistettiin vielä viiltämällä uhrin kurkku auki. Siksi kalloissa oli aina jokin teloittamisesta jäänyt jälki.

Muistomerkin sisälle on kasattu näytille uhtien pääkalloja.

Pääkalloja on kasattu useaan kerrokseen ja lajilteltu erilaisten luokkien perusteella.

Kallojen päällä näkyy selkeä halkeama, joka on syntynyt tappovälineestä.

Leiriä johtanut, kuuluisa punakhmeriläinen ”Duch” oli suositellut Pol Pot:ille, että myös teloitettavaksi määrättyjen ihmisten lapset teloitettaisiin, jotteivät he kostaisi asiaa myöhemmin. Pienimmät lapset teloitettiin lyömällä heidän päänsä ”teloituspuuhun” jalasta kiinni pitäen – hyi! Tämä kaikki pyrittiin tekemään salassa lähiseudun asukkailta, joten ruumiita käsiteltiin kemikaaleilla, jottei niistä lähtisi hajua. Tappamisen yhteydessä lisäksi alueelle luotiin megafonilla ääniä, jotta tappoäänet jäisivät sen alle.

Magic tree: Tähän puuhun ripustettiin kovaääninen, josta tullot meteli peitti alleen tappamisen äänet.

Killing tree on saanut nimensä siitä, kun sitä vasten hakattiin pienet lapset hengiltä.

Alueella on monta joukkohautaa, joihin ruumiita on haudattu. Eräässä haudassa oli vain naisia ja lapsia. Tunnelma oli todellakin karu. Ihmisiä oli tuotu kuorma-autoilla noin kolmen viikon välein ja jossain vaiheessa ihmisiä oli tullut niin paljon, ettei heitä kaikkia oltu enää ehditty tappaa samana päivänä. Päivässä kun kerkesi hoidella vain noin 300 teloitusta. Odottaville uhreille oli siksi rakennettu vankila, joka oli tosin jo tuhottu. 

Tässä uhrien luita, joita on kaivettu esiin alueelta löytyneistä joukkohaudoista.

450 ihmisen joukkohauta ei ole mitään kaunista katsottavaa.

Joukkohautakuoppia.

Näitä aseita käytettiin uhrien teloittamiseen.

Myös Punakhmerit pyrkivät piilottelemaan tekosiaan muulta maailmalta. Heillä olikin YK:ssa paikka vielä 90-luvulle asti, eikä muut maailman valtiot ollut tunnustaneet Kambodzan uutta People's Republic of Kampuchea -hallitusta. Vuonna 1993 Kambodzasta tuli jälleen kuningaskunta. Vietnamin sotajoukot vapauttivat Phnom Penhin riistäjistään  vuonna 1979, joka oli mielestämme erittäin inhimillinen teko. Viimeiset Khmer Rougen joukot saatiin kukistettua Kambodzasta vasta vuonna 1998. 

Suurin osa pääsyyllisistä oli jo ehtinyt kuolla ennen kuin heitä koskaan tuomittiin rikoksistaan ihmiskuntaa vastaan. Muun muassa ”pääjehu” Pol Pot oli ehtinyt saada surmansa. Ennen kuolemaansa hän oli jatkanut sotimista Kambodzan uutta hallitusta vastaan viidakosta käsin sen jälkeen kun hänen puolueensa Demokraattinen Kamputsea oli syösty vallasta 1979. Kidutusasema S-21:tä johtanut ”Duch” on ainoa syyllinen, joka on ilmoittanut katuvansa tekojaan. Hänet bongasi sattumalta 1990-luvun lopulla eräs reportteri jostain pikkukylästä, jonka seurauksena mies pidätettiin. Mies oli palannut juurilleen opettamaan koululaisille matematiikkaa. Duch ei tuolloin enää ollut edes muistanut, että hän oli myöskin tapattanut lapsia. Vastuun teoistaan hän otti yksin itselleen, eikä syyttänyt alaisiaan mistään. Tuomio rikoksista saatiin voimaan vasta vuonna 2010, 30 vuotta rikosten jälkeen ja se oli 35-vuotinen vankilatuomio.

Tämän henkisesti varsin kovan koettelemuksen jälkeen (kun luimme kaikki paikan museossa esillä olleet tekstit ja katsoimme kuvat) emme enää halunneet käydä vankilamuseo Tuol Sleng S-21:ssa. Eiköhän tämä antanut meille jo varsin todellisen kuvan tapahtumista. Suosittelemme kokemusta kyllä kaikille täälläpäin maailmaa vieraileville, vaikkakin se on varsin järkyttävä. Tällaiset asiat ovat aina varsin silmiä aukaisevia ja täällä asiat ovat hyvin konkreettisesti esillä toisin kuin uutisia lukemalla.  Toivottavasti kertomukset eivät järkyttäneet ketään lukijoistamme liikaa.

Ja matka jatkuu…

Killing Fieldsien jälkeen palasimme majapaikallemme, josta lähdimme kävelemään Phnom Penhin läpi kulkevan, Mekong-joesta erkanevan Tonle Sap -joki-järvi-vesistön rantaan. Erikoinen Tonle Sap on muuten maailman ainoa joki, joka virtaa molempiin suuntiin vaihtaen suuntaansa kahdesti vuodessa. Joenranta-alue on varsin kaunista seutua, etenkin auringon laskun aikaan. 

Joenranta-alue on tehty varsin siistiksi ja viihtyisäksi. Mitenhän lie asiat toispuol jokkee?

Tämän jöllikän kävellessä vantaan kadulla olisi pitänyt varmaan todeta, että "joo, meillä Suomessa kulkee vain niitä jääkarhuja - ei yhtään tälläisiä".

Näitä erilaisia temppeleitä on myös Phnom Penhissä ihan riittävästi. On aina vaikea yrittää itselle vakuutella, että kyllä niitä kuvia näistä on ihan riittävästi jo otettu, kun ne vaan sattuu näyttämään silmään niin hienoilta.

Kävimme järkyttävien kokemusten jälkeen tasaamassa päivää syömällä ehkä reissun viimeisiksi jäävät pizzat. Pizzat olivat myös reissun ylivoimaisesti parhaat ja siis todella hyviä! Sen jälkeen menimme vielä erään ravintolan kattoterassille ihailemaan auringonlaskua juoden olut- ja viinituotteet (kaksi yhden hinnalla -tarjousta hyödyntäen).  Pimeän tultua yllemme, kävelimme takaisin majapaikkaamme. Olimme katsoneet valmiiksi bussin jo seuraavalle aamulle, jolloin matkamme oli jälleen aika jatkua ”etiä päin”.

Kyllä tälläisiä maisemia ihastellessa oli mukava tasata päivää nauttien samalla punaviiniä ja huurteista.

Tässä oli siis Phnom Penh -kokonaisuus. Yhteenvetona todettakoon, että kaupunki oli erittäin positiivinen yllätys, ei mikään villi länsi. Khmeriläiset ovat kovaa vauhtia parantamassa yhteiskuntaansa ja kansallista itsetuntoaan, jota parantaa tietysti myös se heille tärkeä seikka, että he ovat rakentaneet jotain niinkin hienoa, kuin Angkorin temppelit. Niistä lisää myöhemmin. Jos siis saatte joskus mahdollisuuden (eikä sitä ole aiemmin ollut), niin käykää ihmeessä täällä! Tosin tämäkin maa on kovan kehityksen tahdissa ja kaikki asiat muuttuvat parempaan (travellereiden kannalta huonompaan) suuntaan. Monet hienot asiat häviävät paikan kehittyessä yhä länsimaalaisemmin totuttuun suuntaan. Tietkin ovat nykyään kuulemma jo paljon paremmassa kunnossa kaikkialla. Mutta nyt toivotamme teille näkemiin ja palaamme asiaan jälleen seuraavalla kerralla, eteläisimmästä Cambodiasta – Sihanoukvillen rantalomakohteesta.

Hyvää yötä Phnom Penh! Blogistudio kuittaa.